Jos olet ylipainoinen, sinulla on syömishäiriö
Kommentit (9)
Ruokaan sopii sama porttiteoria kuin koviin huumeisiin. Ensin syöminen on viatonta hetken huvia ja kohta kärsitään bulimiasta ja sairaalloisesta ylipainosta.
Jep, kantapään kautta opittu. Normaalipainoinen olen ollut jo pari vuotta, mutta edelleen ahmimishäiriö kummittelee päässä silloin tällöin.
yli
Esim. mieheni kertoi exästään, että heidän liittonsa aikana tämä osteli huvitellakseen itseään kaikenlaista tavaraa ja krääsää. Tuhlasi siis rahaa ja hankki tavaroita ja vaatteita saadakseen mielihyvää. Mieheni tokaisi suhteemme alkuaikoina, että mitähän ahdistusta ja mielen häiriötä ex oikein yrittikään lääkitä. Nyt viimeisten 6 -vuoden aikana ex on lihonut silmämääräisesti katsottuna ainakin 40 kg eli on todella ylilihava, koska ei aiemminkaan hoikimmasta päästä ollut. Tämäkin esimerkki todistaa, että kaikki riippuvuudet (huume, ostomania, syöminen, peli ym.) johtuvat ahdistuneisuudesta ja mielen solmuista, joita pitäisi terapeutin avulla availla, jopa parinkin vuoden ajan.
Pyh...
Vähän veltto elämäntyyli tuottaa ylipainoa. Kaiken saatavuus pikkuhinnalla lähikaupasta autolla 200 metriä menosuuntaansa.
Jos otsikossa olisi sairaalloisen lihava, niin sitten kyllä näin.
Apua on tosi vaikea saada. Mulla on diagnosoitu syömishäiriö, mutta kukaan ei ole ottanut sitä vakavasti. Olen kyllä normaalipainoinen nyt, mutta paino on sahannut sekä yli- että alipainoin puolella. Ajattelen ruokaa ja kaloreita jatkuvasti.
Sekin voisi auttaa monia, että aiheesta puhuttaisiin enemmän ja tietoa olisi helpommin saatavilla. Ehkä jotkut vertaistukiryhmätkin auttaisi paljon. On tosi helppo sairastua, kun ruokaa on kaikkialla ja keskimääräinen suomalainen syö liikaa. Ympäristökin painostaa syömään ja syömään ja syömään vähän lisää. Koko kulttuurin pitäisi muuttua.
Vierailija kirjoitti:
yli
Esim. mieheni kertoi exästään, että heidän liittonsa aikana tämä osteli huvitellakseen itseään kaikenlaista tavaraa ja krääsää. Tuhlasi siis rahaa ja hankki tavaroita ja vaatteita saadakseen mielihyvää. Mieheni tokaisi suhteemme alkuaikoina, että mitähän ahdistusta ja mielen häiriötä ex oikein yrittikään lääkitä. Nyt viimeisten 6 -vuoden aikana ex on lihonut silmämääräisesti katsottuna ainakin 40 kg eli on todella ylilihava, koska ei aiemminkaan hoikimmasta päästä ollut. Tämäkin esimerkki todistaa, että kaikki riippuvuudet (huume, ostomania, syöminen, peli ym.) johtuvat ahdistuneisuudesta ja mielen solmuista, joita pitäisi terapeutin avulla availla, jopa parinkin vuoden ajan.
Minä olen yrittänyt saada apua huonoin tuloksin. Apu on aina sitä samaa: ravitsemusterapeutti, laihdutusryhmä jne. Olen käynyt psykologilla ja psyk. sairaanhoitajalla. Onhan siellä kiva jutella, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Syöminen kun on ainoa asia joka tuottaa fyysistä mielihyvää. Milläs sen korvaisi? Tiedän kyllä vastauksen: seksillä, mutta ongelma on se, ettei miestä ole seksi kiinnostunut viimeiseen 16 vuoteen ja siksi olenkin lihonut.

Tarkoittaako fyysinen mielihyvä ruokakoomaa? Vai millaista fyysistä mielihyvää se on, kun itselläni ylensyönti aiheuttaa ihan päinvastaista tulee älyttömän huono-olo, jos syön liikaa.
Myönnetään. Se ensimmäinen karkki pitäisi älytä olla syömättä.