Miksi tekee tiukkaa luopua ns. "laihavaatteista"?

Olen säästänyt yli kymmenen vuoden takaisia vaatteita varhaisnuoruudestani. Ovat edelleen ihan kivoja ja käyttäisin niitä kyllä jos mahtuisivat päälle. Eivät vaan mahdu, lähelläkään.

Vaatteet ovat ajalta jolloin olin kokoa 34-36, saatoin olla kolme päivää syömättä ja sitten vetää mäkkärissä överit. Taas kitua ja katua, mutta nälkää en tuntenut. Olen sairastanut siis tälläisen yleisen teinityttöjen syömishäiriön. Jälkikäteen katsottuna olen ollut niin onneton nuori kaikinpuolin (ihmissuhteet, elämäntavat) että ihmettelin miksi noiden vaatteiden pakkaaminen kirpputorille kirpaisee ?

Olen nyt kokoa 42-44, odotan esikoistani ja siihen liittyy tämä kaappien raivaus. Ihmettelen vain miksi osa minusta haluaa pitää kiinni noista vaatteista, joiden pitäisi edustaa kurjuutta/onnettomuutta/ kasvukipuja ?

Vaatteet nyt vaan saa lähteä ja ilmeisesti pitää hyväksyä että tämän kropan murjominen kokoon 34 on mahdottomuus. Lapselleni en halua näitä tunteita siirtää...