erosin mutta ei sureta?

Vierailija kirjoitti:

Erosin poikaystävästäni 2 viikkoa sitten. Yhdessä oltiin oltu reilu kolme vuotta, ensimmäiset kaksi vuotta oli yhtä huumaa ja oltiin molemmat korvia myöten rakastuneita, suunniteltiin yhteistä tulevaisuutta ja oltiin todella todella läheisiä henkisellä tasolla, tunnettiin toisemme läpikotaisin ja osattiin melkeempä lukea toisen ajatukset.

Erottiin ystävävinä ja eron syyksi voisi sanoa erilleen kasvamisen, ei tapeltu ero tilanteessa vaan väsyneenä tilanteesemme hän ehdotti että erotaanko ja minä suostuin, sillä olin itekin sitä ajatellut. Sitten erottiin.

Kulunut kaksi viikkoa, ja mulla lyö päässä aivan tyhjää. En ole itkenyt kertaakaan kunnolla, vähän kyynelehtinyt erotessame. Olen yrittänyt kuunnella surullista musiikkia ja katsella vanhoja kuvia meistä, mutta en tunne mitään en siis mitään. Hän oli kuitenkin hyvin iso osa elämääni ja tällä hetkellä olen pudonnut tyhjän päälle, sillä jotenkin ajattelin aina, että hän olisi ikuisesti rinnallani ja nyt en tavallaan tiedä mitä tekisin. Toisaalta, välillä kun mulle tapahtuu jotain hauskaa, suunnittelen, miten kerron hänelle tapahtuneesta sitten kun seuraavalla kerralla tavataan, vaikka ollaan sovittu, että ei tavata.

Tulenko suremaan ollenkaan vai olenko joku tunteeton hirviö, vai mitä tää on?

ja ollaan tosiaan molemmat kolmekymppisiä aikuisia ihmisiä, ei ole kyse mistään ensirakkaudesta jonka päättyessä itkin kyllä silmät päästäni, siksi ihmettelenkin, että miksei nyt sureta? :)

No ehkä se eron työstäminen tapahtui jo etukäteen. Ehkä tiedät, että elämä jatkuu. Ja meillä jokaisella on oma tapamme surra.

Ja jos nuorempana olet selviytynyt riipivän kipeästä erosta, tajunnet ettei niin syviin vesiin tarvitse mennä.