Avioero, miehen säästötili ja toimeentulotuki
Eli tilanne on se että ero tulee. Muutan lapsen kanssa pois nykyisestä vuokra-asunnostamme, ytenä syynä taloustilanne. Olen ollut nyt vuosia työtön ja mies on meidät elättänyt, nyt sain opiskelupaikan eikä suostu enää elättämään, tukia kun emme saa miehen tulojen takia. Töitäkään en saa, joten mielummin valitsen opiskelun jotta saan kunnon ammatin (kätilö).
Onglemana on se ettei minulla ole yhtään säästöjä, olin syksyllä karenssissa 3 kk ja sinä aikana jouduin lainaamaan rahaa äidiltäni jne. Nyt olisi mahdollisuus saada ennen opintojen alkua vuokra-asunto läheltä lapsen tulevaa päiväkotia. Onglema on toimeentulotuen hakeminen, sillä meillä on edelleen yhteinen ASP tili(avattu 2 vuotta sitten) johon luonnollisesti vain mies on laittanut rahaa kun olen itse ollut töissä viimeksi 2013. Samoin meillä oli yhteinen säästötili jonka mies tyhjensi 1,5 kk sitten, olivat hänen rahojaan (n. 2000 e).
Eli lasketaanko nuo minulle tuloiksi kun haen tt tukea? En ole saanut enkä saa eurokaan noista rahoista, lastenvalvojan kanssa joudun tappelemaan varmaan kuukausia elatusmaksuista, avioero vireillä. Se ei auta tilanteeseen että tarvitsen asunnon nopeasti, en voi asua eron jälkeen miehen kanssa (väkivaltaa...).
Miten toimin ja kerron asian jotta minua uskotaan?