Koulukuraattoreita paikalla? Kysymys työstä
Hei
Olisin halunnut kysellä työstänne? Minkälaisia päivät ovat? Minkälainen palkkaus? MIkä on kivointa työssä? Minkälaiselle ihmiselle sopii? Mitä omia taitojasi erityisesti arvostat?
Uranvaihtosuunnitelmat mielessä. Siksi kyselen. Mulla on ihan muu korkeakoulututkinto kuin sosiaali/kasvatusalan tutkinto alla, joten joutuisin aloittamaan opiskelut ihan alusta.
Kiitos etukäteen!
Kommentit (6)
Ei taida nyt oikein olla kuraattoreja, ei edes päivystävää kuraattoria. Kaikki ovat töissä.
No minkälaaista asijjaa nytten sullakkii. Ja seurraava opppilas.
Työn "kivuudesta" kertoo minusta se, että moni kollega on siirtynyt kuraattorin hommista takaisin lastensuojelun sossuksi, koska se on vähemmän stressaavaa. Ja lastensuojelun sossun työkin on harvinaisen rankkaa.
Tarvitaan stressinsietokykyä ja rohkeutta. Kuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, jonka puoleen käännytään kaikken rankimmissa asioissa. Kuraattori ei pääse pakoon tilanteita, vaan on joka päivä niiden huonostivoivien oppilaiden (ja henkilökunnan) parissa. Usein pitää hyväksyä, että et vaan voi tilanteille mitään. Tiedät että oppilasta kohdellaan kotona kamalasti, mutta et voi asialle mitään (toistuvat lastensuojeluilmoitukset eivät muuta asioita mihinkään). Oppilaat viiltelevät koulupäivän aikanakin, hokevat että haluavat vain kuolla (osastolla ollaan vain pari viikoa, sitten takaisin kouluun), kiusaamistilanteet jatkuvat ja jatkuvat.
Aika toivoton olo on nyt. Koko ajan menee hullummaksi.
T. 15 kuramoottorina
Onko muuten koulukuraattorin pätevyys nykyään sosionomi?