Lapsipuoli pitäköön päänsä!

Jos hän ei halua, niin ei halua. Eihän sille sitten mitään mahda.



ap

miten aiot saada lapsen koskaan hyväksymään sua jos et edes viitsi yrittää? mukaan vaan ja pitäkää yhdessä hauskaa! Sinä olet aikuinen, hän vasta lapsi, kumman tehtävä on panostaa välien lähentymiseen?

ja tuo jokaisessa lauseessa esille, kuinka haluaisi minut pois kokonaan. Sen lisäksi kertoo äidilleen kotona, kuinka hirveää on kun on uusi äitipuoli. Ja sitten äiti soittaa miehelleni ja huutaa, että miksi et aja sitä lehmää pois, joka pilaa hänen poikansa elämän.



Yrittää siinä sitten panostaa....

Jos urputtaa jotain niin sano, että sua ei kiinnosta sen mielipide.

lähinnä tosin silloin, kun poika tuo esille, miten paljon inhoaa minua.

mietin vaan lasta ja miltä hänestä tuntuu, jos hänelle noin vaan ilmoitetaan ettei hänen mielipidettään kukaan kysynytkää. keltähän se empatia puuttuu jos ei osaa yhtä 7v. lasta miellyttää?

kyllä se siitä " häviää" . Ja ainahan voit toivottaa sille hyvää matkaa äitinsä luokse.

pienten lasten tulee vaan reagoimatta kestää vanhempiensa erot ja uudet kumppanit - Sit aikuiset ihmiset suuttuu ja loukkaantuu kun lapsi haluais äitin ja isän,eikä jotain vierasta ihmistä ..

pienten lasten tulee vaan reagoimatta kestää vanhempiensa erot ja uudet kumppanit - Sit aikuiset ihmiset suuttuu ja loukkaantuu kun lapsi haluais äitin ja isän,eikä jotain vierasta ihmistä ..

vaan varmaan lähinnä " uutta äitiä" kohtaan. Tuonikäisen on vielä pitkään vaikea hyväksyä vanhempien ero tai se uusi tyyppi mukaan kuvioihin. Minä olen ollut tuon vihaajan housuissa ja olisi ollut ihan sama kuka se uusi " äiti/isä" olisi ollut, ryöpytys olisi ollut sama.

ap on yrittänyt, mutta pikkuhirviö ei tule vastaan.

Vierailija:

keltähän se empatia puuttuu jos ei osaa yhtä 7v. lasta miellyttää?

(huom: tarkoittaa, että minä ja mies olemme sopineet), niin mies sanoo kyllä silloin, että " jahans, sinun mielipidettä ei nyt kysytty" .



Mutta hän EI sen sijaan sano, että " no niin, tuommoisia rumia täällä ei puhuta ja nyt kyllä joudut kotiarestiin ja pleikkakieltoon" .



Ei kyllä hajuakaan miten se lapsen kunnioitus ansaitaan, kun ei siihen tunnu mitenkään toimivan sellaiset normaalin ihmissuhteen lait. Eli että ollaan ystävällisiä ja sitä rataa.



ap

olen auttanut häntä aina, kun hän on tarvinnut apua - olen tarjonnut apua pyytämättä, olen varoittanut kun on ollut sellainen tilanne, että se on tarpeen, olen sanonut ettei tekemästäni ruoasta ole pakko tykätä (jos ei ole tykännyt), olen antanut aikaa isälle ja pojalle... Olen lukenut kirjoja, tehnyt palapelejä, auttanut koottavien tekemisessä, nauranut vitseille, solminut kengännauhoja.



Mutta nyt sitten vuoden jälkeen olen ihan perseestä, tein mitä vain.

Osoittamalla kunnoitusta, kiintymystä ja ehkä jopa rakkautta, voi tuottaa hedelmää VUOSIEN saatossa. Siihen minusta pitäisi uusperheessä varautua.

Ei se, että on lapsi oikeuta käyttäytymään kuin sika.

pitäminen oli huomattavasti helpompaa silloin, kun välit olivat myönteiset.



Kun ei aikuinenkaan ala vain tykätä lapsesta, jos ei mitään sellaista tiivistä yhteistä taustaa ole. Tottakai yritän olla sillä tavalla ihmisiksi, mutta näkee poika jo mun naamasta sen, että jos en nyt varsinaisesti inhoa, niin olen koko ajan varautunut ja odotan uutta ryöppyä.