Muita, jotka kärsivät todella kuivista silmistä?
Itselläni oli jo ennestään kuivat silmät, mutta laserleikkauksen jälkeen silmien kuivuudesta tuli todellinen ongelma. Toki tiesin leikkauksen riskit, ja itse otin vastuun leikkauksen valitessani.
Joka tapauksessa tilanne on nykyään se, että silmät ovat aamulla herätessä aivan rutikuivat. Tämä vaihe on yleensä pahin jos joutuu heräämään aikaisin. Laitan heti aamulla geelimäistä silmätippaa, mutta silmät ovat niin arat, että jopa silmätipan laitto kirvelee. Geelitippaa joudun lisäämään vielä uudestaan ennen töihin/kouluun lähtöä. Silmät ovat koko päivän kuivat, kirvelevät ja punoittavat, ja lisäilen ohuempaa silmätippaa pitkin päivää. Jos olen kotona koko päivän, silmät ovat ok, mutta ilmeisesti koneellinen ilmastointi, pakkanen ja mahdolliset sisäilmaongelmat tekevät silmäoireet muualla.
Olisiko teillä suositella hyviä silmätippoja? Käytän tällä hetkellä geelitippana Viscotearsia ja ohuempaa Systane eye-tippaa. Toki tiedän, että tipat auttavat vain hetkellisesti, mutta jos joku nyt vaikka olisi löytänyt jonkun hyvän merkin käyttöönsä.
Kommentit (21)
Käytän Oftagel - geeliä. Toisinaan auttaa toisinaan ei .Olen huomannut myös ilmastoinnin ja tuulen kuivattavan. Silmäni leikattiin verkkokalvo ongelmien vuoksi. Usein joudun tiputtelemaan kortisoni kuureja ja ne kuivattavat lisää.
Käytin Oftagelia aiemmin, mutta silmäni ärtyivät.
Silmäni kuivuivat allogeenisen kantasolusiirron jälkeen ja käytän reseptillä saamiani Oculac-tippapipettejä. Kyseiset tipat ovat loppuneet apteekeista viisi viikkoa sitten ja olen käyttänyt mm. Bepanthen-tippoja. Lasku on tähän mennessä 220 euroa/kk...
Mikäli pystyt, niin suosittelen yöksi vaseliinipohjaisia voiteita, joita saa silmätuotehyllystä apteekeista. Rasva auttaa yöllä rutikuiviin silmiin. Minun silmilleni rasva ei valitettavasti sovi.
Rutikuivia silmiä voi "hoitaa" silikonitulpilla, jotka silmälääkäri asettaa silmiin. Tulpat saavat kyynelnesteen pysymään silmissä. Minulle laitettiin silikonitulpat kyynelkanaviin Meilahden silmäsairaalassa.
Kirjoitus voisi olla aivan kuin minun kirjoittamani sillä erolla, ettei silmiäni ole laserleikattu vaan ne ovat syystä tai toisesta muuten kuivat. Kun olen kotona koko päivän ja saan nukkua oman rytmin mukaan silmät ovat normaalit, kauniin kirkkaat ja en tarvitse kostutustippoja lainkaan. Aikaiset herätykset ovat pahinta ja herätessä silmiin sattuu, aivan ensimmäisenä on laitettava tippoja silmiin. Työpäivää rytmittää jatkuva tippojen kanssa pelaaminen ja silti silmiä kirvelee ja punoitus häiritsee. En ole löytänyt ongelmaan mitään ratkaisua, en lääkärinkään avulla.
Johtuuko teillä kuivat silmät meibomin rauhasten toimintahäiriöstä? Mulla nuo eivät eritä öljyä silmän pinnalle, ja siksi silmät ovat kuivat. Bonuksena vielä herneen kokoinen luomirakkula yläluomella.
Mulla oli sama ongelma kymmenen vuotta, mutta jostain syystä nyt on ensimmäinen talvi kun silmät ei ole yhtään kuivat. Kokeilin ennen todella montaa eri silmätippaa, geelimäiset on ollu niitä parhaita, samoin säilöntäaineettomat. Paras tähän asti on ollut Systane Gel Drops, YA:sta.
Mulla kuivatti varmaan läppärin ruudun tuijottaminen ennen silmiä tosi paljon, samoin kirjojen lukeminen. Kun opiskelut loppui, niin silmien kuivuus loppui samalla. En tiedä varmasti johtuuko siitä.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitus voisi olla aivan kuin minun kirjoittamani sillä erolla, ettei silmiäni ole laserleikattu vaan ne ovat syystä tai toisesta muuten kuivat. Kun olen kotona koko päivän ja saan nukkua oman rytmin mukaan silmät ovat normaalit, kauniin kirkkaat ja en tarvitse kostutustippoja lainkaan. Aikaiset herätykset ovat pahinta ja herätessä silmiin sattuu, aivan ensimmäisenä on laitettava tippoja silmiin. Työpäivää rytmittää jatkuva tippojen kanssa pelaaminen ja silti silmiä kirvelee ja punoitus häiritsee. En ole löytänyt ongelmaan mitään ratkaisua, en lääkärinkään avulla.
Olen huomannu että kun juon enemmän vettä töissä, silmät eivät kuivu päivän aikana niin paljon.
Oculac säilöntäaineettomat pipetit ovat sopineet tosi herkille silmilleni hyvin. Joistain apteekeista niitä saa tavallista suuremmissa pakkauksissa, jolloin tulevat vähän edullisemmiksi. Itselläni yhdestä pipetistä riittää useampaan käyttökertaan.
Kesäsin ongelmia ei ole mutta heti kun pakkaset tulee, silmät kyynelehtii aivan tolkuttomasti, punoittaa ja kirvelee. Jatkuvasti ihmiset kyselee et itkenkö mie eikä oikee ymmärrä et mite pakkanen minun silmiin vaikuttaa.
Mies taas vitsillä kyselee et laitakko pään ulos nii tiietää et kui kova pakkane pihalla o.
Tuttava sai avun kuiviin silmiin, kun alkoi juoda vettä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Tuttava sai avun kuiviin silmiin, kun alkoi juoda vettä enemmän.
Tämä on totta. Apteekissa sanoivat, että myös hyvien öljyjen lisääminen ruokavalioon auttaa myös.
Voisiko olla apua joistain omega eye kapseleista? Kannattaa myös miettiä sisäilmaongelman mahdollisuus. Usein ensimmäisenä oireilee silmät.
Yöksi kannattaa laittaa aina paksu geeli ja päivällä ohuempia ja huolehtia, että tippa varmasti pysyy silmässä. Silmään ei mahdu yhtä tippaa enempää kerralla, joten seuraavat tipat vain huuhtovat edellisiä pois.
Kun olette koneella, katsokaa säännöllisin väliajoin johonkin muualle kauemmas ja älkää unohtako räpyttelyä ja veden juontia.
Minulla sama ongelma! Ihana kamalan kuivat silmät! Kyynelneste oli jo ohutta ja jonkun näköistä kuivasilmäisyyttä oli ennen Laser-leikkausta, mutta vuosi leikkauksen jälkeen oli aivan hirvittävää silmien kuivumista, tulehtumista, jota aiemmin ei juuri ollut sekä aiempaa huomattavasti suurempi kuivuminen ja kuten ylläkuvattu varsinkin aamuisin ja jopa siinä määrin, että silmät kirvelevät kuivuudesta, myöhemmin herätessä silmät ovat siedettävämmin kuivat.
Paras apu oli Tallinnassa Silmalaser klinikalla teetetyistä omasta verinäytteestä valmistetuilla silmätipoilla, niillä pääsin ekan vuoden mahdottomasta kuivumisesta eroon. Systanelta käytin kirkkaita ja hoitavia tippoja, mutta ne eivät olleet riittäviä. Thealoz duo gel on ollut toiseksi paras tuote. Suosittelen lämpimästi näitä Tallinnan Silmalaser-klinikan tippoja, ovat edulliset ja parhaat. Niitä pitää säilyttää jääkaapissa ja itse käytin aamuin illoin. Tipat valmistetaan odottaessa ja kestää noin 20-30min.
Miten tilasit?apteekista suoraan?englanniksi?
Oho, mun vanhaa keskustelua on nostettu! Joka tapauksessa tilanne näin parin vuoden jälkeen on paljon parempi, kuivuus on helpottanut merkittävästi. Ei tarvitse koko ajan käyttää tippoja, ja silmät kuivuvat vain tietyissä tilanteissa.
t. Ap
Kuiviin silmiini käytin aikaisemmin Oftagelia, mutta vaihdoin sen Thealoz Duoon. Ihmettelin kun rauhoittava vaikutus ei tullutkaan silmiini hetken kuluttua ja viikon käytettyäni silmäni alkoivat punoittaa. Minulla on lasiaisen irtautumat molemmissa silmissäni, joten huolestuin. Apteekissa sanottiin, että olen allerginen Trehalosiin, jos tuote ei sovi. Korvausta tuotteesta, jota en voi käyttää en saanut.
Kuiviin silmiini käytin aikaisemmin Oftagelia, mutta vaihdoin sen Thealoz Duoon. Ihmettelin kun rauhoittava vaikutus ei tullutkaan silmiini hetken kuluttua ja viikon käytettyäni silmäni alkoivat punoittaa. Minulla on lasiaisen irtautumat molemmissa silmissäni, joten huolestuin. Apteekissa sanottiin, että olen allerginen Trehalosiin, jos tuote ei sovi. Korvausta tuotteesta, jota en voi käyttää en saanut.
Olin myös laserissa, mutta jo sitä ennen silmät olivat kuivat. Käytän Thealoz duo ja Blink tippoja, joita lääkäri suositteli. Tilaan Saksasta jossa hinnat yli puolet halvempia kuin Suomen apteekeissa.