Ketäs varten niitä lapsia tehdään, jos ei itseä varten?

Yhteiskuntaa. Lisää veronmaksajia. 

t. Juha Sipilä, isä.

Tuskin sitä kovin paljoa ajattelee ketä varten tekee lapsia. Lapset liittyy ihmisen kehityskulkuun. Haluaa lisääntyä ja jatkaa sukua. Tulee vaiheeseen, jossa kykenee kantamaan vastuuta ja huolehtimaan muista.

Lasten kasvaessa päästää taas irti. Ymmärtää että lapset on pieniä vain hetken ja sitten kasvaa ja elää ihan omaa elämäänsä. Tämäkin on kasvamista. Vähän haikeetakin

Ne lapset ei tosiaan ole koskaan olleet minua varten olemassa. He olivat osa minun elämääni tiiviistikin. Minä olin heitä varten.

Ja sitten minä jatkan elämääni ja kasvua vanhenemiseen. Lapset on toivottavasti jatkossakin osa elämääni. Mutta ei todellakaan minua varten

T. Teinien äiti ha omasta äidistään huolehtiva kohta viiskymppinen

Lasten haluaminen on biologista, mutta aikuistuvan lapsen vanhempana viimeistään tajuaa, ettei lasta saa itselleen. Yövalvomiset, huolet ja pikkulapsen ilot ja surut toki saa, mutta nuori aikuinen haluaa itsenäistyä ja mennä itse, ja äidin on se kestettävä.

Itse tuskin koskaan hankin lapsia mutta se ajatus, että oma lapsi saisi kokea kaiken ensimmäistä kertaa ja nähdä luonnon kauneuden on viehättävä. Maailmassa on niin paljon kaunista nähtävää, ihan leppäkertuista vuoristomaisemiin ja myös ihmisen keksimät ihmeellisyydet. Kyllä sitä ajattelee että oma syntymätön lapsi ansaitsisi nähdä ja kokea sen kaiken.

Sama toimii valitettavasti toistepäin, maailmassa on aivan liikaa pahaa. Eläimiä kidutetaan, syyttömät ihmiset kärsivät, luontoa tuhotaan, lapsia kiusataan kouluissa. Kai sille lapselle on parempi jäädä syntymättä kuin kokea se kaikki paha.

Halusin lapsia ja sain lapsia. Se oli toiveeni jo ´kauan ennen kuin oli puolisoakaan. Olen hoivaaja äiti-tyyppinen, huolehdin yläkoulu-ja lukioiässä naapureitten lapsista. Oli ihan luonnollista haluta omia lapsia ja nimenomaan itseäni, ei isovanhempia tai yhteiskuntaa varten.

Vierailija kirjoitti:

Yhtään syyllistämättä lasten vanhempia, lasten hankkiminen lähtee aina itsekkäistä tarpeista. Siksi en voi ymmärtää äitejä, jotka väittävät, että eivät tehneet lapsia itseään varten. Ketä varten sitten? Lapsia itseään vartenko? Jos todella lasten hankinta on niin altruistista, niin mikseivät sitten hanki adoptiolasta kehitysmaasta? Silloin voitaisiin oikeasti sanoa, että lapsi hankittiin lapsen parhaaksi. Geenien jatkaminen vain on itsekästä, mutta hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Siten saa ikään kuin uuden elämän itselleen. Näkee kun oma kopio kehittyy, saa uusia mahdollisuuksia, joita itsellä ei ehkä ollut, ja ennen kaikkea saa seuraa lapsestaan.

Lastentekeo on totta tosiaan itsekästä puuhaa. Ainoa vikapointti jutussasi on se, että harvemmin sitä pääsee näkemään kun "kopio" kehittyy. Minulla on kolme lasta eikä yksikään perusluonteeltaan saati ulkonäöltään muistuta minua, joten kiintyminen tapahtuu siksi, että kasvaa olennon kanssa. Kehitysmaista adoptointi taas sisältää paljon riskejä, myös moraalisia, jota ei ole suinkaan verrattavissa oman lapsen hankintaan. Yksi isoimmista on se, että lapsen pitäisi tuntea olevansa juurillaan. Toiseksi en halua, että lapsellani on toisen aiheuttamia henkisiä vammoja (hylkäämiskokemus, pahoinpitely). Oma lapsikin voi olla vammainen tai sairas, mutta ei siksi, että olisin itse ollut edesauttamassa asiaa. 

Sitä paitsi kehitysmaistakaan ei lapsia adoptoida vain lapsen parasta ajatellen, vaan kyllä ensisijainen motiivi on saada oma lapsi. 

No enpä ole ajatellut tekeväni lapsia ketään varten.