Liian pian raskaana?
Aloitin uudessa työpaikassa 1,5 vuotta sitten. Kesällä arvelin että voitaisiin varovasti alkaa lapsen tekemistä kokeilemaan kun kaikkialla aina varoitellaan että siinä voi mennä pieni ikuisuus, varsinkin jos ikä alkaa jo kolmosella. No, ei mennyt kuin pari kuukautta ja paksuna oltiin. Laskettu aika on kevään loppupuolella, tällöin tulee aika tarkalleen 2 vuotta täyteen töissä. En siis ehdi ihan sitä kahtakaan vuotta olemaan ennen kun jo painun kotiin lapsen kanssa. Jotenkin tosiaan odotin että tässä menisi pidempään ja nyt hävettää. Miten kauan ihmiset on yleensä olleet töissä samassa paikassa ennen äitiyslomille jättäytymistä? Tuntuu että teen ihan kamalan ikävän tempun työnantajalle kun taas pitää alkaa uutta ihmistä hakemaan ja sitten vielä joskus ottaa minutkin takaisin kun olen puolet jo ehtinyt unohtamaan... En edes tiedä miten tästä kertoisi esimiehelle, en haluaisi asettaa häntä tilanteeseen jossa hän on pakotettu olemaan iloinen asiasta (josta siis ei varmasti oikeasti ole), mutta toisaalta on aika kiusallista mennä kamalasti anteeksi pyydellenkään kertomaan.
Kommentit (3)
No jos ikä alkanut kolmosella niin ei silloin kauheasti kannata viivästyttää yrittämistä. Itse olen nuorempi. Itse en ajatellut töitä yhtään kun alettiin yrittämään lasta. Olin ollut muutaman vuoden paikassa. Enkä siitä huolehdi sillä olen alalla jolla on aina ainakin jonkin verran tekijälle töitä (hoitoala).
Riittää kun kerrot kaksi kuukautta ennen äitiyslomalle jääntiä. Tietenkin reilumpaa, kun kerrot aiemmin. Minulle haistatettiin suoraan vitut ja paskat kun kerroin olevani raskaana, olin tehnyt "vain" 5 vuotta töitä yritykselle.
Tähän on helppo ratkaisu: sinä olet äitiyslomalla puoli vuotta ja miehesi pitää loput vanhempainvapaasta. Näin me teimme kaksi kertaa, ja se oli kaikin puolin hyvä ratkaisu. Lisäksi tein pieniä työhommia ensimmäisellä äitiyslomalla. Kahden alle 2-vuotiaan kanssa toisella äitiyslomalla se ei olisi enää onnistunut.