Jos olisin delfiini
Olisin halunnut itämereen ja ottanut riskin Tanskan salmiin osaamisesta. Delfiinit ovat uskomattomia suunnistajia ja itämeren lämpögradientti olisi saattanut ohjata ne Atlantille. Vapaus tai kuolema ;-)
Kommentit (5)
Jaa, mutta kun nuo eivät ole tottuneet pyydystämään ruokaansa ja laumakin on siihen kovin pieni. Se kun on yhteistyötä.
Jos joku heittäis mut keskelle metsää, eikä sivistystä ollenkaan, niin en kyllä pärjäis kovin hyvin. Vaikka ihminen olenkin ja ihmiset ovat viisaita.
Olisi pitänyt kuljettaa ne meksikonlahdelle ja antaa elää vapaana sen minkä elävät. Kaksi neljästä on elänyt luonnossa aiemmin ja kaksi muuta ovat em. poikasia.
Ei meri ole näille delfiineille mikään keskelle metsää, kaksi niistä on asunut aiemmin luonnossa ja osaavat opettaa aikuisetpoikaset metsästämään. Lisäksi kiinniotettujen perheet olisi saattaneet tunnistaa omansa, mutta 4 riittää myös laumaksi.
Kuvittele että sinut olisi teininä suljettu tyhjään huoneeseen. Kuolisitko mieluummin parissa vuodessa maailmalla vai eläisit hieman pidempään tuossa laatikossa?
Nämä delfiinit ovat hukuttaneet n. 15 poikasta altaaseen synnytyksen jälkeen.
Jos olisin delfiini, köllöttelisin uima-altaalla Kreikassa 🌞🍸🐋