Saara Aalto: Ei paineita tulla uudeksi Madonnaksi
Kaikki muuttuu selkeästi nyt. Katsotaan, mihin se vie. Ei mulla ole paineita olla seuraava Madonna. Lontoossa tehdään levyä, kirjoitetaan biisejä.
Kommentit (18)
Kuka tämä ihanasti hymyilevä kaunis nuori nainen oli tänään aamu-tv ohjelmassa.
Hoh hoijaa, mammat kyllä ottaneet Aallon hampaisiinsa ja jokainen sanominen pitää ruotia. Ei, en ole Saara-fani mutta ihmetyttää kun useammalla on täällä tarve teilata ennen kuin varsinainen ura on edes lähtenyt käyntiin. Unelmia saa ja pitää olla ja Saara on tehnyt niiden eteen enemmän töitä kuin suurin osa meistä täällä vauvalla märisijöistä. Sama reaktio oli täällä silloin kun se Kielinainen oli pinnalla, kovasti pilkattiin ja ennakoitiin miten tulee maitojunalla kotiin kun liian suuret olivat luulot tytöllä. Voin jo kuvitella mikä vahingonilo täällä syttyy jos Saara floppaa. Jos teitä ärsyttää jatkuvat Saara-uutiset niin ehkä ei kannattaisi selata niitä viihdeuutisia tai ainakaan klikata niitä auki. Tyhmähän tuo olisi jos ei suostuisi haastatteluihin saadakseen ilmaista promoa.
29-vuotias hössöttää ja kikatellen puhuu mitä sattuu kuin 16-vuotias teini, joka olisi ensimmäistä kertaa päässyt ulkomaille.
Eiköhän se olisi jo tapahtunut tässä viimeisen 10 vuoden aikana jos Madonnan kaltainen menestys Saarasta olisi mahdollista muotoutua.
Varmasti kohtuuhyvä laulaja saa kunnollisen levyn tehtyä, joka varmaan myykin ihan hyvin, mutta sellaisia on joka maassa useita. Näköjään suomalaisten huono itsetunto saa ihmiset hehkuttamaan pienestä maasta tulevaa laulajaa.
Saara on estraadilaulaja eikä poppari. Celine dion olisi realistisempi.
Vierailija kirjoitti:
Hoh hoijaa, mammat kyllä ottaneet Aallon hampaisiinsa ja jokainen sanominen pitää ruotia. Ei, en ole Saara-fani mutta ihmetyttää kun useammalla on täällä tarve teilata ennen kuin varsinainen ura on edes lähtenyt käyntiin. Unelmia saa ja pitää olla ja Saara on tehnyt niiden eteen enemmän töitä kuin suurin osa meistä täällä vauvalla märisijöistä. Sama reaktio oli täällä silloin kun se Kielinainen oli pinnalla, kovasti pilkattiin ja ennakoitiin miten tulee maitojunalla kotiin kun liian suuret olivat luulot tytöllä.
Jaahas, ainakin tähän asti Saara -fanit ovat kovasti vakuutelleet, että Saaralla on ollut kovinkin menestyksekäs "ura" jo vuosia. Kannattaa vilkaista, mitä hehkutusta esim. Wikipediassa tästä "urasta" on kirjoitettu. Nytkö sitten se ei edes ole alkanutkaan?
Siitä toisesta Saarasta sen verran, että hypeähän se koko ilmiö oli ja epäilijät osoittautuivat olleen oikeassa.
Jollain Madonnalla on ollut hieman rankempi uran alku kuin Saaralla, jonka rankkuus on haukkuvat suomalaiset. Madonna on raiskattu ja ryöstetty useasti. Se nainen todella tietää kuinka raadollinen tuo maailma on. Silti on tullut yhdeksi isoimmista pop-tähdistä. Se tie ei ole helppo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoh hoijaa, mammat kyllä ottaneet Aallon hampaisiinsa ja jokainen sanominen pitää ruotia. Ei, en ole Saara-fani mutta ihmetyttää kun useammalla on täällä tarve teilata ennen kuin varsinainen ura on edes lähtenyt käyntiin. Unelmia saa ja pitää olla ja Saara on tehnyt niiden eteen enemmän töitä kuin suurin osa meistä täällä vauvalla märisijöistä. Sama reaktio oli täällä silloin kun se Kielinainen oli pinnalla, kovasti pilkattiin ja ennakoitiin miten tulee maitojunalla kotiin kun liian suuret olivat luulot tytöllä.
Jaahas, ainakin tähän asti Saara -fanit ovat kovasti vakuutelleet, että Saaralla on ollut kovinkin menestyksekäs "ura" jo vuosia. Kannattaa vilkaista, mitä hehkutusta esim. Wikipediassa tästä "urasta" on kirjoitettu. Nytkö sitten se ei edes ole alkanutkaan?
Siitä toisesta Saarasta sen verran, että hypeähän se koko ilmiö oli ja epäilijät osoittautuivat olleen oikeassa.
Onko sulla joku Saara-pakkomielle? Eipä ole tullut niin intohimoisesti seurattua Saara-keskusteluja saati luettua jotain Wikipedia-artikkelia. :D Ihmetyttää miksi Saara-juttuja seuraat kerta ne niin tuntuvat ärsyttävän?
Saara on pelle joka kuvittelee itsestään megalomaanisia. Narsisti

Ja siitä Kielinaisesta vielä: pelkkä mediakupla koko hössötys saattoi ollakin, (ei voi vielä tietää, nuori tyttö ja ehtii vielä vaikka mitä ja itse en ainakaan ole seurannut onko sillä jotain proggiksia meneillään kun ei niin kiinnosta) mutta ihmetyttää ja vähän surettaa että aikuiset (?) ihmiset ilkkuvat ja pilkkaavat kun toinen yrittää rakentaa uutta elämää. Miten se on teiltä pois? Kuten sanoin, Ilta-Paskat kannattaa jättää lukematta jos ei turhat uutiset kiinnosta..
Vierailija kirjoitti:
29-vuotias hössöttää ja kikatellen puhuu mitä sattuu kuin 16-vuotias teini, joka olisi ensimmäistä kertaa päässyt ulkomaille.
Oletko koskaan kuullut temperamenttieroista? Rautalangasta: me ihmiset olemme erilaisia, kaikki eivät ole yrmyniskaisia murjottajia tai juntteja.
Ja jos ihmisen elämässä tapahtuu isoja asioita, niin niistäkin saa olla ihan näkyvästi innoissaan - se on elämää.
En ole aikaisemmin kommentoinut mitään näihin Saara Aalto-ketjuihin enkä seurannut koko touhua aktiivisesti, vähän nolottaa nyt ottaa kantaa.
Mutta nyt niin monelta suunnalta on ihmetelty, miksi suomalaiset eivät ole kannustaneet ja tue sankariaan maailmalla, kun läpimurto on nyt tullut, niin tuntuu että pitää omalta osalta selittää. Omalla kohdallani se syy on, että en näe että MISSÄ tätä laulajaa pitäisi nyt tukea ja mikä on päämäärä. En ole tähän päivään asti nähnyt hänen tekevän mitään ns. omaa juttua. Kyllä, hän on äärimmäisen taitava tekninen laulaja, joka pystyy replikoimaan useita tyylilajeja. Ihan vastaava, kuin muutkin lahjakkaat ja monipuoliset kabareelaulajat. Suomessa tätä genreä ovat mielestäni esim. Laura Voutilainen ja Krista Siegfrieds. Heillä on selvästi paikkansa maailmassa ja varmasti mielelläni kuuntelen heitä kun on castattu musikaalin pääroolin, mutta en koe mitään tarvetta heitä erikseen seurata tai fanittaa. Nämä laulajat ovat minusta nimenomaan onnistuneet lyömään läpi laulajina, eivät niinkään visionääreinä tai artisteina.
Jos haetaan jonkinlaista isoa nostetta, niin sitä ehkä haetaan nyt väärästä päästä, jos repertuaaria kootaan sekalaisista covereista. Kaikki isot artistitkaan eivät tietenkään tee biisejään itse, mutta esim. juuri Madonnallahan on aina ollut mukana oma tyylinsa ja tarinansa kaikessa, mitä ottaa esitettäväkseen. Kaikesta, mitä hän on tehnyt, on tullut Madonnaa. Hän on vahva hahmo, josta jokaisella on mielikuva. Performanssilaulajilla oma persoona on sivuroolissa, laulun minä elää vain hetken kappaleen kautta. Artistilla pitäisi olla pysyvä sielu, joka elää kaiken takana. Yleisön pitäisi pystyä säilyttämään illuusio, että artisti tarkoittaa sanomaansa koko sydämestään. Se ei toteudu, jos yhtenä päivänä coveroi lastenlauluja ja toisena itsemurhaviestejä, ainakaan jos artisti ei tee mitään niistä omakseen.
Toivon Aallolle kaikkea hyvää, ja että hän löytää viimein sen oman polkunsa mikä se onkaan. Toivottavasti kukaan ei myös loukkaannu, jos en ole eturivissä kannustamassa niin kauan kun itse en sitä juttua hahmota.

Mukanapakka kommentti joka tihkuu vihaa vaikka yrität kätkeä sen! Saara on tyttö joka tekee sitä mistä tykkää sanoitpa sinä mitä tahansa! Saara on tuonut Suomelle enemmän näkyvyyttä kuin kukaan! Sinä voit hapantua siellä sohvalla vapaasti anna Saaran tehdä sitä mitä haluaa!
^ Mun mielestä ihan fiksua kritiikkiä, ei kai kukaan ole pakottanut Saaraa hehkuttamaan, mutta ankeaa lukea kommentteja tyyliin "tyrkky lesbo", tuon tyylisissä kommenteissa ei ole mitään rakentavaa vaan ainoastaan halu haukkua. Ei kai kaikkien kuitenkaan tarvitse tykätä kaikesta. Miksi kirjoittaja toivottaisi Aallolle "kaikkea hyvää" jos kerta vihaisi häntä. Minä en nähnyt kommentissa mitään siihen viittaavaa. Kyllästyttää kun lähes jokainen kommentti on kahta ääripäätä - joko Saara on nolo ja surkea tai sitten maailman paras tulkitsija. Eiköhän suurimman osan mielipide ole jotain tuolta väliltä.
Ai taisi olla pelkkä provo tuo kommenttisi, no oli miten oli.
Yhden ilmeen cover-laulaja, ei sen kummempaa. En tajua miksi tuota pitää niin hirveästi hehkuttaa tai haukkua. Ihan sama.
En osaa kuvitella miten Saarasta voisi tulla uusi Madonna. En edes ymmärrä miksi juuri tämä maailmantähti piti ottaa tähän esimerkiksi.
Like a Goat-Vibrato