Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämänmuutos pelottaa
15.10.2016 |
Olen jo jonkun aikaa pohtinut muuttoa uuteen kaupunkiin, koen kaipaavani jonkunlaista muutosta elämääni, mutta samaan aikaan pelkään aivan kamalasti. Olen 27v, pian valmistumassa yliopistosta ja olen asunut opiskelupaikkakunnalla koko ikäni. Varmaan tästä syystä tuntuukin, että haluaisin nähdä jotain muuta enkä jämähtää tänne. Minulla on jo tiedossa kaupunki johon muuttaisin, mutten tunne ko. kaupungista juuri ketään. Pari sukulaista löytyy ja muutama naamatuttu, ei muuta. Pelkään tosi paljon jääväni yksin, koska en tutustu ihmisiin kovin helposti. Lisäksi mietityttää, että olen jo tämän ikäinen ja tässä iässä on varmaan vaikeampi tutustua saman ikäisiin ihmisiin, kun ei ole enää opiskelijarientoja ym. yhdistäviä tekijöitä tai samassa elämäntilanteessa olevia.
Olen tällä hetkellä parisuhteessa, mutta harkitsen vakavasti onko tämä suhde sitä mitä haluan. Mies olisi halukas kanssani uudelle paikkakunnalle muuttamaan, mutta itse epäilen haluanko häntä mukaani. Toisaalta yksin lähteminen on todella pelottava ajatus. Olo on siis tosi ristiriitainen kaiken suhteen. Toisaalta uusi alku voi tuoda mukanaan paljon positiivisia uusia mahdollisuuksia, mutta toisaalta pelkään aivan kamalasti sitä että jään yksin. Pelottaa myös jättää tuttu ja turvallinen taakse, vaikka tämä tuttu ja turvallinen aiheuttaakin tällä hetkellä myös aika paljon turhautumista ja tunnetta siitä, että elämästä puuttuu sisältö.
Tuntuu etten vaan saa mitään päätöksiä aikaan kun stressaan niin kamalasti.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä jää pähkäilemään vaan toimi. Itse tein kaiken tuon. Irtisanouduin töistä, muutin toiseen kaupunkiin, aloitin uudet opiskelut/työt ja erosin miehestä. Kipeäähän se teki ja tekee välillä vieläkin mutta päätökset olivat oikein ja olen kuitenkin todella tyytyväinen nyt elämääni 😊
En muuttaisi muuttamisen ilosta vaan muuttaisin sinne mistä saan töitä. Elämässä on parasta tarttua mahdollisuuksiin
Siinä sitä muutosta tulee
Vierailija kirjoitti:
Olipa neuroottista höpinää taas.
Jahas, palstakiusaaja iski.
Lähde vaan. Olet vielä nuori ja sinulla ei ole lapsia eli lähteminen on helpompaa. Sanot vielä kaikille lähtiessäsi,että menet käymään muualla ja tulet kyllä takaisin, vaikka et sitten tulisikaan. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Muuta sinne missä on töitä.
2. Ota huomioon, että jos muutat paikkakunnalle, jossa ei ole akateemista koulutusta, olet ns. vanha sinkuksi. Siis jos menet yhteisöön, jossa tyypillisesti ollaan esim. tehtaassa duunareina tai lähihoitajia, niin todella moni on ikäisenäsi elämänvaiheessa, johon kuuluu pieniä lapsia. Heillä siis kalenteri on usein täynnä ja maailma akselilla koti-leikkipuisto-päiväkoti- lasten harrastuspaikat -lähikauppa.
-> Mieti valmiiksi oma kalenterisi, esim. harkitse jäsenyyttä kuntosalille tai muita säännöllisiä harrastuksia.
(Ja tämä ei ole arvostelu sinkkuutta eikä duunareita kohtaan, on vaan moni tuttu ollut henkisesti kovilla kun on maisterina ekassa duunipaikassa tämän havainnut.)
3. Muuta yksin. Ei ole pakko erota, mutta jos et ole varma haluatko muuttaa yhdessä niin ei kannata sitä tehdä. Mieti kuitenkin myös, haluatko oikeasti muuttaa vai riittääkö ero? Onko siis yksi syy muuttoon halu päästä irti suhteesta?
Onnea muutoksiin, mitä ikinä ne ovatkaan!
Miten alasi töitä on saatavilla nykyisessä paikassa ja tuossa ajatellussa paikassa? Itsellä se ratkaisisi.
Olen yli 30v ja opiskelin juuri uuden ammatin. Käytännössä koko ikäni viettänyt samalla alueella. Nyt hain töitä sieltä ja kolmesta muusta suunnasta. Tärppäsi "ei kotiseudulta" ja muutin suuntaan jossa tuttuja vain muutama sukulainen. Ainakin ekat 4kk mennyt ihan hyvin. Nyt syksyllä aloitin useamman harrastuksen, joten illat mukavasti ohjelmoitu. Vapaa-ajan tuttuja en vielä saanut, mutta toisaalta en ennenkään kaivannut iltaan sosiaalista elämää. Työkavereiden kanssa tulen hyvin toimeen, mutta vielä ei ainakaan olla vapaa-ajan kavereita.
Eli jos työtilannetta ei tarvi ajatella kokeile ihmeessä paikkakunnan vaihtoa, yksin tai yhdessä, siihen en osaa mitään sanoa. Se voi avata silmiä ja auttaa näkemään asiat uudesta suunnasta. Aina voi muuttaa takaisin tai kolmanteen paikkaan (tietenkin huomioiden työllistymismahdollisuuden).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alallani on hyvä työtilanne kokonaisuudessaan, eli se ei nyt ihan hirveästi tässä vaikuta. Toki vaihtelua on varmasti alueittain, mutta pääosin tilanteen pitäisi olla hyvä. Parisuhdetta kun miettii, niin ero tullessa en missään tapauksessa pystyisi tänne jäämään vaan kokisin luultavasti ympäristön liian ahdistavaksi. Siinä tapauksessa ainakin olisi melkein pakko lähteä. En siis todellakaan mitenkään kevyin mielin pohdi eroa vaan päätös tulisi olemaan erittäin raskas.
En ole mihinkään pikkukaupunkiin suunnitellut muuttavani vaan ihan suhteellisen isoon kaupunkiin, mutta totta kai huolestuttaa se löydänkö paikkaani... kun tosiaan olen siinä vaiheessa mahdollisesti perheetön sinkku vailla kummoisia verkostoja ennestään. Olen kuitenkin sellainen, että tarvitsen elämääni ihmisiä, siis en viihdy kovinkaan paljon tai pitkiä aikoja yksin. Toisaalta eipä minulla täällä kotikaupungissakaan kovin paljon läheisiä ihmissuhteita ole. Kaverit ovat hajaantuneet kuka minnekin tai elävät ihan eri elämänvaiheissa eikä heistä ole minulle seuraa kovinkaan usein. Siinäkin on yksi syy miksi täältä välillä haikailen muihin maisemiin. Tunnen oloni täällä usein yksinäiseksi ja elämän muutenkin jotenkin merkityksettömäksi ja urautuneeksi. Pelkään vaan, että muuttamalla pois vaan syvennän omaa yksinäisyyttäni entisestään.
Ap
Ikäisesi voi olla ehkä vanha sinkku pienillä paikkakunnilla, mutta suuremmissa yliopistokaupungeissa tuskinpa vaan eli enpä olisi siitä ainakaan kovin huolissani. Kyllä elämänmuutos voi joskus antaa kummasti perspektiiviä ja virkistystä elämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan tuntuu jotenkin raskaalta alkaa rakentaa uutta elämää tässä iässä uuteen paikkaan kun tuntuu, että niin monella ikäiselläni alkaa olla jo vakiintuneet elämänkuviot. Kuitenkin samaan aikaan koen tarvitsevani jotain "tuuletusta" elämääni. Eli tosi kaksijakoiset ja ristiriitaiset tuntemukset ja on vaikeaa saada päätöstä aikaan. Ehkä tämä kaikki olisi muutama vuosi sitten ollut paljon helpompaa, mutta silloin ei tähän ollut mahdollisuutta. Tuo parisuhdeasiakin on todella vaikea. Rakastan miestä, mutta koen vaan jotain häiritsevää epävarmuutta suhteestamme ja en oikein tiedä onko tämä se suhde johon haluan jäädä. Mutta kun on se irti päästäminenkin äärimmäisen vaikeaa ja iso hyppy yksin tuntemattomaan...
Ap
Et vaan tiedä, ellet kokeile. Jos taas et lähde, niin lähteminen vaikeutuu vuosi vuodelta.
Tapasin jokunen vuosi sitten jo vanhemman naisen, joka äitinsä mieliksi oli jäänyt Kajaaniin, vaikka nuorempana haaveili jopa ulkomaista. Kuulosti aika ahdistavalta katumus ja se, ettei kelloja voinutkaan kääntää taaksepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et vaan tiedä, ellet kokeile. Jos taas et lähde, niin lähteminen vaikeutuu vuosi vuodelta.
Tapasin jokunen vuosi sitten jo vanhemman naisen, joka äitinsä mieliksi oli jäänyt Kajaaniin, vaikka nuorempana haaveili jopa ulkomaista. Kuulosti aika ahdistavalta katumus ja se, ettei kelloja voinutkaan kääntää taaksepäin.
Näinhän se on. Ja toisaalta onhan mulla oma koira seurana ainakin jos päätän eronneena naisena lähteä... jos se nyt edes vähän toisi turvaa uuteen alkuun :D Nämä on näitä elämänvalintoja missä pitäisi kai vaan osata olla liikaa miettimättä, kun lopputulosta ei voi tietää. Mutta ehkä kiinnostaisi tosiaan kuulla jos muilla on mitään kokemuksia tai näkemyksiä tällaisista tilanteista. Yksin kun liikaa asioita päässään pohtii ei oikein tunnu saavan mitään uusia näkökulmia enää.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Mielestäni vaihtelu tekee hyvää. Eli minä muuttaisin, yksin tai miehen kanssa. Mikään ei estä palaamasta myöhemmin takaisin kotipaikkakunnalle, jos tulee koti-ikävä.