Oikeasti kiva asuinalue Tampereella?
Etsin asuntoa Tampereelta ja en ole ennen asunut tuolla
Mikä on hyvä asuinalue ja kerrothan myös miksi!
Olen parikymppinen nainen ja asumaan muutan yksin jos tällä jotain väliä
Kiitos jo etukäteen
-ap
Kommentit (17)
Hervannassa on kaikki palvelut ja paljon nuorta porukkaa, lisäksi varsinkin pohjoispuoli on paljon mainettaan siistimpi ja turvallisempi nykyään. Kaleva on ihana tavallaan mutta kallis ja siellä on aika paljon sellainen kadunvarsifiilis että jos kaipaat vaikka lenkkeilymaastoja niin ei sinne. Älä muuta Tesomalle tai Pohtolaan, kauheeta ghettoa.
Jep Petsamo ja sitä ympäröivät alueet ovat tosi kivoja, rauhallisia ja somia. On lenkkeilymahdollisuuksia, hyvät bussiyhteydet ja lyhyt matka keskustaan, yliopistolle, rautatieasemalle jne. Ja ABC 24h auki, josta tarvittaessa elintarviketta, samoin Teiskontien lähellä pikkusiwoja, pizzerioita ja apteekki yms. Voi olla joskus hintavampaa, mutta siellä on paljon puutaloja, joista löytyy paritalo-/rivarityyppisiä puutaloasuntoja. Pari pienkerrostaloa on myös. Sillä suunnalla esim. Teiskontien suuntaan ja Kalevan alue on ok puistoineen ja vanhoine kerrostaloineen, jos kerrostalo on ok.
Toisella puolella Pyynikin puutalot ok, mutta käy paikan päällä ja katso, millainen talo muuten, sielläkin on kaikenlaista. Hämeenpuistokin on rauhallista myös iltaisin, vanhoja kerroskivitaloja. Ja tosi lyhyt matka keskustaan. ;)
Olen asunut petsamossa, h-puistossa ja pyynikillä, ja lenkkeillyt koirien kanssa öisin. Jos muuttaisin takaisin Tampereelle, etsisin uudelleenkin Petsamosta.
N37
Hei Sinä Tampereelle suunnistava nuori nainen
Vuosikausia Mansessa käyneenä ja työasioissa piipahtaneena muuttaisin heti Amuriin tai Pyynikille. Vaatii tosin rahaa, mutta nuo alueet ovat ehdottomasti parasta aluetta.
Älä mene Kalevaan tai muualle vastaavaan. Kalevassa on kolkkoa, köyhää ja ikävää. Hervannassa on teekkareita ja ulkomaalaisia. Ihan ydinkeskustassa voipi olla ok, mutta levotonta.
Jouduin itse Turkuun, halusin aina Manseen. Joskus pitää kärsiä, siis mennä työn perässä. Jos tulet Turkuun, osta hienoja vaatteita ja kenkiä sekä puhu mieluusti ruotsia sujuvasti. Tampereella ei ole näitä murheita, voi olla ihan mukavasti lenkkivaatteissa ties missä. Turussa ei oikein koskaan.
Pitäisi kysyä että missä talossa Tampereella asuu kivoja ihmisiä, jotka morjenstaa ja juttelee pihalla ja pyytää kylään ja ketä voi pyytää itse kylään. Sellaisia on joka talossa, jos itse olet kiva ihminen.
Joo ei tesomalle, nekalaan tai pohjolaan eikä kaukajärvellekään, jossa halpaa tosin.
Kauppiin en m uuttaisi kylläkään, mutta puutaloalue Petsamossa on ihan eri asia.
On niitä turviksia ja muita keskustassakin, mutta eivät ne sinne metsän lähelle ok-taloalueille/puutaloalueelle eksy, siellä ei ole mitään tarjolla. Ei sitä keskustaakaan aina oikein voi välttää, joten pitää osata kulkea ohi.
Haluatko asua keskustassa vai sivussa?
Hyviä asuinalueita on keskustassa/keskustan laitamilla/lähiöissä, mutta näissä kaikissa on myös huonoja vaihtoehtoja.
Millaista seutua on atala tai l innanmaa?
Mä olen viihtynyt Härmälänrannassa. Uusi alue 5km keskustasta, Partolan kaupat vieressä ja hyvät lenkkimaastot rantoja pitkin.
Itse olen asunut Kalevassa ja keskustassa. Tykkäsin molemmista, tosin varsinkin keskustassa on tietenkin kalliit vuokrat. Olen asunut myös Armonkalliolla, mutta se on aika karu paikka... Tylsä ja ruma.
Tykkään myös Pyynikistä, Tammelasta ja Amurista.
Nekalaan ja Länsi-Tampereelle (Tesoma, Kalkku yms.) en muuttaisi. Niissä on turvatonta.
Vierailija kirjoitti:
Millaista seutua on atala tai l innanmaa?
Rauhallisia lähiöitä. Lapsiperheitä. Keskustaan joko bussilla tai pyörällä, mutta ei ole liian kaukana. Koillis-keskus marketteineen, pari lähiöpubia ja metsää.
Vaikea vastata, kun et kerro mitään siitä millaisesta pidät. Onko työ- tai opiskelupaikka missäpäin?
Viinikan ihana omakotitaloalue on melko lähellä keskustaa ja on idyllinen esim. Toisaalta, jos haluat kerrostaloon niin Hervanta on maamme suurin lähiö ja siellä kaikki palvelut. Lähes koko Hervanta rempattu. Länsipuolelle en muuttaisi, enkä Peltolammille/ Multisiltaan ainakaan. Ovat liian ränsistyneitä. Uusia alueita esim. Vuores, mutta vielä tosi kesken ja bussit eivät kulje viikonloppuisin?
Ei tule turkulaista kirjoitti:
Älä mene Kalevaan tai muualle vastaavaan. Kalevassa on kolkkoa, köyhää ja ikävää. Hervannassa on teekkareita ja ulkomaalaisia. Ihan ydinkeskustassa voipi olla ok, mutta levotonta.
Tämä nyt on selvästi ihan mistä sattuu tykkäämään. Itse olen niin kaupunkilainen henkeen ja vereen, että Kaleva on unelmapaikka asua ja vihdoin puoli vuotta sitten pystyinkin tänne muuttamaan. Kolkkoa, köyhää ja ikävää ei mielestäni ole, ainakaan tässä talossa jossa minä asun. Asukkaina on lähinnä mummoja, "hipsterihenkisiä" lapsiperheitä (ei siis hippejä, vaan sellaisia laatutietoisia korkeasti koulutettuja ihmisiä) ja opiskelevia tai työssäkäyviä nuoria naisia. Minusta on ihanaa, kun kävelyetäisyydellä on kaikki tarvittava ja 500 metrin säteellä lukuisia ruokakauppoja, mutta tietysti toisille sopii lähiömäisempi tai maaseutumaisempi elämäntyyli paremmin.
Missäs päin tamperetta normaalit asuu?
Vierailija kirjoitti:
Missäs päin tamperetta normaalit asuu?
Ympäryskunnissa t.pirkkala
Muutin Kalkusta Armonkalliolle. Kalkku ja Teseoma on kärkipäätä Tampereen surkeimmista ja köyhimmistä asuinalueista. Työttömyys reippaasti yli 50%, erittäin hyvä huumetilanne narkomaanin näkökulmasta jne. Jos joku on Kalkkua kehunut, niin se on ollut sarkasmia. Asuin 10 vuotta tuolla työmaan läheisyyden vuoksi ja niistä yhdeksän meni poismuutosta haaveillen. Sinä aikana muutama ampumavälikohtaus paikallisessa ravintolassa, useita tappoja yksityisasunnoissa, yksi selvittämätön murha, useita raiskauksia ja raiskauksen yrityksiä - selvittämättömiä. Koirille myrkkysyöttejä Kalkun metsissä, kiitos nam (olen koiraihminen), omaa taloyhtiötä vaivasi jonkun aikaa runkkari joka kävi öisin ihmisten nukkumiselle onanoimassa ikkunoiden takana.
Armonkalliolla taasen nuorta ja lapsetonta väkeä sekä senioreita. Täällä olen tutustunut hienoihin ihmisiin, boheemi indivdualismi kukoistaa, mutta asumusten laatutaso kunniottaa valitettavasti paikan historiaa ja perinteitä liiaksi. Nuorelle parikymppiselle tytölle kuitenkin ilmeisesti passeli, koska heitä (opiskelijoita) täällä asuu runsaasti. Lyhyt matka keskustaan mutta riittävän pitkä. Ei ole läpikulkureitillä, joten melko rauhassa saa olla hulinoitsijoilta. Viereinen junarata on ainakin ollut itselle hieman järkytys, koska olen asunut pitkään metsän reunassa Tampereen rajamailla.
Petsamo