Mistä tietää millon erota?

ylös

Varmaan olis ollut hyvä erota jo ajat sitten, ei se ainakaan paranemaan tule.

Up

Samaa mietin itsekin päivittäin. Joskus (lue harvoin) elämä on ihanaa,mutta suurimmaksi osaksi aikaa koko energiani menee siihen että miksi taas riidellään. Illalla menen nukkumaan itkien ja vannon eroavani heti aamulla, mutta herättyäni olen taas ok ja mietin olevani vain dramaattinen. Tätä on jo jatkunut 7 vuotta. Jos teillä ei vielä ole lapsia, erotkaa jos vaisto niin sanoo. Jos minulla ei olisi 2 maailman ihaninta ja rakasta pikkulasta, olisin aikoja sitten eronnut. Nyt, se olisi vain itsekästä kun lapset 2v ja 1v. Oletteko käyneet pariterapiassa?

Ei ole lapsia, sama minullakin, kun pääsee rakkaan syliin niin siinä unohtaa heti kaikki riidat ja tulee parempi olo. Sen jälkeen taas riidellään. Ollaan kuitenkin oltu vasta päälle vuosi yhdessä, mietin voisiko tää vaan olla joku kausi mikä menee ohi? Tosin riitelyä on jatkunut yli puoli vuotta. Ap

Mistä te riitelette?

Yleensä ihan pikkujutuista, ne vaan yltyy tosi isoiksi koska kummallekin on vaikeaa myöntää jos on väärässä, ja ollaan molemmat aika itsepäisiä. Emme selvästikkään sovi toisillemme mutta silti tuntuu että ei vaan pysty päästää irti. Ap

Up

Eihän sitä koskaan tiedä milloin kannattaa erota ja milloin ei. Pitää vain tehdä joku päätös ja elää sen kanssa. Jonkun toisen kanssa varmasti tappelisit vähemmän, mutta en tiedä olisitko onnellisempi. Todennäköisesti olisit. 

Mitä mieltä olette isoista asioista, kuten lasten hankkiminen, asuntoasiat yms.? Nuo ovat paljon merkityksellisempiä asioita kuin pienet riidat. Riidat kuuluvat parisuhteeseen, mutta jatkuvat riidat jo tuossa vaiheessa kertonee siitä, että ette välttämättä ole sopivia toisillenne. Jos olette molemmat temperamenttisia, niin tarvitsisitte ehkä enemmän alistuvan kumppanin, jotta saatte oman tahtonne läpi, eikä tarvitse tapella. 

Yhdessä vuosi josta yli puoli vuotta riitelyä? En jäisi roikkumaan tuollaiseen suhteeseen.

Voisitteko opetella kohtelemaan toisianne kunnioituksella? Sivistyneen käytöksen opettelu ei ole koskaan liian myöhäistä.

Mulla on voimakas hylätyksi tulemisen pelko, minkä takia en ole pystynyt koskaan jättämään seurustelukumppaniani. Minut on jätetty kahdesti.

Muistan hyvin, kun ensimmäinen poikaystäväni alkoi puhua eron mahdollisuudesta alkuhuuman jälkeen. Riitelimme tosi pienistä asioista. Esim. siitä, miten leivät kuuluu voidella tai perunat pestä. Järkytyin vietävästi, kun ero tuli, ja hakeuduin kriisiterapiaan, mutta muistan, kuinka viikkoa myöhemmin jo ajattelin, että nyt, jos hän pyytäisi minua palaamaan, en menisi. Repäisy sattui, mutta se tarvittiin. Seurustelusuhde kesti 5 kuukautta. Emme asuneet yhdessä, mutta näimme lähes päivittäin.

Nykyisen avomieheni kanssa meillä alkoivat vaikeudet ensimmäisten 7 kuukauden jälkeen. Hän jätti minut jatkuvien riitojen vuoksi, kun olimme seurustelleet 1 vuoden ja 3 kuukautta. Neljän viikon ajan mietin, voiko ero olla oikein, jos koko ajan ikävä vain kasvaa. Sitten tapasimme, kun hän tuli tuomaan hänen kotiinsa jääneitä muutamia tavaroita minulle. Juttelimme, ja viisi viikkoa eron jälkeen palasimme yhteen. Uudelleen aloittamisessa oli oma kriisinsä, mutta lopulta totesimme, että tauko teki meille hyvää. Päätimme yhteen muuttamisesta 7 kuukautta sen jälkeen, kun olimme palanneet yhteen. Nyt seurustelumme aloituksesta on kulunut lähes 7 vuotta, ja olemme edelleen yhdessä. Riitoja on ajoittain paljonkin, mutta nyt emme mieti eroamista.

Minua on auttanut terapia. Voin käsitellä siellä omia pelkojani ja turhautumisiani ja kaikkia kipupisteitäni. Se on vapauttanut minua. Minun ei ole pakko aina "voittaa" väittelyissä, en ota kaikkea enää niin henkilökohtaisesti ja osaan myös nauraa itselleni. Terapiassa parasta on se, että psykologi ei ole tuttu. Hänen työtään on kuunnella, ja kaikki, mitä puhun, jää siihen huoneeseen.

Parisuhdeterapiaan voi mennä myös yksin. Jos suhde on kovin riitainen, suosittelisin kokeilemaan.

Minulla oli juuri tuollainen suhde. Lopulta ajauduimme isoihin draamoihin ja eroon. Pian palasimme yhteen, olimme kumpikin miettineet asioita tahoillamme ja ymmärtäneet jotain omasta käytöksestämme. Olemme tottakai edelleen temperamentisia kumpikin ja toisinaan riidat räiskyvät. Ne eivät kuitenkaan enää ole häiritseviä tai isoja, eivätkä jatkuvia.

Suosittelisin sinua itseä miettimään, mikä omassa käytöksessäsi aiheuttaa riitoja. Myöskin kannattaa tiedostaa, että rasittavat asiat toisen persoonallisuudessa on vain hyväksyttävä.

Jos itse alat käyttäytymään paremmin miestäsi kohtaan, ehkä siitä alkaa positiivinen kierre ja hänkin on vastaavasti mukavampi sinulle. Kuitenkin voit olla vastuussa vain omasta käytöksestäsi ja mikäli miehesi on liian kypsymätön tai muuten vaan haluton korjaamaan omaa käyttäytymistään, ei sinulla yksin ole paljon tehtävissä enkä itse loputtomiin sellaista miestä katsoisi.

En osaa enempää sanoa teistä, koska en tiedä yksityiskohtia. Halusin kuitenkin vain kertoa, että toivoa on!