Olenko vain helvedin tyhmä ihminen?

Mennyttä ja tulevaa.

Seurustelimme miesystäväni kanssa vuoden, erosimme meidän iänkaikkisten riitojen vuoksi 8kuukaudeksi. Sinä 8kuukauden aikana meillä molemmilla oli toiset ihmiset elämässä mutta siltä vielä tapailimme miesystävän kanssa satunnaisesti. Välillä riitelimme ja rakastelimme, välillä vain rakastelimme.

Emme kai malttaneet olla toisistamme erossa vaikka monta kertaa on kuultu sanat "En halua olla sun kanssa enään missään tekemisissä".
En tiedä oliko se rakkautta, kaipuuta, välittämistä vai pelkoa. Ehkä se oli sitä kaikkea.

Monesti sanoimme eromme aikana toinen toistaan rakastavansa ja haluavansa ja kaipuuta olla toisen kanssa... Mutta muistimme aina meidän riidat.. Ei enään.. Se ei ollut ihanaa.. Kaksi tasapainotonta, mustasukkaista, tempperamenttista ja äkkipikaista ihmistä.. EI JA EI! Ymmärsimme että emme voineet yhdessä olla.

Nyt kuitenkin olemme yrittäneet uudestaan ja palanneet yhteen. Yhdessä oloa kestänyt vuoden. Olen alkanut miettimään onko tässä järkeä? Olen kerran vielä sanoakseni mustasukkainen, enemmän itsekeskeinen typerä ihminen..

Mietin usein mm. että "Entä jos mieheni kaipaa toista naista?" "Puhuuko mieheni totta minulle?" "Rakastaako hän vain ja ainoastaan minua?"

Olen kysynyt mieheltä nämä samat kysymykset ja muutaman muunkin lisäksi. Hän vastaa aina että hän on pitänyt kyllä muistakin, mutta ei ole ollut ihastunut eikä rakastunut keneenkään muuhun kuin minuun.

Olenko helvetin tyhmä kun kyseenalaistan kaiken? En osaa vain luottaa, en oikeastaan keheenkään. Olen kyynistynyt niin kamalan paljon.. Ajattelen aina pahinta itsestäni ja myös toisista.

Mitä tehdä? En halua tuntea näin..