Vakava masennus

UP

No, en osaa oikein sanoa muuta kuin että kohta kymmenen vuotta olen jaksanut jatkuvasti masentuneena. Toisinaan vakavasti ja toisinaan "vain" keskivaikeasti, normaalia vaihetta ei kuitenkaan ole tässä ollut. Välillä koen hyväksyneeni että tätä tämä tulee aina olemaan, toisinaan taas jaksan toivoa että vielä parannun. Joka tapauksessa toivon ajatus on se jonka avulla minä olen jaksanut jatkaa. Että vaikka minusta ei koskaan mitään suurta tulisikaan tai en pystyisi ns. normaaliin elämään, niin ehkä jossain vaiheessa löydän kuitenkin jonkinlaisen tyytyväisyyden tunteen omassa pienessä elämässäni. Sillä ajatuksella menen eteenpäin.

Tilanteesi kuulostaa samalta kuin minunkin, en itke vollota vaan lähinnä elän sellaisessa jatkuvassa harmaanmustassa sumussa, jossa mikään ei tunnu miltään. Kaikki on litteä ja yhdentekevää. Se klisee pienistä iloista pitää ehkä kuitenkin jollain tavalla paikkansa... Huomaan että joskus saan jonkinlaisen mielihyvän kokemuksen vaikka katsellessani pihapuun lintuja. Ei se varsinaista iloa ole, mutta sellaista pientä tunnetta kauneudesta. Sellaiset hetket kai ovat se pinnalla pitävä voima. Näen vielä maailmassa kauniita asioita, vaikka ikään kuin katsonkin niitä ulkopuolelta, enkä ole niissä itse mukana tai tunne kovin voimakkaasti. 

Se perinteinen kysymys: Onko sinulla hoitosuhdetta, lääkitystä, terapiaa? Minulla kolmivuotinen psykoterapia takana, nyt jälleen uusia lääkekokeiluja. Psykiatrini mukaan jäljellä on enää tämän jälkeen yksi lääke kokeiltavana, eli toivo alkaa hiipua sillä osastolla. 

10 vuotta syönyt lääkkeitä. Ärsyttää. En tahdo syödä mömmöjä koko lopunikää, mutta minkäs teet kun muuta apua ei saa. kerran kahdessa kuussa lekuriin joka ei muuta tee kun määrää uudet lääkkeet ja se siitä. Mutta enpä enää edes jaksa taistella, näillä mennään. Sen olen kuitenkin huomannut että joskus pienet arkiset asiat helpottavat, vaikka olo ei varsinaisesti muutu sen iloisemmaksi. Minulla lemmikin hankkiminen auttoi

No nyt itken kun luin vastaustasi..Kuvittelen hyväksyneeni ikuisen ilottomuuden, mutta suren sitä ihan hirveästi. Olen ollut kovin tunteellinen ihminen aina, liiankin, siksi vastoinkäymiset ovat mut tähän jamaan nuijineetkin.

Kaipaan niin sitä että voi nauraa, niin että sen tuntee aivoissa ja kropassa, eikä vaan naaman liikkeinä.

Että tuntee juuri niitä elämän pieniä iloja. Mutta kun en tunne mitään muuta kuin välinpitämättömyyttä tai tuskaa, siinä kaikki.

Vastaus kysymykseesi, olen ollut vaihtelevasti masentunut aikalailla yhtä kauan kuin sinä, terapiassa kävin reilun vuoden. Mielialalääkkeitä en ole halunnut syödä, koen suurta vastenmielisyyttä koko ajatusta kohtaan, Nyt kuitenkin tilanne on se, että pakko kai niitä on kokeilla, olen todella "vihanneksena" tällä hetkellä, tuijotan vain teeveetä / tietsikkaa näkemättä mitään. Pakolliset askareet hoidan, tosin laiskasti.  En halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, en jaksa teeskennellä että haluan olla elossa -koska en halua. Mutta on pakko.

Miten olet kokenut mielialalääkkeet? Ihan kamalaa, jos niistä ei ole mitään hyötyä =( Entä sivuoireet? 

Voimia sinulle, nauti siitä että kohta on kevät ja kuulet taas lintujen laulavan =)

Vastaaja 3/4 miksi syöt lääkkeitä jos eivät auta mitään? Jos auttavat, niin miten, mikä tilanne olisi ilman niitä? Voimia sinullekin!

Olen kokeillut mielialalääkkeitä sillä periaatteella, että otan mitä tahansa mistä saattaa olla apua. Kuitenkin minulla nuo serotoniinin kanssa pelailevat lääkkeet eivät toimi ollenkaan, ongelma on juuri se, että sivuoireina on hirvittävä ahdistus, joka on pahempi kuin itse masennus. Muitakin lääkkeitä on kokeiltu. Voxra on minusta ollut paras, ei juuri mitään sivuoireita ja energiaa tuli kyllä lisää ja ahdistus oli nollassa. Koin ettei se kuitenkaan juuri nostanut mielialaa, niin kokeiltiin nyt tätä uutta... Mutta luulen että menen takaisin Voxralle, vaikka se ei mielialaan juuri vaikuttanutkaan niin ainakin riitti "vain" 8-9 tuntia unta yössä ja jaksoin fyysisesti hyvin. Parempi sekin kuin ei mitään. Kehotan lämpimästi kokeilemaan lääkitystä, ja muistamaan että se ensimmäinen lääkitys ei usein toimi, vaan oikea lääke löytyy yrityksen ja erehdyksen kautta. Jokaisen aivokemia on erilainen, nuo SSRI-lääkkeet esimerkiksi toimivat monelle todella hyvin, toisille eivät ollenkaan. 

Tosiaan kun masennus kestää tarpeeksi kauan, niin sitä ei oikein enää edes näe sairautena, vaan tuntuu että se on mennyt jo aivan luihin ja ytimiin, tullut osaksi persoonaa. Se on kamala tunne. Mutta jos pystyt suremaan "ikuista ilottomuutta", niin sehän on itse asiassa oikein hyvä asia! Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta minusta se että ymmärtää menetyksensä ja osaa surra sitä on tietyllä tapaa terveellistä... Itselläni on taipumus kieltää masennukseni, ja luulen että jos osaisin täysin myöntää oman heikkouteni ja surkean tilani, niin voisin parantuakin. 

Paljon voimia sinulle! Minulla on kyllä sellainen hölmö lapsenusko että vielä on parempia aikoja edessä itse kullekin. :) Kärsivällisyys olisi kai se avainsana, mutta kärsivällisyys on usein meille ihmisille niin vaikeaa.

Kiitos kokemuksistasi lääkkeiden kanssa! Pelottaa kyllä edes kokeilla, mutta kai se on pakko. Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua..? Käyn täällä kyllä kertomassa mitä tapahtui ensikokeilun kanssa, sitten kun jaksan. 

Ihanan positiivisesti jaksat sairauteesi suhtautua, et kuulosta yhtään menetetyltä tapaukselta sinäkään! Onnea pillereiden kanssa, jospa saisit niistä avun ja kokisit jotain ilon läikähdyksiä vielä :)

Ja jo se että saa fyysisiä voimia tehdä ja hoitaa asioita, on iso plussa!

Minustakaan ei kuullosta ihan pelkästään huonolta, että jostain lääkkeestä saa energiaa, ei ole ahdistusta ja pärjää normaalilla yöunella. Vaikka mieliala ei lääkkeestä suoraan kohoaisikaan, niin ehkä siinä on kuitenkin mahdollisuus, että mieliala kohenee ikään kuin takakautta. Kun toimintakyky on parempi, niin ajan kanssa tulee tehtyä enemmän asioita, jotka nostavat mielialaa. Epäsuora vaikutus siis. Jos ei muuta ole, niin kannattaahan tuotakin mahdollisuutta yrittää.

Onko teille tarjottu mahdollisuutta sähköhoitoon. Monet ovat hyötyneet ECT-hoidosta. Kannattaa kysyä lääkäriltä.

ECT:llä parannuin. 12 kertaa riitti. Lääkkeet auttoi hetkittäin alussa. Nykyisin lääkkeetön.

Lääkkeet voivat auttaa hetken aikaa, mutta jos masennuksen tekijöihin ei vaikuteta millään tavoilla niin en usko, että koskaan toipuu täysin. Lääkkeet ovat vain tilapäinen ratkaisu, ja pitkällä käytöllä voi olla seuraamuksia, kuten mm. fyysisiä riippuvuuksia. Lähde: https://www.mielipalvelut.fi/artikkelit/vaiettu-kansantauti-eli-masennu…

Suosittelen siis ottamaan yhteyttä terapeuttiin, joka auttaa ja tukee mielen pulmissa, sekä ratkoo masennuksen aiheuttajia/tekijöitä.

Huomaan että minus ei enää kiinnosta kodista huolehtimenkaan enää, no kukapa sitä näkee edes kun yksin olen. Masentunut pari vuosikymmentä.

Suosittelen googlaamaa joe dispenza ja sieltä breaking the habit of being yourself.

Onnistuuko sulta hetkessä eläminen? Mikä on huonosti/hyvin juuri nyt

Mulla on agomelatiini 2x 25mg alkanut auttamaan. Tätä ennen kokeiltiin vaikka ja mitä.

Luonnon masennuslääke - https://nplink.net/bjahj033 Olen ollut uniongelmainen ja ajoittain masentunut jo esiteinistä asti. Ystäväni suosituksesta päätin kokeilla Restilen-valmistetta ja olen ollut todella tyytyväinen. Unenlaatu on parantunut enkä ahdistu enää yhtä herkästi. Käytän tuotetta ensisijaisesti masennuksen ennaltaehkäisyyn. 

Heiii! Minulla aikalailla vastaava tilanne mielialan suhteen. Mikään lääke ei auttanut ja kesken kamalan stressin, ahdistuksen ja masennuksen aloitettu Brintellix ajoi minut hypomaniaan. Siitä alkoikin elämäni hirvein kevät ja ahdistus ja itsetuhoisuus oli läsnä vahvasti. Näin myös jonkin verran harhoja, mutta koska tunnistin ne harhoiksi, niin asiaan ei puututtu.

Psykiatri sitten hoksasi, että Brintellix täytyy lopettaa.

Mutta! Lamotrigiini on pelastanut. Masennusta meinaa välillä pukata, mutta pää pysyy pinnalla. Lisäksi ei vaikuta seksielämään, eli ei tule sitä, että ei vain meinaa tulla.

Välillä ahdistus nielaisee edelleen, mutta olen niistä kausista kuitenkin selvinnyt muutamassa viikossa-kuukaudessa.