Poikani pakotettiin telakoitumaan, järkyttävää
Seitsemäsluokkalainen poikani oli raahattu tänään isompien, ilmeisesti ysiluokkalaisten poikien toimesta poikien vessaan välitunnilla. Siellä sitten isot pojat olivat repineet pojaltani housut alas, ja yksi iso poika oli sitten laittanut omat housunsa alas ja vetänyt esarinsa oman poikani genitaalin päälle kun muut olivat pidelleet poikaani paikallaan, eikä tilanteesta päässyt pakoon.
Kiusaajat olivat perustelleet juttua veljellisenä ystävyydenosoituksena, mutta poikani on nyt todella järkyttynyt ja itkee omassa huoneessaan. Ei olisi varmasti uskaltanut edes tulla kertomaan minullekaan, ellen olisi nähnyt jo päällepäin että poika oli jostain järkyttynyt koululta kotiin palattuaan.
Mitä tässä pitäisi nyt tehdä, poika ei uskaltanut mennä koulullakaan kertomaan henkilökunnalle, kun pelkäsi, etteivät opet olisi uskoneet juttua, eikä hän toisaalta olisi kehdannutkaan mennä kertomaan tuosta kenellekään?
Pitäisikö minun ottaa yhteyttä koulun henkilökuntaan ja/tai varata aika psykologille? Tämä on varmasti kamalin juttu, johon olen eläessäni törmännyt, auttakaa.
Kommentit (6)
vieläkin idioottimaisemmilla aivopieruilla on iltapäivälehtiin päässyt.
Hei toimittaja! Teepä nyt tästäkin juttu.
Jos ei ole palstalle mitään järkevää kirjoiteltavaa, kannattaa olla vaan hiljaa. Ei tällaisesta satuilusta ole iloa kenellekään.
Ette varmaan ole tässä tyhjässä elämässänne kuulleetkaan US-puheenvuoto tai US-vapaavuoro blogeista, mutta kuitenkin...
Helena Eronen otti tämän "telakoitumis" teeman esille, koska oli siitä kuullut jossain tälläisessä vastaavassa hihhuliäitien juorupalstalla.
On kuulemma miesten saunailtojen yleinen tapa.
Itse en ole aikaisemmin kuullut, eikä ollut moni muukaan.
MUTTA MUTTA. Eräs vanhempi mies. Pietari Vehnänen tai sinnepäin, tunnisti termin ja oli joutunut sellaiseen myös PAKOSTA osalliseksi.
On kuulemma tiettyjen Helsinkiläisten jääkiekkojoukkueiden omaa "sisäpiirihuumoria"
Olen kuullut monien jääkiekkojoukkueiden harrastavan jotain vastaavaa pervoa, johon jokainen joukkuetoveri on "tavallaan" pakotettu.
En lähtisi siis epäilemään avauksen tekijän olevan välttämättä trolli.
Jos avauksen tekijä puhui totto, on kyseessä lakitermien mukaan raiskaus.
Mikäli tekijät olivat täysikäisiä ja uhri alaikäinen, lienee kyseessä vieläkin astetta vakavampi rikos.
Lienee turha täällä kinata siitä puhuuko ajoittaja totta.
Tärkeää on kuitenkin, että toimitaan, mikäli näin on tapahtunut.
On syytä loppua tälläiset tiettyjen sairaiden piirien perverssit perinteet, sillä niitä aivan varmasti tapahtuu myös oikeasti, puhuipa aloittaja tälläkertaa totta eli ei.
niin on tyhmä juttu että ei normaalijärkinen aikuinen keksisi moista lapsen "pissa-kakka" huumoria tänne kirjoitettavaksi.