Miten jotkut opettajat sai pidettyä täyden kurin

Mieleen tulee heti seuraavia tekijöitä: a) monella vanhemmalla on kasvatusvaikeuksia ihan alusta asti, lapsen häiriköivä käytös on voinut jatkua päiväkodista asti - usein nämä vanhemmat eivät kunnioita hoitajia/opettajia pätkääkään, lapsesta tulviva huono palaute ei hävetä, b) ennen häiriköt oli pitkälti omilla luokillaan tai omissa kouluissaan, nyt integroidaan ja c) kielitaidottomia mamuoppilaita oli vähän ja d) kouluissa ei säästetty kuten nyt.

Omasta nuoruudestani muistan erään sijaisopettajan jonka oppilaat kiusasivat mielisairaalaan. Joillakin opettajilla taas oli auktoriteettia jota kunnioitettiin, eikä kukaan häiriköinyt heidän tunneillaan. Tämä tapahtui 60-luvulla pienen maalaispitäjän keskikoulussa.

Ihan hirveitä lapset osasivat olla ennenkin. Huvittavia nämä vanhojen hyvien aikojen muistelijat ovat. Onko jo muisti mennyt vai eikö haluta muistaa.

Yhteiskunta oli paljon hierarkkisempi. Tietyllä asemalla oli auktoriteettia.

Itse kävin yläasteen 90-luvulla. Oli opettajia, joita itketettiin lataamoon. Sitten oli opettajia, joita pelättiin ja ihailtiin yhtä aikaa.

Vasta aikuisena tajusin yhden asian. Ne pidetyimmät opettajat eivät jostakin syystä kuuluneet opettajanhuoneessa kälättäviin kahvikuppikuntiin.

Olen syntynyt -88. 

Osa opettajista piti luokkaa kurissa pelolla tai huumorilla tai usein näiden yhdistelmällä. Opettaja saattoi sanallisesti nolata häirikön. Saattoi esim. tentata tätä opiskeltavasta aiheesta, jolloin häirikön tyhmyys kävi ilmi ja tajusi olla hiljaa. Mielestäni tarkkisluokat oli tuolloin käytössä, sinne sai menolipun jos tarpeeksi häiriköi. Puhelimia tai muita tavaroita opettaja saattoi takavarikoida laatikkoonsa täysin vapaasti jos näki aihetta. Häiriköt saatettiin patistaa johonkin tehtävään, esim. järjestelemään tavaroita tai siivoamaan rangaistukseksi. Jälki-istunnot oli käytössä, ja niissä istuttiin pulpetissa hiljaa eteenpäin katsoen. Jos esim. leikit kaverin kanssa, sun jälki-istuntos jatkui niin kauan että tajusit olla hiljaa. Opettajalla oli myös täysi valta poistaa sut luokasta vaikka kantamalla. Kyllä yläasteella joskus joku poika vittuili opettajalle niin kauan että opettaja huusi sylki lentäen tälle ja toivotti tämän menemään vittuun luokastaan. Eikä näistä kenenkään vanhempi kehdannut jälkeenpäin tulla itkemään, päinvastoin se oli oppilas joka esitti anteeksipyynnön. 

Siinä nyt jotain. Mielestäni täysin varteenotettavia keinoja olisivat vielä tänäkin päivänä. Huomattavaa myös, että meidän luokilla esiintyi erittäin vähän mitään kiusaamista. Sellaista ei kyllä opetaholta katsottu yhtään sormien läpi. 

Kaksi opettajaa tuli mieleen joiden tunnilla ei venkoiltu. Olemus oli aina tiukka ja kipakka. Välitunneillakin näkemiinsä asioihin puuttuivat voimakkaasti. Oli taito nolata oppilas totaalisesti.

Olin opettajakoulutuksessa kaksi vuotta sitten. Esimerkiksi noilla kännyköillä härnääminen on tosi yleistä. Minä nappasin sen kännykän yhden häiriköijän kädestä (otin pois, suljin ja sujautin hönen reppuunsa) ja sieltä alkoi heti tulla, että "ei ope saa noin tehdä, teen isän kanssa susta kantelun" jne. Eli oikeudet on kyllä erittäin hyvin tiedossa. Vastasin siihen kunnolla silmiin tyijottaen tiukasti vain että "ihan vapaasti" ja se häiriköinti loppui siihen.

Meillä oli kauppaopistossa oikeusopin opena nainen, josta huokui sellainen auktoriteetti, ettei hänen tunnillaan kukaan ikinä mölissyt. Kaikki opiskelivat silloin.

Tämä ope oli kaiken lisäksi mukava ja oppilaat arvostivat ja pitivät hänestä kovasti.

Toinen tapaus oli oma kummitätini. Hänessä oli kanssa luonnostaan sellaista vahvuutta, ettei ääntä tarvinnut koskaan korottaa opettaessa. Hänen tuntinsa olivat opiskelua ja oppimista varten, eikä kenelläkään ollut mitään sitä vastaan.

Tätini eteni professuuriin yliopistossa ja sama homma jatkui siellä. Sali hiljeni, kun tämä mukava nainen tuli paikalle. Joskus, äärettömän harvoin tosin, joku saattoi hiukan kokeilla tätiäni, mutta hänen ei tarvinnut edes katsoa 'häiriköivää': sanoi vain, että opetus jatkuu häiritsevän opiskelijan poistuttua salista.

Häirikkö poistui liukkaasti niska luimussa ja opetus jatkui.

Tätini kuului myös niihin opettajiin, joista tykättiin kovasti ja myös arvostettiin korkealle.

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin yläasteen 90-luvulla. Oli opettajia, joita itketettiin lataamoon. Sitten oli opettajia, joita pelättiin ja ihailtiin yhtä aikaa.

Vasta aikuisena tajusin yhden asian. Ne pidetyimmät opettajat eivät jostakin syystä kuuluneet opettajanhuoneessa kälättäviin kahvikuppikuntiin.

Ja tiedät tämän miksi? Ei me kouluaikana hengailtu opettajainhuoneessa kuppikuntia katselemassa.

Itse muistan lukioajoilta englannin opettajan, jonka tunneilla oli aina järjestys. Hänestä tykättiin oppilaitten keskuudessa, hän osasi heittää sopiviin väleihin huumoria, mutta tarvittaessa oli todella tiukka. Silloin kun tämä opettaja sanoi hiljaa, niin koko luokka myös oikeasti hiljeni.

Yläasteella sen sijaan itsellä oli matematiikan opettaja, joka oli jo perusluonteeltaan hieman hiljaisempi. Hänellä ei kerta kaikkiaan ollut luokkaan mitään auktoriteettia, vaan oppilaat tekivät tunnilla mitä halusivat. Opettajalle hihiteltiin ja käskyjä ei uskottu. Itseä se harmitti, sillä tykkäsin opettajasta ja hän sai opetettua asioita niin, että itsekin jopa ymmärsin. Jatkuva häly ympärillä kuitenkin häiritsi usein.

Ruu kirjoitti:

Mun kokemuksen mukaan, näillä lujilla opettajilla oli todella vahva ote luokkaan joko hyvällä tai pahalla tavalla. Oppilaat siis joko pelkäsivät tai tykkäsivät opettajasta. Jos opettaja näytti heikon kohtansa, itki tai romahti, oli peli menetetty...

Omasta peruskoulusta ei ole kuin viisi vuotta, ja kyllä tilanne meillä oli edelleen näin. Oli joitakin opettajia, joiden tunnilla oltiin hiljaa kunnioituksesta opettajaa kohtaan, ja joitakin, joita yksinkertaisesti pelättiin niin, että yksi mulkaisu hiljensi pahimmatkin meluajat. Ja sitten oli ne tunnit, jolloin opettajalla ei ollut mitään auktoriteettia, vaan ne, jotka halusi pärjätä koulussa, harjoitteli melussa työskentelyä ja loput vaan juttelivat jne.

Omasta kouluajasta muistan kaksi loistavaa opettajaa, jotka olivat empaattisia, huumorintajuisia, kuuntelivat oikeasti meitä, antoivat erilaisia vastuita, osasivat asiansa, eivät huutaneet vaan puhuivat rauhallisen jämäkästi ja opettivat niin mielenkiintoisesti eri tavoilla, että kaikki kuuntelivat ja toimivat ohjeiden mukaan.

Kiusatuksi tulivat valitattavasti ne, jotka opettivat epämääräisesti (mumisten, epäselvästi tai karjuen) ja kiinnittivät kaiken huomion siihen, että he määräävät ja oppilaat tottelevat kyseenalaistamatta. Tunnit olisi pitänyt jaksaa istua hiljaa kuunnellen. He korostivat ja nauttivat siitä, että minäpä saan määrätä teitä ja te kärsitte- tai oudot opettajat eivät välittäneet mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin yläasteen 90-luvulla. Oli opettajia, joita itketettiin lataamoon. Sitten oli opettajia, joita pelättiin ja ihailtiin yhtä aikaa.

Vasta aikuisena tajusin yhden asian. Ne pidetyimmät opettajat eivät jostakin syystä kuuluneet opettajanhuoneessa kälättäviin kahvikuppikuntiin.

Ja tiedät tämän miksi? Ei me kouluaikana hengailtu opettajainhuoneessa kuppikuntia katselemassa.

Kyllähän sen dynamiikan näki, jos kävi siellä vaikka jotakin lippusta viemässä. Oli se juoruajien porukka, ja sitten niitä maan hiljaisia, jotka olivat tekevinään paperitöitä. Osa vietti tauot luokassa omissa oloissaan.

Ihan kuin aikuisten koululuokka.

Vierailija kirjoitti:

Mieleen tulee heti seuraavia tekijöitä: a) monella vanhemmalla on kasvatusvaikeuksia ihan alusta asti, lapsen häiriköivä käytös on voinut jatkua päiväkodista asti - usein nämä vanhemmat eivät kunnioita hoitajia/opettajia pätkääkään, lapsesta tulviva huono palaute ei hävetä, b) ennen häiriköt oli pitkälti omilla luokillaan tai omissa kouluissaan, nyt integroidaan ja c) kielitaidottomia mamuoppilaita oli vähän ja d) kouluissa ei säästetty kuten nyt.

e) Lapsilla ei ollut mahdollisuutta käyttää nettiä miten sattuu, ilman vanhempien valvontaa. Nyt monella lapsella on omassa puhelimessaa nettiyhteys, josta voi katsoa ja lukea mitä vain, vaikka koulun vessassa jos se on kielletty välitunnilla. Lapsi näkee ja lukee sieltä mitä vain, mikä järkyttäisi aikuistakin tai tekisi vähintäänkin pornoriippuvaiseksi ja väärintyneen seksuaalikäsityksen sekä ihmiskäsityksen ylipäätään. Lapsi kun tämän kaiken kokee, ei voi olla kokematta vanhempiensa välinpitämättömyyttä: miksi vanhempi ei pidä rajoja ja antaa minun nähdä ja kokea tämän kaiken, vittukyrp.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieleen tulee heti seuraavia tekijöitä: a) monella vanhemmalla on kasvatusvaikeuksia ihan alusta asti, lapsen häiriköivä käytös on voinut jatkua päiväkodista asti - usein nämä vanhemmat eivät kunnioita hoitajia/opettajia pätkääkään, lapsesta tulviva huono palaute ei hävetä, b) ennen häiriköt oli pitkälti omilla luokillaan tai omissa kouluissaan, nyt integroidaan ja c) kielitaidottomia mamuoppilaita oli vähän ja d) kouluissa ei säästetty kuten nyt.

e) Lapsilla ei ollut mahdollisuutta käyttää nettiä miten sattuu, ilman vanhempien valvontaa. Nyt monella lapsella on omassa puhelimessaa nettiyhteys, josta voi katsoa ja lukea mitä vain, vaikka koulun vessassa jos se on kielletty välitunnilla. Lapsi näkee ja lukee sieltä mitä vain, mikä järkyttäisi aikuistakin tai tekisi vähintäänkin pornoriippuvaiseksi ja väärintyneen seksuaalikäsityksen sekä ihmiskäsityksen ylipäätään. Lapsi kun tämän kaiken kokee, ei voi olla kokematta vanhempiensa välinpitämättömyyttä: miksi vanhempi ei pidä rajoja ja antaa minun nähdä ja kokea tämän kaiken, vittukyrp.

F)Vanhempii uskoo sokeasti lastaan, luottaa tyhmääkin tymemmin tai laiskemmin. Ei se meidän Reino netistä mitään sopimatonta katso eikä törmää. Ja jos törmää, kyllä se on niin kypsä että osaa suhtautua oiekalla tavalla eikä ole millänsäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin yläasteen 90-luvulla. Oli opettajia, joita itketettiin lataamoon. Sitten oli opettajia, joita pelättiin ja ihailtiin yhtä aikaa.

Vasta aikuisena tajusin yhden asian. Ne pidetyimmät opettajat eivät jostakin syystä kuuluneet opettajanhuoneessa kälättäviin kahvikuppikuntiin.

Ja tiedät tämän miksi? Ei me kouluaikana hengailtu opettajainhuoneessa kuppikuntia katselemassa.

Kuuli tämän entiseltä opettajalta? Valmistui itse opettajaksi? Joku saattaa hyvinkin olla tulevaisuudessaan kollegana samassa työpaikassa vanhan opettajansa kanssa. Opettajanhuoneessa käydessä myös näkee, ketkä istuu juoruilemassa.

Meidän kouluissa (ala-aste, yläaste ja lukio) kaikki miesopettajat olivat kunnioitettuja eikä heidän tunneillaan häiriköity. Sitten naisopettajista osasta välittyi vaikutelma älykkyydestä, huumorista ja henkisestä kantista, ja heidänkin auktoriteettiaan kunnioitettiin.

Loput naisopettajista vaikutti jollain tapaa heikoilta ja heidän olemuksestaan huokui jämäkkyyden puute. He antoivat kiusata itseään, naureskella itselleen eivätkä ikinä puuttuneet myöskään kiusaamistilanteisiin oppilaiden väleillä. Oikeudenmukaisuuden puute välittyi kaikille oppilaille, myös kiusaajille itselleen, ja vähensi näiden opettajien kunnioitusta entisestään.

Kannatan nykyistä autoritaarisempaa otetta opettajilta. Tätä aspektia opettajuudessa pitäisi painottaa opettajienkoulutuksessa nykyistä enemmän.

Meidän koulussa oli poikien liikunnanopettaja, joka oli pelätty auktoriteetti, todellinen badass. Hän puuttui kiusaamiseen myös sääntöjen ulkopuolisesti: luokkamme pojat kertoivat hänen nöyryyttäneen tunneillaan niitä poikia, joiden kiusaamiseen ei muulloin osattu puuttua heidän kieroutensa ja älykkyytensä takia. Liikunnanopettaja rankaisi heitä epävirallisesti, mikä kertoi oikeudenmukaisuudesta ja vahvisti hänen auktoriteettiaan. Liikunnanopettaja oli koti-uskonto-isänmaa -tyyppinen mies, jonka aamunavauksissa soitettiin aina jokin isänmaallinen laulu :)

__________________________________________________________________________________________________

** Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **