Naisen ulkonäön parasta ennen päivämäärä
Naisen parasta ennen ikä on yleensä n. 22 vuotta. Nainen on parhaimmillaan 17-22 vuotiaana. Sen jälkeen alkaa alamäki. 29v on sellainen ikä kun naisilla tulee seinä vastaan ulkonäön suhteen, hedelmällisyys ja feminiinisyys alkaa vähentyä ja kasvot muuttuvat kulahtaneiksi.
Kommentit (23)
Ja taas. Katsele niitä nuorempia, ei pitäsi olla ongelmaa. Haluat vain ilkeillä.
Kohta moni nainen tulee uhoamaan, kuinka kaikki naiset ovat yhtä pinnallisia ja lapsellisia eli ajattelevat miehistä samoin. Hassua, halutaan alentaa itseä.
Minulla on vissiin huono näkö ja pitäisi mennä optikolle. Asia on näet niin, että aina kun olen itse vanhentunut vuoden, on tuo "parasta ennen"-päivämäärä siirtynyt vuodella eteenpäin. Näin on tapahtunut jo kymmeniä kertoja. En olisi ikinä 15-vuotiaana voinut kuvitella, että 45-vuotias nainen voisi näyttää niin hyvältä. Aika outoa, eikö olekin...
Ei ihmisellä, kenelläkään, ole mitään parasta ennen päivää.
Vierailija kirjoitti:
Naisen parasta ennen ikä on yleensä n. 22 vuotta. Nainen on parhaimmillaan 17-22 vuotiaana. Sen jälkeen alkaa alamäki. 29v on sellainen ikä kun naisilla tulee seinä vastaan ulkonäön suhteen, hedelmällisyys ja feminiinisyys alkaa vähentyä ja kasvot muuttuvat kulahtaneiksi.
Aikaväsynyttäja mielikuvituksetonta provoa.
Kyllä 20 kympin jälkeen saa akan viskata tunkiolle. Rups rops kuuluu niiden nukkuessa ja henki löyhyää paskalle.
23-vuotiaana alkaa hedelmällisyys naisella laskea, se on todettu fakta. Tämän 23-vuoden "hedelmällisyyspiikin" perusteella voisin sanoa, että tuossa iässä nainen on parhaimmillaan.
M25
Monilla naisilla on valitettavasti jo 25 vuotta se ikä. Tämä johtuu yleensä siitä, koska jostain kumman syystä nämä naiset ovat lopettaneet ulkonäöstään ja itsestään huolehtimisen täysin, kun ovat tulleet 20 vuoden ikään. Sen jälkeen on paino noussut nopeasti ja paljon, ei ole kiinnostanut panostaa enää pukeutumiseen, eli pukeutuminen on muuttunut joko tätimäiseksi tai sitten ovat alkaneet käyttämään laatikkomaisia vaatteita, ei ole kiinnostanut panostaa enää hiustenhoitoon, moni on leikannut hiuksetkin lyhyiksi, eikä ole kiinnostanut panostaa enää mihinkään muuhunkaan ulkonäköön liittyvään asiaan. Mistä tuo voi johtua? Mikä saa nuoren naisen lopettamaan ulkonäöstään huolehtimisen siinä 20 ikävuoden tienoilla kokonaan? Sen seurauksena saattaa sitten tosiaan käydä niin, että 25-vuotiaana näyttää jo täysin keski-ikäiseltä tädiltä.
Naiset, tätilookkiin ja tätimäiseen elämään ei ole mitään kiirettä, sinne kyllä jokainen aikanaan pääsee kiirehtimättäkin. Olkaa nuorekkaita ja hehkeitä nuoruusvuosinanne.
Kyllä se ihmisen parasta ennen päivämäärä täyttyy vasta kuolinpäivänä. Itse olen 50+ ja elämä tuntuu vuosi vuodelta paremmalta.
Suosittelen lämpimästi että keskityt jatkossakin vain alle 22-vuotiaisiin tyttöihin. Eihän sinulla sen vanhempien kanssa olisi älyllisestikään enää mitään yhteistä, koska suurin osa ihmisistä kuitenkin fiksuuntuu ja aikuistuu aika lailla siinä kahden- ja kolmenkympin välillä.
Jaa. Just mietin tänään, että eikö naiset rapistu koskaan. Eräs 40-50 v nainen pyörii mielessä jatkuvasti. Enpä ole koskaan tuntenut näin voimakasta fyysistä vetoa yhteenkään naiseen, ja sitte se on joku keski-ikäinen. Kyllä on elämä kunmallista.
N21
Vierailija kirjoitti:
23-vuotiaana alkaa hedelmällisyys naisella laskea, se on todettu fakta. Tämän 23-vuoden "hedelmällisyyspiikin" perusteella voisin sanoa, että tuossa iässä nainen on parhaimmillaan.
M25
Harmittaa, että tuo ei käytännössä merkitse mitään. Ei Intia, Kiina, maailma, olis niin täynnä, jos naiset ja miehet ei sikiäisi siellä kuin rotat.
Yksilöllistä, toiset ovat vielä 40-50v ihan ok näköisiä
Haista sitä emätintulehduksellinen vittu. Nainen voi harrastaa tyydyttävää seksiä ihan yksinkin, ei siihen kenenkään miehen hyväksyntää tarvita.
Olen 29-vuotias ja tänään kun peilin edessä nostin hiukset ylös rennolle nutturalle niin mietin, että näyttääpäs nuorekkaalle kasvot kun hiukset näin... :D
Luin juuri hesarin ADHD-jutun, pidin siinä olevaa naista melkoisen kauniina ja ikäähän oli 38 v.
Naaman ja rungon suhteen yleensä 35. Joillakin itsestään huolta pitäneillä ja hyvällä korimallilla varustetuilla voi mennä jopa yli 50. Jokatapauksessa 40 on naisella käyttökelpoisuuden osalta parasta ennen päiväys.
Ja aapeen kaltaisen miehen parasta ennen meni siinä 10-11v jälkeen, kun noita juttuja ei enää voinut laittaa pelkän lapsellisuuden piikkiin.
Eks keksis jonkun uuden? Ei nyt verenpaine oikeen lähe kohoamaan.
N28