Minkä verran teillä on vuoden aikana ns. pakollisia koulutuksia, mitä työnantaja edellyttää?
Tuli mieleen, kun tänään olin koulutuksessa Työeläkeuudistuksesta enkä ymmärtänyt yhtään mitään. Pakko vaan oli käydä, että sain puuttuvia koulutustuntia täyteen. AA-liitto kun edellyttää, että käydään koulutuksessa 18 h/vuosi ja itsellä puuttui tunteja. Oma vika tietty, kun näin viime tippaan jätin, että oli pakko ottaa, mikä vaan koulutus tuntien puuttuessa.
En periaatteessa ole koulutusta vastaan, mutta tuntuu, että lähinnä on rahastusmeininkiä, kun päivän koulutus (9 - 16.30; kertyy 6,5 tuntia hyväksyttävää koulutusta) maksaa noin 700 euroa Lakimiesliiton jäsenille ja noita pitäisi siis käydä 3 tuntien saamiseksi. Tänään oli pari tuntia ja maksaa 230 + alv (liiton jäsenille). Omasta pussista ku maksaa, niin arvokkaita ovat.
Onhan noista tietenki hyötyäkin. Itse kokenut hyödyllisimmäksi ositukseen sekä perintö- ja jäämistöoikeuteen kuuluvat koulutukset ammatillisesti. Tämän päiväinen meni vaan niin yli oman toimenkuvan...
Niin ja yrittäjä olen, joten olisin voinut suunnitella koulutukset paremmin pitkin vuotta, mutta näin nyt tällä kertaa. Kukkia piirrellessä....
Miten teillä koulutuspuoli?
Fatalji
Kommentit (7)
Ei yhtään. Kiinnostusta kouluttautumiseen kyllä olisi mutta työnantajalla ei ole halua maksaa. Pomo itse kyllä hyppää milloin missäkin johtaja- ym. koulutuksessa mutta mitään vaikutusta niillä ei tunnu olevan. Ehkä hänkin piirtelee vain kukkasia siellä :)
Nykyisessä työssä, jossa aloitin keväällä, on ollut "perehdytyksen" jälkeen 2 tai 3 kokonaista koulutuspäivää sekä muutamia parin tunnin koulutuksia normaalin työpäivän sisällä. Ensi vuonna näitä tulee lisää, kun työnkuvani ja vastuuni laajenee. Työnantaja maksaa ja osa on ns. yleispäteviä kuten ea1 ja työturvallisuus. Jotta mikäs siinä kurssilla istuessa...
Ei yhtään pakollista ellei lasketa joitain lyhyitä verkkokursseja (15min-1t) jostain sisäisistä prosseista. Itse pitää pyytää päästä koulutuksiin, mutta niille voi olla hankala löytää aikaa ja rahaa.
Ei yhtään. Edes työhön ei perehdytetty. Sanottiin vaan, että tuossa on tuoli ja pöytä, ala tehdä töitä.
Tietysti moitteita saa kovasti, jos ei jotain osaa.
Edellisessä työpaikassa oli erilaisia pätevyyskoulutuksia noin viikon edestä vuodessa. Ne suoritettiin tietysti työaikana ja työnantajan kustannuksella. Lisäksi sai opiskella työajalla muuta alaan sopivaa 5 työpäivän verran. Niinpä opiskelin työn ohessa itselleni monimuotokoulutuksena uuden ammatin.
Nykyisessä työssä ei ole pakollisia koulutuksia, mutta firma maksaa ja niihin saa käyttää työaikaa, jos ne lisäävät ammattitaitoa.
0 päivää. Ta ei satsaa pennin jeniä meidän koulutukseen ja suhtautuu penseästi omaehtoiseen opiskeluunkin.
Riippuu täysin alasta. Minulla työnantaja ei velvoita, vasn vuosittaiset koulutukset ovat lakisääteisiä ja työnantaja velvoitetaan järjestämään (ja maksamaan) ne. Aina olisi niitä, jotka eivät koskaan osallistuisi mihinkään, jos ei olisi pakko, joten hyvä näin.