Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehtiin aikana ennen tietokoneita ja televisiota?
23.11.2016 |
Jotenkin kun miettii, että oma vapaa-aika tulee kuluttua pääsääntöisesti surffatessa netissä tai katsomalla televisiota. Tuli mieleen, että mitä tehtiin aikaan, jolloin ei ollut tietokoneita? Entä kun ei ollut edes televisiota? Tavattiinko silloin useammin ihmisiä vai miten vapaa-aika kulutettiin? Oliko kirjojen lukeminen ja radion kuuntelu suosittua?
Kommentit (3)
Vapaa-aikaa ylipäänsä oli vähemmän, kun kaikki kotityöt vei niin paljon enemmän aikaa. Vaatteita ommeltiin itse, pyykättiin käsin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikana, jolloin ei ollut televisiota (joskus 50-luvulla ja sitä ennen) tehtiin työtä. Ei ollut muitakaan koneita, vatkattiin ja pyykättiin käsin jne. Useimmilla oli kotitarve-elikoita, niitä piti hoitaa ja klapit kantaa. Lapset olivat mukana tässä työssä, ja muun ajan he tekivät läksyjä ja sen jälkeen saivat mennä kavereiden kanssa ulos palloa potkimaan.
Sitten televisio yleistyi ja alkoi ottaa osansa vapaa-ajasta, mutta eipä niissä kahdessa kanavassa paljon katseltavaa ollut.
Kirjoja luettiin todella paljon.