Tänään tajusin että koulukiusaaminen ei ollutkaan oma vikani

Olen ollut koulukiusattu ja syrjitty koko peruskoulun ajan ja myös ammattikoulussa. Minua on haukuttu, minulle on naurettu, puhettani on matkittu, minut on jätetty ulkopuolelle, on lyöty, potkittu, tönitty, reppuni ja penaalini on piilotettu ja rikottu ja koulukirjoja on myös rikottu (eikä kukaan uskonut että minä en niitä rikkonut ja äitini joutui ne korvaamaan). Ammattikoulun keskeytin aiemmin 2 kertaa kiusaamisen takia. Itsetunto oli todella alhaalla ja ajattelin että minusta ei ole mihinkään.

Kotioloni olivat surkeat, äitini oli viiden lapsen yh ja meillä kaikilla on ulkomaalaiset isän ja isän sukunimi. Olen piirteiltäni selvästi aasialaisen näköinen, ihoni on tumma ja sekä etu- että sukunimeni on ulkomaalainen.

Olin vuosikausia työttömänä ja välillä masennuksen takia sairaslomalla. Työhistoriani on lähes olematon vaikka ikää on jo 28v.

Nyt päätin kuitenkin työnhakuvalmentajan kannustamana hakea kouluun. Tammikuussa aloitin. Heti alusta saakka pääsin ryhmään sisälle. Meillä on ihana yhteishenki luokassa, eikä ketään tunnu häiritsevän se että olen yli 10 vuotta muita vanhempi. On meidän luokalla muitakin yli 18v, mutta kaikki muut kuitenkin alle 25v.

Tänään taas tunnilla tuli tunne että ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen tunnen kuuluvani johonkin ja ajattelin tänään myös että ei se koulukiusaaminen ehkä sittenkään ollut oma vikani.