Hyvät, mutta etäiset välit anoppiin

Itsellä on tosiaan ihan hyvät välit anoppiin, mutta aika etäiset. Hän on ollut ikänsä kotiäiti, jonka mies teki kahta hyvinpalkattua työtä rahoittaakseen perheensä kulut. Saivat myös aikoinaan melkoisesti apua niin lastenhoidossa kuin taloudellisesti anopin vanhemmilta. Anoppi nyt leskeksi jäätyään asustelee yksin isossa perheasunnon kokoisessa asunnossa ja matkustelee ja retkeilee minkä ehtii. Pyytää meitä käymään luonaan ja tietenkin menemmekin silloin tällöin kun arjelltamme ehdimme. Olen miettinyt tuota väliemme etäisyyttä jonkin verran. Ajattelin että suurimmaksi syyksi se johtuu elämäntapojemme täydellisestä kohtaamattomuudesta. Itse teen vuorotyötä matalapalkkaisella alalla ja mies myös ihan keskipalkkaisessa työssä, joten meillä on hyvin tarkkaa talouden kanssa. Välillä jopa tiukkaa, vaikka olemmekin hyvin tarkkoja rahankäytössä. Me emme saa isovanhemmilta mitään taloudellista tukea. Omat vanhempani auttavat antamalla aikaa lapsillemme, anoppi ei sen sijaan ole koskaan osallistunut aktiivisesti lasten arkeen. Hänellä ei ole aavistustakaan miten kovilla välillä olemme ja olemme olleet. Mies ei pyydä apua äidiltään koskaan, ilmeisesti jo lapsena tehnyt jonkinlaisen itsenäistymisen vanhemmistaan. Hänellä välit vanhempiinsa olleet kuitenkin aina hyvät mutta melko muodollisen etäiset. En muista ette olisi milloinkaan puhunut vanhemmilleen huolistaan, ei nuorempana eikä nyt aikuisenakaan. En ole anopilleni kateellinen hänen helposta elämäntyylistään, vaan väsynyt siihen että jotkut eivät vaan ymmärrä mitä lähellä olevien ihmisten arki voi olla: haastellisia työaikoja, pientä palkkaa, asumiskustannusten kanssa pärjäämistä, jokainen pieni matka tai reissu kovan säästämisen takana. Ja sitten nämä anopin kyselyt " mihin olette matkustamassa kesälomalla" yms. niinpä, kun nyt edes tietäisi saadaanko lomat miehen kanssa yhtäaikaa tai riittääkö rahat johonkin edulliseen reissuun...toisilla puuttuu kaikki kyky nähdä asioita toisten näkökulmasta...huoh, anteeksi oon väsy...