Psykologi "persoona" aka lohduttaja ym

Olen introvertti, mutta sosiaalinen kontakti on silti tärkeää. Kuitenkin muodostaessani ystävyyssuhdetta päädyn aina miellyttämään ja lopulta olemaan joku toinen kuin olen (koska en oikeastaan tiedä kuka olen). Lähes kaikki sosiaalinen kontakti tapahtuu netin välityksellä koska olen muuten syrjäytynyt. Olen saanut muutaman pidempiaikaisen ystävän, mutta nyt minua alkaa rasittaa tämä esittäminen. He ovat hienoja ja rehellisiä ihmisiä, mutta omaavat niin erilaisen arvomaailman että en ehkä normaalina valitsisi heitä lähimmiksi ihmisiksini. Eivätkä he ole minun taitavan esityksen aikana huomanneet että meidän ystävyytemme toimivuus perustuu siihen että katson läpi sormien piirteet jotka vaivaat minua. Esimerkiksi se jonka olen tuntenut pisimpään viettää alkoholin huuruisia iltoja joka viikko vielä kolmekymppisenä. Itse taas olen 5 vuotta nuorempi ja absolutisti enkä koskaan ole bilettänyt. Olen myös melko varma että tämä mies on/tai on ollut ihastunut minuun mikä lisää ahdistusta (monet näyttävät ihastuvan ihmiseen joka kuuntelee ehdoitta ja antaa vain myönteistä palautetta). Tavallaan vain haluaisin pistää poikki näiden ihmisten kanssa, toisaalta tiedän että olen monille tukipilari, jolle voi avautua ihan kaikesta (ja kaikkea onkin tullut kuunneltua). Mutta mitä minä sitten teen? Yhäkin minä tarvitsen jotain sosiaalisia kontakteja ja onnistumisen kokemuksia ja nuo kummatkin minä olen saanut samassa paketissa olemalla kuuntelija ja kyökki psykologi. Sen takia minä myös aikaisemmin olin riippuvainen tästä palstasta. Sai neuvoa ja kuunnella ja olla yhteydessä toisiin. Mutta vaikka täällä ei synny pitkiä ystävyys suhteita, joista ahdistun, niin negatiivisuus ja muu kritiikki osuu siihen samaan herkkään paikkaan.