Introvertit!

Olen jonkun verran jättänyt taksrni ihmissuhteita jotka tuntuivat tulleen tiensä päähän ja tuntuu että on ollut helpompi olla sen jälkeen. Tuntui että piti nähdä ihmisiä joita en edes halunnut tavata jase vei ihan kamalasti energiaa.

Nykyään omaa aikaa on enemmän kun pari vuotta sitten ja täytyy myöntää, että välillä koen itseni yksinäiseksi. En ole oikeastaan vielä tavannut ketään joka olisi samalla aaltopituudella kanssani.

Ihmissuhteet kuitenkin vaativat aikaa ja yhteydenpitoa niin olisin itsekin kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia.

Koen olevani introvertti, ja koen olevani yksinäinen. Perhettä ei ole, vanhemmat kuolleet ja muutama sukulainen kaukana. Kavereihin välit jäähtyneet jo vuosia sitten. Sanomatta lienee selvä että olen myös työtön tällä hetkellä. En tiedä olenko huomaamatta kehittänyt jonkun suojamekanismin, mutta koen nauttivani tästä yksinäisyydestä. Pyrin elämään askeettisesti, en hamstraa turhaa roinaa enkä suostu stressaamaan tulevaisuudesta tai eläkkeestä. En suostu. Luen paljon, ja omien ajatusten parissa askartelu tuntuu antavan voimaa.

Olen viisikymppinen pitkäaikaistyötön nainen. Kun olin töissä, ihmisten seura oli minulle liikaa ja ahdistuin siitä niin etten saanut nukutuksi. Nykyään tapaan aviomieheni lisäksi vain äitiäni ja veljeni perhettä, heitäkin vain satunnaisesti.

Joskus kaipaan seuraa johonkin tiettyyn tapahtumaan tai paikkaan, mutta enimmäkseen viihdyn itsekseni. Luontopoluille ja sienimetsään olisi kiva saada samanhenkistä seuraa, mies on selkä- ja polvivaivainen niin ettei kykene lähtemään kanssani.

Äskettäin tapasin sattumalta erään ihmisen viimeisimmältä työpaikaltani. Hänen kanssaan viihdyin aina hämmästyttävän hyvin eikä hänen kanssaan puhuminen ahdistanut. Hän väittää olevansa introvertti, mutta on paljon sosiaalisempi kuin minä. Nyt ollaan vaihdeltu pari sähköpostiviestiä ja ehkä vielä joskus nähdään kasvotustenkin.

Minulla on niin yksinäinen olo, että istun kaikki päivät sybianin päällä ja saan niin hallitsemattomia orgasmeja, että minulta menee taju useita kertoja päivässä.

Joskus on, mutta toisaalta ahdistaa ajatuskin että joku toinen olisi koko ajan samassa asunnossa ja lähellä, vaatimassa huomiota silloin kun se on kiinnittyneenä johonkin omaan asiaan. Ei kiitos.

Pari hyvää, syvällistä ystävyyssuhdetta on riittänyt. Jos suhteita olisi enemmänkin, niitä olisi näin introverttinä uuvuttavaa ylläpitää. En koe itseni yksinäiseksi paitsi nyt pysyvästi etätöissä tuotekehityksen puolella, jossa asiakkaat raivoavat bugeista ja yhdysvaltalaisen firman politiikka ei ole kovin asiakaslähtöinen. Tällaisissa tilanteissa olisin kaivannut työkavereiden seuraa ja sympatiaa.

Muakin helpotti jättää kavereita, joiden seura tuntuu taakalta. Nyt olen tutustunut pariin sellaiseen, jotka eivät ole kovia pitämään yhteyttä eivätkä syyllistä siitä. On yksinäinen olo kyllä usein. Olisi kivaa löytää itselleni sopivia ihmisiä, joiden kanssa voisi olla vähän enemmän.

Mun elämä on just tuolla tavalla ristiriitaista, että tunnen jatkuvasti yksinäisyyttä, mutten toisaalta jaksa tutustua uusiin ihmisiinkään. Kaipaan lapsuuttani ja teini-ikääni, kun ympärillä oli koko ajan "valmis" perhe, mutta samalla sain aina tarpeen tullen vetäytyä omaan huoneeseeni möllöttämään, eikä kukaan ihmetellyt mitään.