Löytyykö ketään, jolla on kokemusta aivovammaisen kanssa elämisestä?

!!!

ja olen tullut siihen tulokseen, että ei sitä pysty kenellekään selittämään millaista se on. ei ihmiset tajua jos ei ole omaa kokemusta aivovammapotilaasta.



suosittelisin että otat yhteyttä aivovammayhdistykseen- sieltä voisit löytää samassa tilanteessa olevia; sellaisia juttukumppaneita joilla myös on samat murheet ja ymmärtävät puolesta sanasta..



hali ja voimia.

Veljelläni on vaikeita oppimisen vaikeuksia, muisti onneton jne. Siis kuulostaa, että aijaa-noinko-vähän, mutta todellisuus on aina vähän nurjempi. Rutiinit ovat ihan älyttömän tärkeitä ja niillä junnataan sitten vaikka missä kiireessä. Jotkut asiat tehdään aina samalla tavalla, uskomatonta tarkkuutta. Raha-asiat ovat tosi hankalia ja muutenkin omien ns. virallisten asioiden hoito. Siksi sitä istuu mukana pankissa, virastoissa ja yrittää saada ne ihmiset uskomaan, ettei yksin tule asioiden hoitamisesta mitään. Ja vaikka sukulaiset tietävät, niin silti moni luulee, että on vaan vähän tyhmä ja laiska.

Itselle vaikeinta on se, että hänen kanssaan ei koskaan tule syntymään suuria keskuteluja, vaikka jutellaan kyllä. Hänen on tosi vaikea ilmaista itseään laajasti. Itse olen kova puhumaan ja siksi olisi ihanaa jutella syntyjä syviä. Ja onhan se vaikea hyäksyä, että toinen on niin rajallinen ja tietää sen itsekin. Tieto lisää tuskaa.

Kaverini äiti on loukannut pahasti päänsä vasta keski-iässä, joten vertaan omaa juttuani siihen. Aika samanlaista välillä. Tosin veljeni ei ole niin niin vaikeasti ennustettava kuin päänsä lyönyt - eikä huimaa yhtä paljon.

kuunnella teitä. Kiitos, kun vastasitte. Ihan muutamilla riveillänne oli jo niin paljon tuttua. En tiedä, miksi mua on vasta nyt alkanut ahdistaa se, etteivät edes miehen vanhemmat ymmärrä hänen sairauttaan. Uskokaa tai älkää, muuten niin fiksut ihmiset ja tänään viimeksi mieheni isä sanoi hänelle puhelimessa, että: " Kyllä sä paranet. Päätät vaan, että paranet. Niin ne on muutkin tehny."



Siis VOITTEKO KU VI TEL LA millaisia sanoja??? Olin PÖYRISTYNYT, kun mieheni kertoi tämän. Vamma ja oireet ovat luonnollisesti aiheuttaneet hänelle myös masennuksen, joka tuskin helpottaa tällaisten. lähes raakalaismaisten kommenttien, jälkeen. En osaa sanoa, miksi miehen vanhemmat kohtelevat häntä noin. Miehelläni on hyvin menestynyt veli. Ehkä he eivät vain halua uskoa totuutta toisesta pojastaan. Että hänestä ei tule miljonääriä tai maailmankansalaista. Ympyrät ovat hänellä nyt ja tulevaisuudessakin ihan vaan pikkiriikkisen pienet.



Ja täällä niiden pienten ympyröiden keskellä minä hoidan miestäni ja kahta pientä lastamme. Olen ihan oikeasti ihan onnellinen. En minä enempää onnea vaadi. Mutta ehkä ajatus vertaistuesta ja jopa keskustelusta jonkun kanssa olisi ihan hyvä!