Miten suhtautuisit työkaveriin, joka vuoroin on todella mukavan ystävällinen ja juttelee kanssasi paljon ja

En jaksaisi muina päivinä esittää kuin ei mitään. Minulla on tuollainen sukulainen, tosin ei todella mukava ja ystävällinen vaan sellainen normimukava-ja ystävällinen, ja pistin välit poikki kun en enää jaksanut olla sen henkkoht kaatopaikka.

Mulla on tuollainen työkaveri ja vähensin reilusti yhteydenpitoa, kun hänen luonteensa selvisi mulle kunnolla. Aluksi välillä jaksoi hillitä itseään ja oli mukava ja mielenkiintoista seuraa, mutta ajan myötä huonoja päiviä oli aina ja hyvätkin oli sellaista keinotekoisen v-mäistä pirteyttä, josta löysi kyllä takaa sen ilkeydenkin. Tämän kun totesin, niin otin reilun etäisyyden. Pakko on olla tekemisissä ja olen silloin ystävällisen asiallinen. Hän nimittäin saa erittäin suurta nautintoa huomatessaan mussa ärtymisen tai kiukustumisen tai turhautumisen tms. merkkejä enkä halua suoda sitä nautintoa hänelle. Olen ystävällinen, asialinjalla mennään. Ilkeyksiä satelee koko ajan hänen seurassaan, mutta puren hammasta ja hymyilen ystävällisesti.

Mun anoppi on tollanen. Nähdään melkoisen harvoin enkä mielellään ole hänen kanssa kahdestaan. Keskityn ihan muihin ihmisiin kun ollaan samassa tilassa.

Itselläni työkaveri juuri tuonkaltainen. Kotiasiat pielessä rahasta ja rakkaudesta lähtien, lapsilla ongelmia epävakaista perheoloista exän kanssa johtuen ja työkaverilla jatkuva stressitila. Yrittää olla mrs. Perfect joka asiassa, mutta kaikki vaan lipsuu käsistä. Semmoista kulissinpitoa ja tohotusta koko ajan vaikka arki on vain nippanappa selviytymistä. Omaa väsymistä kiukutellaan töissä ja piikitellään kun joku iloisena kertoo oman arjen tapahtumia. Yritän vältellä töissä mahdollisimman paljon ja vapaalla en ole missään tekemisissä. Muiden työkavereiden kanssa on yhteistä tekemistä siviilissäkin, liikuntaa, konsertteja, leffoja joihin tätä yhtä rasittavaa ei viitsitä kutsua. Harmi toisaalta, mutta ei jaksa!!