Lue keskustelun säännöt.
En KESTÄ sosiaalista kömpelyyttäni!
28.10.2016 |
Voiko häpeään ja itseinhoon kuolla? Minut se ainakin tappaa pian.
Miten onkaan niin helppoa olla muille armollinen - ihmiset ovat yleensä lähtökohtaisesti mielestäni ihan ok-näköisiä ja jopa aika ihania, elleivät sitten ole esim. ilkeitä ja ylimielisiä. En ajattele vastaantulevista pahaa, en välitä, vaikka toiset mokailevat. Kaikki nuo hetket mietin sitä, miten kuvottava olen itse ja punastelen vieläkin joillekin vuosia sitten tapahtuneille asioille.
En osaa olla luonteva ihmisten kanssa, olen vain sellainen... kömpelö, tökerökin ehkä. Tämä on saanut itseni (ja varmasti monet muutkin) miettimään, olenko jotenkin heikkolahjainen tai päästäni vialla.
Tuli vaan mieleen, kun tänään taas alisuoritin erään sosiaalisen tilanteen niin, että meinasin yksin päästyäni pillahtaa itkuun. Ei, kyseinen henkilö ei varmastikaan mieti asiaa, mutta itse muistan kyllä.
Kommentit (6)
Sama asia. Johtuu änkytyksestäni, joka ahdistaa niin paljon, että tuntuu, ettei vaan jaksaisi enää elää. Kukaan ei asiaa huomaa ja yleensä puhun todella sujuvasti, mutta pää on täynnä järjettömiä pelottavia ja ahdistavia ajatuksia jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin jostain, että sosiaaliseen ahdistukseen keskustelutilanteessa auttaa aito kuuntelu. Eli sen sijaan että miettisit toisen puhuessa mitä järkevää/nokkelaa/hauskaa/viisasta jne. itse sanot seuraavaksi, keskity aidosti kuuntelemaan toista ja luota siihen, että kun hänen puheessaan tulee tauko, saat asiasi sanottua. Kärsin itsekin ahdistuksesta ja huonosta itsetunnosta, ja olen monesti huomannut, miten en vuorovaikutustilanteessa ole aidosti läsnä vaan mietin koko ajan itseäni, mitä ja miten puhua etten vaan nolaisi itseäni tai ettei muut pitäisi minua outona.
Täällä toinen sosiaalinen pölvästi. Koko ajan pitää tarkkailla mitä sanoo ja miten keskustelu kulkee. Isommassa joukossa (yli kolme henkilöä) minun on todella vaikea pysyä kärryillä. Puheenvuoron vaihtuvat nopeasti ja keskustelun aihekin saattaa yhtäkkiä muuttua! Yritän kuumeisesti keksiä jotain sanottavaa, mutta usein vain olen hiljaa. Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, mutta se on vaikeaa, koska en osaa edes keskustella sujuvasti. Varsinkin tutustumisvaiheessa möläytän jotain tyhmää ja uusi tuttavuus meni siinä. Taidan olla jotenkin vajaa... Luulen, että sosiaaliset taitoni eivät kehittyneet, koska minut hoidettiin kotona kouluikäiseksi asti kotona. Ei niissä kerhoissa mitään oppinut.
Sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja se saa sinut häpeämään kaikkea mitä suustasi päästät, vaikka se oli vaan "joo":)
Tilannetta ja jännitystä voi helpottaa joskus se että sanoo ääneen että nyt jännittää tai tuntuu kömpelöltä. se on kaikille kuitenkin tavalla tai toisella tuttu tunne. Joten sen piilottaminen vain lisää kömpelyyttä. Ehkä sen salliminen lisää myös lempeyttä itseä kohtaan ja hiljalleen vyyhti lähtee purkautumaan.
Sama. On usein jotenkin vaivautunut ja kömpelö olo. En keksi oikein puhuttavaa ja vastailen jotain tosi tönkköä. Ja yritän esittää, että naurahtelisin rennosti yms. toisen sanomisille :D Mutta ei se mene läpi edes itselleni.