Mistä tykkäsitte Suomi 100 -tapahtumassa?
Ainakin Töölönlahdella tunnelma oli lämmin, yleisö hyvällä tuulella ja käyttäytyi kauniisti. Ilotulitusta odottavat eivät edes palelleet, toisin kuin juhannusjuhlilla.
Olitko paikalla, tai oliko muualla onnistuneita juhlia?
Kommentit (52)
Ilotulitus oli Töölönlahden eteläpäässä, aivan yleisön yläpuolella. Päälavan puolella taisi olla vielä toinenkin laukaisupaikka. Tapahtumakartoissa ilotulitus oli merkitty Töölönlahdelle. Joitain väärässä paikassa odottaneita valokuvaajia varmasti harmitti, mutta yleisö pääsi ihan viereen.
Kansalaistori hakkaa Senaatintorin tapahtumapaikkana.Ei syntynyt tungosta paitsi ihan lavan edessä saattoi olla.Pahasti örveltäviäkään ei näkynyt ennen klo 12, ei edes teinejä, mikä on Töölönlahdella vakio kaikissa tapahtumissa.
pullot pysyvät huonosti käsissä joillaki, mun skumppa ei mennyt hukaan.
Olihan sinne lavalle saatu raahattua runsaasti noin 100 vuotiaita esiintyjiä. Eivät sitten jaksaneet loppuun asti, kun loppuilta meni tiskijukan soittaessa levyjä.
Ja taivaalle ammuttiin tuhansia veromarkkoja samaan aikaan, kun osa ihmisistä seisoo leipäjonossa.
Ilma oli tosi lämmin mikä oli kivaa, samoin yleisö oli hyvällä tuulella ja meidänkin ympärillä olleet toivottivat kaikki toisilleen uutta vuotta ja kilisteltiin vieressä olevien kanssa jne. Muuten oli pienehkö pettymys, tultiin toki vasta vähän ennen puolta yötä eli kovin paljon ei ohjelmaa nähty tai kuultu ja ainakin meidän paikoille näytti että ilotulitus oli jossain kaukana ja meni nopeasti ohi.
Vierailija kirjoitti:

Harmi, jos ette nähneet kunnolla. Tulimme myös paikalle myöhään, eikä lähdetty tuntemaan kohti lavaa. Isot screenit ja kopterikuva toimivat kohtuullisesti tunnelman välittäjinä. Päädyimme Finlandia-talon päätyyn ja olimme juuri oikeassa paikassa ilotulitusta varten. Töölönlahden valo- ja ääniteoksia katseltiin myös.
Valoshow oli hieno, ainakin kotoa mitä katsoin Darudea vähän aikaa. Suomalaiset osaa valot&äänet, miksei myyty esim. New Yorkkiin osaamista Mariahille?
Oli turvallinen olo lastenkin kanssa. Paukuttelijat ja häiriköt pidetiiin kerrankin poissa eikä tarvinnut pelätä raketteja tai lenteleviä pulloja. Hieman pelättiin mahtuukuu tapahtuman jälkeen metroon. Mutta mahtuihan sinne. Ikävä kyllä reitti Finlandia talolta Linnunlauluun oli suljettu joten jouduimmen kiertämään aikan pitkän matkan Hakaniemeen. Olisihan sen rantatien voinut siivota ja avata ilotulituksen heti jälkeen.
Olin Manskulla siinä lavan kohdalla ja oli tosi jees!
Sinne yleisöön ei haluttu, mutta meidän kohdalta näki koko lavan ja screenin. Aivan tajuttoman ihana ilotulitus. 😁
Todellakin kannatti mennä, onneksi asun Helsingissä. Kotiinki pääsi helposti julkisilla vaikka kello oli 2.15 kun oltiin perillä.
Vierailija kirjoitti:
Kansalaistori hakkaa Senaatintorin tapahtumapaikkana.Ei syntynyt tungosta paitsi ihan lavan edessä saattoi olla.Pahasti örveltäviäkään ei näkynyt ennen klo 12, ei edes teinejä, mikä on Töölönlahdella vakio kaikissa tapahtumissa.
Ilmoitettiinko tästä ilmaiskonsertista isosti jossain lehdissä tai tv:ssä? Ei tästä ainakaan nuoriso ollut saanut tietoa, muuten olisi yleisö ollut hieman toisen näköistä. Jotenkin vaikutti kuin olisi tieto ollut vain jossain sdp:n jäsenlehdessä. Keski-ikäiset toppatakkiporukat huojuivat musiikin tahtiin.
Vierailija kirjoitti:
Oli turvallinen olo lastenkin kanssa. Paukuttelijat ja häiriköt pidetiiin kerrankin poissa eikä tarvinnut pelätä raketteja tai lenteleviä pulloja. Hieman pelättiin mahtuukuu tapahtuman jälkeen metroon. Mutta mahtuihan sinne. Ikävä kyllä reitti Finlandia talolta Linnunlauluun oli suljettu joten jouduimmen kiertämään aikan pitkän matkan Hakaniemeen. Olisihan sen rantatien voinut siivota ja avata ilotulituksen heti jälkeen.
Näin ylhäältä Manskulta kun pari tyyppiä paukutteli yhen padan ja thunder kingin siellä kansalaistorilla. Pikkaset sydärit sain huhu.
Kirjoitin just liveketjuun samaa, mutta täällä kyllä tykättiin! Alueena Kansalaistori ja Töölönlahti loistava, en kaivannut Senaatintorin ahdasta neliötä ja tunkemista yhtään. Porukka hyvällä mielellä liikenteessä ja esiintymässä nimekkäitä artisteja. Jokaisella yksi biisi niin ei sen väliä, vaikkei jokainen olisi ollutkaan oma suosikki. Jäi sellainen kaupunkilaisten yhteinen ilta fiilis.
Se keskiyön jälkeinen dj-tunti oli ihan hitti, jengi jäi bilettämään ja hengaamaan alueelle ilotulituksen jälkeenkin. Niin nuoret kuin vanhatkin. Me lähdettiin pois klo 01, silloin oli vielä tosi paljon porukkaa. Senaatintorilta poistuminen on aina yhtä helvettiä ilotulituksen jälkeen, nyt se jäi kokonaan pois, kun ihmisillä oli tilaa liikkua ja olla. Iso osa porukasta Kansalaistorilla ja Finlandia-talon pihalla, mutta massat jatkui pitkälle Hakasalmen puistoon asti.
Yksi tyttöporukka oli heittänyt ulkotakkinsa sporakiskoille ja jorasivat siinä ympärillä. :D
Musta olisi oikeasti kiva, jos tästä jäisi uudenvuoden perinne Helsinkiin, vaikkei ehkä ihan samassa mittakaavassa voi joka vuosi järjestää. Päivällä lapsille omaa juhlaa ja illalla aikuisten kemut, ja just se että "koko" kaupunki oli yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansalaistori hakkaa Senaatintorin tapahtumapaikkana.Ei syntynyt tungosta paitsi ihan lavan edessä saattoi olla.Pahasti örveltäviäkään ei näkynyt ennen klo 12, ei edes teinejä, mikä on Töölönlahdella vakio kaikissa tapahtumissa.
Ilmoitettiinko tästä ilmaiskonsertista isosti jossain lehdissä tai tv:ssä? Ei tästä ainakaan nuoriso ollut saanut tietoa, muuten olisi yleisö ollut hieman toisen näköistä. Jotenkin vaikutti kuin olisi tieto ollut vain jossain sdp:n jäsenlehdessä. Keski-ikäiset toppatakkiporukat huojuivat musiikin tahtiin.
Hahaha ei nuoret lue lehtiä tai katso TV:tä. 😂😂 Ei luoja.
Olen 24 ja ihan Facebook-mainonnan takia tutustuin lähemmin ohjelmaan, mutta olisin mä muutenkin sinne mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin just liveketjuun samaa, mutta täällä kyllä tykättiin! Alueena Kansalaistori ja Töölönlahti loistava, en kaivannut Senaatintorin ahdasta neliötä ja tunkemista yhtään. Porukka hyvällä mielellä liikenteessä ja esiintymässä nimekkäitä artisteja. Jokaisella yksi biisi niin ei sen väliä, vaikkei jokainen olisi ollutkaan oma suosikki. Jäi sellainen kaupunkilaisten yhteinen ilta fiilis.
Se keskiyön jälkeinen dj-tunti oli ihan hitti, jengi jäi bilettämään ja hengaamaan alueelle ilotulituksen jälkeenkin. Niin nuoret kuin vanhatkin. Me lähdettiin pois klo 01, silloin oli vielä tosi paljon porukkaa. Senaatintorilta poistuminen on aina yhtä helvettiä ilotulituksen jälkeen, nyt se jäi kokonaan pois, kun ihmisillä oli tilaa liikkua ja olla. Iso osa porukasta Kansalaistorilla ja Finlandia-talon pihalla, mutta massat jatkui pitkälle Hakasalmen puistoon asti.
Yksi tyttöporukka oli heittänyt ulkotakkinsa sporakiskoille ja jorasivat siinä ympärillä. :D
Musta olisi oikeasti kiva, jos tästä jäisi uudenvuoden perinne Helsinkiin, vaikkei ehkä ihan samassa mittakaavassa voi joka vuosi järjestää. Päivällä lapsille omaa juhlaa ja illalla aikuisten kemut, ja just se että "koko" kaupunki oli yhdessä.
Kyllähän ne meinaa jatkaa tätä Kansalaistorilla, toivotaan, että musiikkia myös jatkossa. Itsenäisyyspäivä niin tylsä Suomessa, että edes uutena vuotena bileet pystyyn!
Vierailija kirjoitti:
Olihan sinne lavalle saatu raahattua runsaasti noin 100 vuotiaita esiintyjiä. Eivät sitten jaksaneet loppuun asti, kun loppuilta meni tiskijukan soittaessa levyjä.
Ja taivaalle ammuttiin tuhansia veromarkkoja samaan aikaan, kun osa ihmisistä seisoo leipäjonossa.
Haha. Joo ei ikinä juhlita tai pidetä hauskaa, koska kaikille ei sosiaaliturvan ansiosta saadut ilmaiset rahat riitä.
Siitä, että se oli niin lähellä! Käytiin välillä kotona juomassa skumppaa ja palattiin taas takaisin :)
Mä arvasin jo etukäteen millaista on tämä korkealaatuinen "kulttuuri". Omituista ja tylsää ohjelmaa, ankea kattaus suomalaisia musiikkiartisteja. Ne Tunnan ja Rantalan puhuvat jättipäät aika helkutin korneja. Hohhoijaa.
No valot ja raketit oli hienot, myönnetään.
Aika karsealta näytti tv:stä kun vuosi vaihtui DARUDEN tahtiin. Elähtäneen konemusiikin lisäksi lavalla kävi hoilaamassa joitain takavuosien tangolaulajia. Plussaa kuitenkin Robinista ja Saara Aallosta sekä siitä, että yhteinen juhla järjestettiin hienoine ilotulituksineen.
hm, taisi olla lämpimämpi ilma kuin juhannuksena? :D