Mitä rahoille tapahtuu tilillä kuoleman jälkeen ?
Pitääkö ne lahjoittaa tililtä jollekkin omaiselle ennen sitä?
Kommentit (24)
Eiköhän ne perillisten kesken jaeta tms.
Pankin omistaja pitää rahaa tai jakavat jos useampi omistaja rahat keskenään.
Kuolinhetkellä ne siirtyvät pankille. Siksi pankkiin pitää toimittaa kuolintodistus, jossa näkyy tarkka kuolinaika. Näin varmistetaan etteivät asiattomat pääse käsiksi vainajan tileillä oleviin rahoihin hänen kuoltuaan.
Vainajan varoista maksetaan yleensä ensin hautauskulut ja sitten velat, siis kaikista varoista. Kun tilataan hautajaiset, ne on muistettava tilata kuolinpesän nimissä, koska lain mukaan tilaaja maksaa. Loput jaetaan sitten perillisten kesken perintökaaren mukaan, jos ei ole testamenttia. Jos pystyy ennakoimaan kuolemansa ja on oikeustoimivaltainen, kannattaa käteisvaroista lahjoittaa haluamilleen tahoille verovapaa osuus, 4999 euroa/lahjan saaja. Ja jättää tilille varoja hautauskulujen verran.
Kun ihminen kuolee ja lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen niin tieto automaattisesti menee pankille ja pankki jäädyttää vainajan varat ja muuttaa tilin kuolinpesäksi.
Kuolinpesän osakkaat toimittavat pankille, vainajan henk.koht. laskut, mahdolliset pannkilainan veloitukset, hautauskulut jne. Ja jos jää tilille rahaa, se jaetaan pesänjaon yhteydessä osakkaiden kesken.
Jääkö hautauskuluihin rahaa, jos vainaja on velkaa samalle pankille eli on lainaa sieltä? Eli jos laina on suurempi kuin tilin saldo? Vai ovatko hautauskulut aina tärkeimmät eli ensimmäiset?
Vierailija kirjoitti:
Jääkö hautauskuluihin rahaa, jos vainaja on velkaa samalle pankille eli on lainaa sieltä? Eli jos laina on suurempi kuin tilin saldo? Vai ovatko hautauskulut aina tärkeimmät eli ensimmäiset?
En tiedä miten kulutusluottojen ja muiden vakuudettomien lainojen suhteen toimitaan, mutta muiden panttinahan on jotain kiinteää omaisuutta. Eli ei kosketa rahoihin.
Riippuu testamentista. Perillisille ne menee kuitenkin.
Ei ole merkitystä, missä muodossa raha on: käteisenä, pankkitilillä, osakkeina, tai vaikka asuntoina. Jos vainajalla on perillisiä (lapsia, vanhemmat, sisaruksia, periviä sukulaisia) tai testamentti, omaisuus jaetaan heille. Jos ei ole, valtio saa kaiken.
Tämä on hyvä muistaa, joten jokaisen lapsettoman kannattaa ehdottomasti tehdä testamentti, etenkin heidän, joilla jotain perittävää on. Iästä riippumatta. Kaikkea voi sattua, ikävä kyllä.
Hautajaiset on maksettava joka tapauksessa. Vainajan varoista nekin maksetaan ihan siinä missä velatkin.
Jos tarkoitit sitä, voiko pankki kuitata saataviaan suoraan tilillä olevista vainajan varoista, niin ei voi. Kaikki varat ja velat luetellaan perukirjassa ja jos velkaa on enemmän kuin varoja, kuolinpesä on luovutettava konkurssiin. Silloin pesä osakkaat eivät ole vastuussa veloista.
Vierailija kirjoitti:
Kun ihminen kuolee ja lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen niin tieto automaattisesti menee pankille ja pankki jäädyttää vainajan varat ja muuttaa tilin kuolinpesäksi.
Kuolinpesän osakkaat toimittavat pankille, vainajan henk.koht. laskut, mahdolliset pannkilainan veloitukset, hautauskulut jne. Ja jos jää tilille rahaa, se jaetaan pesänjaon yhteydessä osakkaiden kesken.
Ketkä nämä osakkaat ovat? Minulla on veli ja vanhemmat vaan. Käyttö-Ja säästötilillä ei mitään lainoja. Meneekö rahat siis kuoltuani hautakuluihin ja loput noille mun omaisille ? Näin siis ymmärsin mun tilanteen. Olisi tietty varmaan helpompaa siirtää kaikki rahat suoraan vaikka vanhemmille niin ei tulisi ylimääräistä säätelyä.
Ap

Jos vanhemmat elossa niin he perivät. Jos eivät niin veli. Mutta kaikki menee tietyn prosessin mukaan, ei niitä noin vaan "siirrellä ku ois vaa helpompi".
Ap
Jos menet automaatille ennen kuin sairaalalta menee tieto pankille, niin voit rullata tilin tyhjäksi. Noin yksi päivä aikaa, riippuu vähän mihin kellonaikaan vainaja kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Jos menet automaatille ennen kuin sairaalalta menee tieto pankille, niin voit rullata tilin tyhjäksi. Noin yksi päivä aikaa, riippuu vähän mihin kellonaikaan vainaja kuoli.
Varmempaa toki rullata jo henkilön eläessä, jos näyttää ettei hän enää virkoa. Tämä on yksi niitä asioita, joissa viranomaisten tiedonkulku on nopeaa, vähän eri meininki kuin jonkun postin palvelussa.
Mitä jos jutrelisit tästä jollekin oikeassa elämässä? Miksi mietit tällaisia asioita? Ne ovat vaan pientä vaivaa aiheuttavia käytännön juttuja läheisen poismenon tuskan rinnalla.
Kyllä rahat kannattaa jakaa ennen kuolemaa, koska verottaja ottaa perinnöstä osansa. Ja on sitten vähemmän paperitöitä jos tilinkin lopettaa. Suuret summat tosin lasketaan lahjaksi tai ennakkoperinnöksi eli vero menee kuitenkin.
Entä jos kuolleella on rahaa tileillä mistä omaiset ei tiedä mitään?
Pankkeja ja pankkiiriliikeitä ja paikkoja missä rahaa voi olla talletettuna on paljon. Eihän omaiset tiedä näistä kysellä?
Toki sitten jos seuraavat maksuliikennettä niin pääsevät useimmiten rahan jäljille että missä sitä on.
Jaetaan osinkoina omistajille.