Lue keskustelun säännöt.
En rakasta enää miestäni
06.10.2016 |
Mulla on aivan kauhea olo, itkettää vaan. Tajuan, että en rakasta miestäni enää. Miten tässä elämässä voi käydö näin? Meillä on suht pienet lapset, olen ollut heidän kanssaan pitkään kotona (asuimme välillä ulkomailla, jossa mies matkusti jatkuvasti ja olin tosi kovilla)mja nyt olen palannut töihin. Mies matkustaa yhä paljon, mutta on myös "firman puolesta" menossa viikonloppuisin. Hän on hyvä mies, periaatteessa, huomioiva, uskollinen, rehellinen, hauska, sovitteleva, hyvä isä. Mutta meidän väliltämme on kaikki sammunut. Olen aina väsynyt ja tässäkin kuussa mies on 3 viikonloppua menossa. Yritän ottaa tästä kaiken irti lasten kanssa, kutsua kavereita käymään, käydä paikoissa, mutta en meinaa jaksaa. Mies ei enää kysele, miten jaksan, ei enää kehu, kannusta tai mitään. Ei hellyyttä, ei seksiä. Emme ikinä koske edes toisiimme, enkä edes halua sitä enää. Joko puhumme toisillemme kuin vieraat ihmiset tai riitelemme. En jaksa häntä enää, olen onnellinen lasten kanssa. Häntä ei kiinnosta, miten jaksan ja selviän. Miehen perhettäkään ei kiinnosta, miten jaksan. Tuntuu, että mies ja hänen puolen sukunsa ovat minun elämäsäni täysin ulkona jo. En usko, että tästä tulee mitään enää, ollaan siinä pisteessä että taidetaa vihata toisiamme.
Kommentit (20)
Kokeile semmosta, että keskustelet miehesi kanssa. Parisuhde on asia mikä vaatii jatkuvaa ylläpitoa niinkuin kaikki muutkin suhteet.
Keskustele tuntemuksistasi ja anna hänen kertoa niistä myös. Jos hän on samaa mieltä kuin sinä niin peli on selvä, eroatte. Mutta jos jommalla kummalla on halua jatkaa suhdetta niin sytytät sen kipinän uudestaan. Tehkää asioita mistä yhdessä tykkäätte ja mieti miksi aikoinaan rakastuit mieheesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myötä- ja vastoinkäymisissä... Yrittäkää löytää vielä yhteinen sävel. Jos se ei löydy, niin sitten on aika laittaa kimpsut ja kampsut jakoon.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile semmosta, että keskustelet miehesi kanssa. Parisuhde on asia mikä vaatii jatkuvaa ylläpitoa niinkuin kaikki muutkin suhteet.
Keskustele tuntemuksistasi ja anna hänen kertoa niistä myös. Jos hän on samaa mieltä kuin sinä niin peli on selvä, eroatte. Mutta jos jommalla kummalla on halua jatkaa suhdetta niin sytytät sen kipinän uudestaan. Tehkää asioita mistä yhdessä tykkäätte ja mieti miksi aikoinaan rakastuit mieheesi.
Kiitos kun vastasit. Jotenkin tuntuu, että arki on vienyt minusta ihan kaiken, jaksan hoitaa lapset hyvin ja olla läsnä, selviän töistä jne. mutta miehen kanssa kaikki on solmussa. Tuntuu vaan, että olemme itsestäänselvyyksiä toisillemme. Olen yrittänyt puhua asioista, jotka ovat loukanneet tai kaivertavat mieltä, mutta saamme niistäkin riidan aikaan. Mies lähti eilen ja on koko viikonlopun poissa, olen taas yksin lasten kanssa (vaikka siis keksitään heille kaikkea kivaa) eikä hän osoita mitenkään arvostavansa tätä tai miettivänsä, miten jaksan. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan miehelläsi toinen?
On, hänen äitinsä ja isänsä. Mies viettää heillä viikonloppunisin auttaen, minä olen lasten kanssa täällä (enkä halua siis niin usein anoppilaan). Jos uskallan sanoa tästä mitään, niin mies suuttuu tai vähintää puolustautuu. Jos hän ei ole työmatkalla, niin sitten anoppilassa. Joskus toinen lapsi on mukana, mutta nyt syksyllä siellä ei edes ole oikein lapsille tekemistä. Joskus toivoisin, että hän harrastaisi kavereiden kanssa eikä olisi niin kiinni vanhemmissaan (liian kiltti ihminen). Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeile semmosta, että keskustelet miehesi kanssa. Parisuhde on asia mikä vaatii jatkuvaa ylläpitoa niinkuin kaikki muutkin suhteet.
Keskustele tuntemuksistasi ja anna hänen kertoa niistä myös. Jos hän on samaa mieltä kuin sinä niin peli on selvä, eroatte. Mutta jos jommalla kummalla on halua jatkaa suhdetta niin sytytät sen kipinän uudestaan. Tehkää asioita mistä yhdessä tykkäätte ja mieti miksi aikoinaan rakastuit mieheesi.
Olen neuvosta periaattessa samaa mieltä, mutta aika paljon vastuuta sysättynä siinä ap.lle, joka kuulostaa olevan aika väsynyt. Ja silloin hän varmasti on jo yrittänyt paljon. Toivon niin kovasti, että tuo mies herää ennen kuin on liian myöhäistä.
Ottakaa asumusero. Vuokratkaa miehelle yksiö muutamaksi kuukaudeksi ja katsokaa miltä elämä vaikuttaa. Jos kumpikaan ei kaipaa toistaan, siitä on hyvä jatkaa lusikoiden jakoon. Jos taas ero tuntuu pahalta, kumpikin on motivoitunut tekemään töitä suhteen ennallistamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa asumusero. Vuokratkaa miehelle yksiö muutamaksi kuukaudeksi ja katsokaa miltä elämä vaikuttaa. Jos kumpikaan ei kaipaa toistaan, siitä on hyvä jatkaa lusikoiden jakoon. Jos taas ero tuntuu pahalta, kumpikin on motivoitunut tekemään töitä suhteen ennallistamiseksi.
Tämä.
Meillä kävi hieman samoin, kun toinen asui muutaman vuoden ulkomailla. Kaikki meni periaatteessa hyvin, mutta läheisyys suhteesta katosi lopullisesti. Toisen koskettaminen ei nykyisin enää yksinkertaisesti ole sallittua eikä mahdollista. Meillä ikää on jo sen verran että olen päättänyt tyytyä tilanteeseen ja elää loppuikäni kulissiavioiliitossa ilman seksiä, ilman hellyyttä ja ilman kosketuksia. Olen siis suhteen mies, vaimoa tilanne ei näytä häiritsevän vähäisimmässäkään määrin eikä hän suostu myöskään keskustelemaan asiasta.
Sinä olet nuorempi eikä loppuikä kylmenneessä suhteessa liene järkevää. En usko että suhde olisi palautettavissa, eli ero on ainoa vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että asumuseroon mies ei suostu, hänelle nimenomaan kulissit ovat tärkeät ja lasten takia pitää pysyä yhdessä. Toisaalta me molemmat taidamme olle ihan kauhean yksinäisiä. En vaan enää rakasta häntä, en löydä mitään sellaista tunnetta itsestäni. En myöskään vihaa, en halveksi tms. Minulla on kauhean huono omatunto lasten takia, he näkevät meidän rakkaudettomuuden. Tämä on tosi hassu tilanne, kun toisaalta olemme tosi samanhenkisiä, matkustelemme, liikumme, tykkäämme sanoista asioista. Ja vietämmä kaiken vapaa-ajan lasten kanssa. Irrottauduimme vähän aikaa sitten tästä lapsiarjesta ja lähdimme kaksin minilomalle ulkomaille. Meillä oli kyllä hauskaa, mutta ei mitään läheisyyttä. Kerrankin puhuimme toisillemme stressittä ja muusta kuin kotitöistä. Mutta eivät ne olleet mitään syvällisiä juttuja. Nyt taas on tämä hektinen arki, väsymys, riidat, tiuskiminen. Mies ei taatusti tsemppaa eikä kehu, että olen klaarannut hyvin viikonlopun (jälleen kerran) lasten kanssa. Kun hän on vanhempiensa luona, kukaan ei ihmettele, muten minä jaksan täällä kotona. Olen jotenkin tosi pettynyt ja itkunen. Mies kohtelee vanhempiaan kuin puolijumalia, puolustelee, kehuu, ihailee heitä ja minä olen tällainen itsestäänselvyys. Joskus olen miettinyt, että jos nyt tapaisin uuden, mukavan miehen, niin saattaisin olla vietävissä. Ap
Ymmärrän ap, että kaipaat mieheltä tukea, mutta en ymmärrä tuota miten pitäisi erikseen kehua sinua, kun vietät aikaa vkl OMIEN lapsiesi kanssa. Tietenkin sinulla on rankkaa, koska miehesi työn takia suurempi vastuu kodista ja lapsista jää sulle ja sitä pitää arvostaa. Toisaalta, miksi kukaan erikseen tarvitsee "tsemppausta" viettäessään aikaa heidän kanssaan. Jos ja kun mun mies on omassa harrastuksessaan erinäisiä vkl vuodesta, pidän itsestään selvyytenä että olen lapsieni kanssa. Enkä erikseen tarvitse kehuja siitä, kun mies tulee kotiin.
Yrittäkää järjestää yhteistä aikaa, kun kuitenkin viihdytte yhdessä, teillä samanlainen huumori ja tykkäätte samoista asioista. Sillä pääsee jo pitkälle. Teidän tunteet taitaa vain olla jossain pimennossq, jäänyt lapsiperheen kiireellisen elämän jalkoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisiä lapset on? Onko erityislapsia, kun koet heidän kanssaan vkl olemisen raskaana? Ota heille joskus hoitaja, että saat vapaa-aikaa.
Miksi et puhu miehelle suoraa ja sano, että haluat omaa aikaa. Käske ottaa lapset anoppilaan. Näytä tämä ketju hänelle. Sano mitä tunnet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapset on? Onko erityislapsia, kun koet heidän kanssaan vkl olemisen raskaana? Ota heille joskus hoitaja, että saat vapaa-aikaa.
En ole ap, mutta meillä lapset 2 ja 3. Ihan normaaleja ovat, mutta en kyllä montaa viikonloppua jaksaisi yksin. Onneksi saan omaakin aikaa ja tehdään yhdessä -perheenä asioita. Ehdota miehelle tapahtumia, metsäretkiä, kahviloita.. Ne on kivoja juttuja tehdä perheenä, vaikka arki olisikin ihan perseestä, kuten meillä välillä.
Ap on tyypillinen nainen. Syyttää kaikkea miehestä, eikä näe itsessä mitään vikaan.
Laita silmät kiinni ja mieti jotain toista miestä. Seksi on tärkeää ja sen avulla voi löytää läheisyyden uudelleen. Kannattaa myös käydä lääkärillä jos halut nollassa.
Jos mies ei suostu keskustelemaan, niin ei sillä miehen suostumuksella ole enää mitään merkitystä. Siinä vaiheessa ilmoitat ukolle että kulissit kaatuu nyt joka tapauksessa, joko suoraan ero tai kokeillaan onko asumuserosta apua, ja löytyykö se keskusteluyhteys. Älä anna pitää itseäsi itsestäänselvyytenä.
Joku ihmetteli että miksi ap:tä pitäisi kehua omien lastensa kanssa olosta. Tuskin ap tarkoittaa että miehen pitäisi kotiin tullessaan puhua kuin pikkulapselle tyyliin "Voi että, hienosti osasit olla lasten kanssa!". Uskoisin että aloittajan pointtina on juurikin se että mies näyttäisi edes jollain tavalla arvostusta ja kiitollisuutta siitä että ap hoitaa lapset ja kodin, ja on mahdollistanut miehen menot. Helppo tapa tähän olisi ihan kiittäminen, ja jos oikein villiksi alkaa niin vaikka pusun kera.
Kyllä me mieheni kanssa kiitetään toisiamme usein sellaisistakin asioista jotka joka tapauksessa pitää tehdä, esim. ruuasta kiitetään, kun toinen on hoitanut tiskit tai pyykit tai käynyt kaupassa, oikeastaan kaikista arkiaskareista, joiden teko helpottaa toisen tai molempien elämää. Näin näytämme toiselle että olemme huomanneet että asia on hoidettu, ja arvostamme tätä. Näin vältetään toisen pitäminen itsestäänselvyytenä. Uskoisin että tämä on juuri sitä mitä ap tarkoitti kaipaavansa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi hieman samoin, kun toinen asui muutaman vuoden ulkomailla. Kaikki meni periaatteessa hyvin, mutta läheisyys suhteesta katosi lopullisesti. Toisen koskettaminen ei nykyisin enää yksinkertaisesti ole sallittua eikä mahdollista. Meillä ikää on jo sen verran että olen päättänyt tyytyä tilanteeseen ja elää loppuikäni kulissiavioiliitossa ilman seksiä, ilman hellyyttä ja ilman kosketuksia. Olen siis suhteen mies, vaimoa tilanne ei näytä häiritsevän vähäisimmässäkään määrin eikä hän suostu myöskään keskustelemaan asiasta.
Sinä olet nuorempi eikä loppuikä kylmenneessä suhteessa liene järkevää. En usko että suhde olisi palautettavissa, eli ero on ainoa vaihtoehto.
Kannattaako sinunkaan huonoon suhteeseen jäädä? Eikö muutama vuosikin parempaa elämää olisi ihana asia? Aika todennäköisesti löytäisit uuden kumppaninkin jos haluaisit.
Ota ero