Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Outoa häirintää yliopistossa – muilla kokemuksia?

Vierailija
13.12.2016 |

Olen nyt vähän päälle parikymppinen, toista tutkintoa yliopistossa tekevä nainen. Aiemman tutkinnon tein eri tiedekunnassa, siellä kaikki sujui hyvin. Tänä syksynä uudelle kampukselle siirryttyäni "ongelmat" kuitenkin alkoivat. Olen tässä muutaman kuukauden aikana ollut useammissa tilanteissa, joissa täysin tuntemattomat (mies)opiskelijat suhtautuvat minuun tavalla, jota en täysin ymmärrä. Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi kolme-nelihenkinen kaveriporukka, jonka kohtaan ruokalassa suunnilleen kerran viikossa. Joka ikinen kerta heidät nähdessäni he katselevat minua keskenään hymyillen ja kuiskien – siis aivan kuin tietäisivät minusta jotain, jota en tiedä heidän tietävän. Minulla ei ole mitään ideaa siitä, miksi he käyttäytyvät niin. Omasta mielestäni olen sekä habitukseltani että historialtani aivan normaali.

Onko muilla samankaltaisia kokemuksia selittämättömästä "häirinnästä" yliopistossa? (Häirintä lainausmerkeissä, koska tiedostan kyllä ettei tässä nyt oikeasti mitään kovin pahaa tapahtu, asia lähinnä hämmentää.) Jos, mitä olette tehneet? Olisiko kovin typerää mennä vain yksinkertaisesti kysymään pojilta, mitä he oikein ajattelevat? Häirintäyhdyshenkilöitähän yliopistolla riittää, mutta heitä tuskin kiinnostaa näin pienet ja epämääräiset kohtaamiset.

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rohkeasti kysy pojilta. Nehän ovat kiinnostuneita susta, ns. tsekkaavat sua. Lyöneet vetoa, kuka sut/ sua saa, mutta eivät ole vielä tehneet aloitetta.

Vierailija
2/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis ikinä ei ole muuta tapahtunut kuin sinut nähtyään he kuiskivat keskenään ja hymyilevät? Vanhana akkana tulkitsisin, että tykkäävät sinusta ja ihailevat kauempaa keskenään. Kukaan ei vain uskalla tulla tekemään lähempää tuttavuutta, ovat kenties ujoja? En nyt ihan vielä tuota häirinnäksi sanoisi, mutta ikävää, että saavat olosi tuntumaan siltä. :-(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko käynyt Las Vegasissa? Siinä voisi olla selitys. 

Vierailija
4/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoituksesi perusteella en pitäisi puhkeavaa skitsofreniaa tai stressistä johtuvaa psykoosia aivan mahdottomana selityksenä. Olen opiskelijana ja sitten opettajana nähnyt joitain ylisuorittavia opiskelijoita ja muita erittäin lahjakkaita ihmisiä, joilla oli samanlaisia oireita. Suosittelen hakemaan keskusteluapua yliopilaiden terveydenhoitosäätiöltä heti, jotta varmasti saat hoidon, JOS sitä tarvitset. Ethän loukkaannu, vaan suhtaudu tähän ehdotukseen avoimin mielin. Sinulla on joka tapauksessa ongelma, joka pitäisi ratkaista, kuten muutkin ongelmat elämässä, ja syy pitää selvittää ensin. Ainakin yksi näistä tuntemistani muuten palasi menestyväksi johtajaksi, kun sai lääkeapua akuutteihin psykoosin oireisiin ja sitten opetteli stressin hallintaa. En siis väitä mitään. Kunhan ehdotan. 

Vierailija
5/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Väkisin tulee mieleeni, että onko tämä nyt tällainen ehkä yleinenkin näiden viime aikaisten maahanmuuttaja- & ahdistelutapausten aiheuttama negatiivinen ilmiö, että ihan normaali vastakkaisen sukupuolen kiinnostus toisesta sukupuolesta aiheuttaa kiinnostuksen kohteessa kovan ahdistuksen ja epäilyn seksuaalisesta häirinnästä? En siis syytä tai tarkoita kuitenkaan aloittajaa moittia. Ymmärrän täysin, että nykypäivänä tulee ensimmäisenä mieleen ikävät asiat. Tietty varovaisuus ja epäluulo on hyvästä, mutta kannattaa muistaa, että liika epäluulo voi silti olla pahasta. Kaikki miehet ei kuitenkaan ole mitään raiskaajastalkkereita...

Vierailija
6/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea uskoa, että olisivat kiinnostuneita – kahdestakaan syystä. Ensinnäkin ne katseet ja hymyt tuntuvat ivallisilta, vähän "koulukiusaajamaisilta". Toisekseen en ole mitenkään kovin hyvännäköinen.

Tällaisia tuijottelijoita on siis useampia, nuo kolme neljä vain ne kaikista vaivaannuttavimmat.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä tiedekunta kyseessä? Missä aiemmin olit? Miltä sä sit näytät? Voiko olla, että olet itse tuijotellut ensin heitä?

Vierailija
8/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän päälle parikymppinen ja tekee toista tutkintoa.

0/5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan näitä, myös naisväessä; kun häiriintynyt kiinalaisparturi juoksee ydinkeskustassa helsingissä miehen perässä ja tunkee yliopistolle meluamaan vaikkei sellaisella ole sinne mitään asiaa.

Porukat kyllä paikalla kuiskivat ja huomaavat häiriintyneesti rakastuneen kinalaisen miehen perässä joka ei naikkosesta perusta. Kun ei avuja ole kuin häirintään, selvä poliisiasia.

Vierailija
10/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksesi perusteella en pitäisi puhkeavaa skitsofreniaa tai stressistä johtuvaa psykoosia aivan mahdottomana selityksenä. Olen opiskelijana ja sitten opettajana nähnyt joitain ylisuorittavia opiskelijoita ja muita erittäin lahjakkaita ihmisiä, joilla oli samanlaisia oireita. Suosittelen hakemaan keskusteluapua yliopilaiden terveydenhoitosäätiöltä heti, jotta varmasti saat hoidon, JOS sitä tarvitset. Ethän loukkaannu, vaan suhtaudu tähän ehdotukseen avoimin mielin. Sinulla on joka tapauksessa ongelma, joka pitäisi ratkaista, kuten muutkin ongelmat elämässä, ja syy pitää selvittää ensin. Ainakin yksi näistä tuntemistani muuten palasi menestyväksi johtajaksi, kun sai lääkeapua akuutteihin psykoosin oireisiin ja sitten opetteli stressin hallintaa. En siis väitä mitään. Kunhan ehdotan. 

Hah, ei ap kyllä skitsofreenikolta vaikuta tuon tekstin perusteella. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä, myös naisväessä; kun häiriintynyt kiinalaisparturi juoksee ydinkeskustassa helsingissä miehen perässä ja tunkee yliopistolle meluamaan vaikkei sellaisella ole sinne mitään asiaa.

Porukat kyllä paikalla kuiskivat ja huomaavat häiriintyneesti rakastuneen kinalaisen miehen perässä joka ei naikkosesta perusta. Kun ei avuja ole kuin häirintään, selvä poliisiasia.

Mikä ihme se sellainen yliopisto on johon kiinalaisilla ei ole mitään asiaa?

Vierailija
12/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä muistutat hämäävän paljon vaikka jotain nettipornossa esiintyvää naista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Väkisin tulee mieleeni, että onko tämä nyt tällainen ehkä yleinenkin näiden viime aikaisten maahanmuuttaja- & ahdistelutapausten aiheuttama negatiivinen ilmiö, että ihan normaali vastakkaisen sukupuolen kiinnostus toisesta sukupuolesta aiheuttaa kiinnostuksen kohteessa kovan ahdistuksen ja epäilyn seksuaalisesta häirinnästä? En siis syytä tai tarkoita kuitenkaan aloittajaa moittia. Ymmärrän täysin, että nykypäivänä tulee ensimmäisenä mieleen ikävät asiat. Tietty varovaisuus ja epäluulo on hyvästä, mutta kannattaa muistaa, että liika epäluulo voi silti olla pahasta. Kaikki miehet ei kuitenkaan ole mitään raiskaajastalkkereita...

Ehkä voisitte kuitenkin tuijotella vähemmän huomiota herättävästi? 

Vierailija
14/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku nainen on juorunnut heille jotain valheita tai ovat erehtyneet hklöstä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vähän päälle parikymppinen ja tekee toista tutkintoa.

0/5

No esimerkiksi 23v on vielä "vähän päälle parikymppinen" ja ensimmäinen tutkinto voi olla vaikka vain kandi.

Vierailija
16/26 |

No jos noin ajatellaan niin myös ylioppilasTUTKINTO on tutkinto vaikkei sitä yleensä lasketa siinä mielessä.

Vierailija
17/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kommentoijalle tiedoksi että esim. Miehen perässä huuteleva ja seuraileva kiinalainen tarvitsee muutakin kuin ammattiapua. Täytyy olla todella epätoivoinen tapaus.

Sellainen otus ei puhetta usko. Kun tungetaan miehen perässä (kuten todistetusti vaikkapa kauppakeskuksessa), häirintä on poliisiasia.

Yllättävän paljon on häirikköporukoita mellastamassa; jos henkilökunta ei tee asialle mitään, eikä porukan jututtaminen tehoa, etene virkateitse. Niin minä lähdin häirikköä perkaamaan pois. (soittelin kyllä lakimiehelle myös).

Häiriköistä huomaa nopeaati ettei mitään avuja ole.

Vierailija
18/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuorempana meillä oli kavereiden kanssa monille tuntemattomille ihmisille lempinimiä ja "tarinoita", vaikka emme tunteneet näitä ihmisiä lainkaan. Eivät jutut yleensä olleet loukkaavia tai ilkeitä, saatoimme esim. kiinnittää joka kerta huomiota johonkin tiettyyn poikaan, jota kutsuttiin vaikka Verhoratsastajaksi, lempinimet saattoivat olla mitä tahansa. Oli vain ihmisiä, joita oli kiva katsella ja joiden ilmestymisen jostakin syystä huomasi. Oletan sinunkin tapauksessasi jotakin vastaavaa, elleivät nyt jopa suoraan kaipaile kanssasi lähempiin tekemisiin.

Vierailija
19/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku niistä kuiskivista ihmisistä on varmaan ihastunut suhun ja on kertonut kavereilleen. Ei toi nyt mun mielestä varsinaisesti ole mitään häirintää. Tuolla perusteella mikä tahansa ele tai kanssakäyminen olisi suurinpiirtein häirintää. Edes päinkö ei saa katsoa.

Vierailija
20/26 |
13.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saattaa olla, että ylianalysoit ja kuvittelet asioiden liittyvän sinuun. Voi olla, että todellisuudessa ihan muuten vain katsovat ja keskustelevat jostain ihan muusta asiasta kuin sinusta. En ole yliopistossa koskaan huomannut epäasiallista käytöstä. Tietenkään se ei takaa, etteikö sitä voisi olla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän viisi