Kauanko teillä on kestänyt esikoisen mustasukkaisuus pikkusisaruksesta?

Meillä meni pahin vaihe puolessa vuodessa. nyt vauva 7kk ja keskimmäinen 2v3kk. Esikoinen jo sen verran vanhempi että ymmärtää yskän eikä ole osoittanut mustasukkaisuutta. Puoli vuotta sanoisin, että meillä kesti se pahin mustasukkaisuus.

Onnea vauvasta!

Ei ole vieläkään mennyt ohi. Nyt ovat 24v ja 21v

Minäkin luulin, että se on vain vaihe, mutta oikeasti se vain muuttaa muotoaan kun lapset kasvavat. Kun vauvakin kasvaa, siihen tulee lisäksi sisaruskateutta.

No tätä et ehkä halua kuulla, mutta meillä vain paheni ekat kuukaudet, vauvan ollessa puolivuotias oltiin aika syvässä suossa, eka vuosi oli aika helvetillistä esikoisen ja mun vuorovaikutuksen kannalta, ja nyt kun kuopus kolkuttelee kolmea niin korjaillaan jälkiä mutta esikoinen tarvitsee edelleen kuopusta enemmän syliä, halia, hellyyttä, aikaa, kehua, vakuuttelua pysyäkseen tasapainossa.

Kaikille sisaruksen syntymä on jonkin aisteinen trauma (jotka kuuluu elämään eikä ole mitenkään vain huono juttu), mutta tuolle pikkusisaruksen syntymä ja vauvavuoden äidin rajallisuus (mulla oli myös mielialapulmaa vaikkei virallisesti masennusta) oli sen verran raju kolaus että vaikuttaa ihan varmasti aikuisuuteen asti siihen millainen hän on. Onneksi mukana tuli paljon hyvääkin, isosiskouden ihanuutta, ihaileva pikkuveli, leikkikaveri, luotettu, liittolainen, kumppani, joten eiköhän tuo loppupeleissä päädy plussan puolelle :)

Meillä oli niin sopiva ikäero 4,5 vuotta ettei isosisko ollut yhtään mustis vaan tykkäsi kovasti hoitaa ja puuhailla vauvan kanssa. Kerran tyttö sanoi kun meni nukkumaan että olisi kiva olla vauva vielä.

Asiaa auttoi varmasti että esikoisella oli jo "oma elämä" kodin ulkopuolella eikä hänen elämänsä pyörinyt kaiken päivää äidin ja vauvan ympärillä. Hän oli 10 päivää kk päiväkodissa missä viihtyi tosi hyvin, oli omat kaverit ja harrastuksia (luistelukoulu ja jumppa).

Pahimmassa teini-iässä tyttö kyllä puhisi pariin kertaan pikkuveljen hyysäämisestä ym. 

Meillä on isommat aina ottaneet pienemmän vastaan ilman mitään isompia kohtauksia. Jotenkin niin että meillä lapset ovat perheenjäseniä, ei mitään ylimääräisiä tulokkaita. Ainakin yksi asia jossa on onnistuttu. Meillä tietysti mies osallistuu kaikkeen paljon ja ei ole tarvinnut eristäytyä vauvan kanssa mihinkään, vauva ja minä ollaan aina pysytty porukassa ja vauva nukkunutkin siinä hälinän keskellä. Kovasti aina olen halannut ja pussannut isompia siinä ohimennen. Pieniäkin huomioita. Perheen isällä suuri rooli..