Miestä ei kiinnosta pätkääkään perhe-elämä ja yhdessäolo. Makais vaan ja pelais tai kattois telkkua
Masentunutkaan ei mielestään ole kun kysyin.
Olenkohan läheisriippuvainen kun en osaa tästä suhteesta lähteä vaikka miljoona kertaa olen sitä miettinyt. Jotenkin mua säälittää se kun se on vähän reppana.
Ahdistaa nämä viikonloput.
Kommentit (3)
Kun lakkaatte tekemästä asioita miestenne puolesta, niiden on pakko kasvaa ressukkuuttaan aloitteellisemmiksi.
mutta itse ainakin huomasin olevani mieheni kanssa lähinnä vain säälistä, sillä mitään tunteita tuota sohvalla lojuvaa miestä kohtaan ei ollut ollut enää aikoihin. En siis uskaltanut iskeä nyrkkiä pöytään ja sanoa, että nyt riitti, sillä tunsin niin suurta huolta siitä, miten miesreppana mahtaisi yksin ja eronneena, kaikki unelmat särkyneinä pärjätä. Lopulta eräs ystäväni avasi silmäni sanomalla, että sääli on tunteista alhaisin...
Nyt asutaan erillään, vasta totutellaan tähän, mutta ainakin tällä hetkellä voisin sanoa elämäni olevan huomattavasti parempaa näin. Toki voi olla, että tilanteet ja tunteet muuttuvat ja ehkä palaamme vielä yhteen, mutta juuri nyt koen tehneeni ainoan oikean ratkaisun.
Tsemppiä!
Me olemme paljon yhdessä, pelataan, käydään kylässä yhdessä, ulkoillaan ja grillaillaan, mitä tahansa niin melkein sitä yhdessä tehdään kun kotona ollaan.
Koita saada miehesi irti sohvesta. Keksi jotain kivaa tekemistä. Jos ei auta niin kyse on puhtaasti itsekkyydestä ja voit miettiä mitä se tulee olemaan 15v päästä.. sitä samaa lorvintaa.