Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko tämä oikeeta elämää

Jonna
23.08.2016 |

Jonna
klo 9:27 | 23.8.2016
Hei. Tapasin mieheni kaksi vuotta sitten.. Muutettiin pian yhteen ja mentiin kihloihin ja sitten menikin lusikat jakoon ja muutin toiseen asuntoon. Minua kävi ahdistamaan niin paljon tapahtuneet asiat suhteessa ja sanat mitä mieheni puhui. Niihin asioihin liittyi fantasioiminen mm. Hänen edellisestä vaimostaan ja siitä kuinka hän haluaisi kokeilla kimppaa muiden ihmisten kanssa ym. Muuton jälkeen emme kuitenkaan päässeet nd. Irti toisistamme vaan juttu jatkui. Sitten sainkin selville että mies ketä edelleen rakastin oli seurustellut kuukauden verran toisen naisen kanssa. Eli petti minua. Välimme katkesivat ja toteutin silloin oman haaveen mikä oli oma koira. Mies keplotteli takaisin mun elämään kun aikaa oli kulunut ja kun sain rauhassa miettiä ja pohtia asioita.. Sitä että pääsenkö pettämisestä yli koskaan. Päätin kuitenkin yrittää vielä koska luulin hänen olevan kuitenkin minulle se oikea rakkaus. Alkoi tulla puhe takaisin yhteen muuttamisesta mutta aina kun minun piti miehen luo muuttaa, niin mieheni sai aina jostain riidan aiheen aikaiseksi. "Etkö ymmärrä, miksi auot koko ajan päätäsi, pidä sit suusi kiinni koko ajan etkä auo päätä, etkö osaa lukee..." nää on mulle aika tuttuja lauseita ja sisäistän etten itse aina ole helppo tapaus jos suutun, vaan silloin sanon hyvin rumia asioita. Nyt mieheni haluaa että muutan hänen kanssa samaan asuntoon MUTTA koira ei asuntoon tule. "Koira on kusinen piski, en halua karvoja asuntooni". Hänellä on ollut omien sanojen mukaan koira ja siksi hän on parempi kouluttaja, kuitenkin hänen koiransa jouduttiin lopettamaan koska koira ei enää lopuksi päästänyt edes miestä taloon, vaan olisi hyökännyt kiinni. Nyt mietin että kannattaako minun luopua koirasta, monen vuoden haaveesta ja yrittää miehen kanssa ketä rakastan mutta kenen kanssa hyvin usein tappelen. Tiedän sisäisesti jo valmiiksi että tulisin syyttämään riitojen aikana miestäni siitä että joutuisin luopumaan koirasta. Onko parempi olla yksin kuin yhdessä? Kannattaako minun heittää unelma menemään sen ihmisen takia? Olen hukassa.

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No en todellakaan luopuisi koirasta, se ei ole mikään leikkikalu joka vaan otetaan ja heitetään sitten pois kun itse kyllästyy/kusipää ex käskee. Toisaalta jos edes harkitset tuollaista niin ehkä koiran olisi parempi saada rakastavampi koti joka sitoutuu siihen sen eliniäksi. Sori jos kuulostaa tylyltä mutta noin itse nään asian.

Vierailija
2/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä se juttu onkin. Sitouduin ja rakastan koiraa yli kaiken. Enkä halua luopua siitä. Onkohan tämä vaan miehen yritys yrittää määräillä mua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seurustele, jos haluat, mutta älä muuta yhteen. Ei siitä mitään tule.

Vierailija
4/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa kyllä vahvasti siltä, että tuo suhde ei tule kestämään missään nimessä kauaa. Ja sitä parempi mitä nopeammin loppuu, luultavasti molemmille osapuolille.

Ja törkeän teon teet, jos koirasta luovut tuommoisen ukon takia, joka on sua pettänyt ja josta olet jo eronnutkin  ja jonka kanssa selvästi on koko ajan vittumaista ja vaikeaa.

PALJON parempi olla yksin kuin tuollaisessa suhteessa.

Vierailija
5/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pidä koira ja heivaa ukko mäkeen. Et pidä mitään yhteyttä.

Maailma on täynnä hyviä miehiä. Löydät paremman.

Älä ole kynnysmatto.

Vierailija
6/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luepa tuo oma viestisi läpi ja mieti miten ulkopuolisena vastaisit itsellesi. En usko, että kukaan täällä kehoittaa sinua muuttamaan miehen kanssa yhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei helvetti et tosiaan luovu koirastasi, tulet katumaan ihan sairaasti myöhemmin kun sukset menee miehen kanssa ristiin..;(

Anteeksi että sanon näin suoraan, mutta mies kuulostaa ihan kunnon kusipäältä, ei omalle rakkaalle puhuta noin miten kuvailit hänen puhuvan sulle, eikä myöskään sinun koirastasi hänen pitäis puhua noin törkeesti. Vaikka mies ei olis eläinten ystävä niin pitäis kyllä suunsa kiinni jos välittäisi yhtään siitä että koira on sinulle tärkeä. Kuulostaa että exäsi haluaa vedellä sinua naruista ja alistaa omaan tahtoonsa, just toi koirahomma...ja muutenkin, kun pyrkii takas sun elämään just sillä hetkellä kun olet vähän päässyt eteenpäin.

Mieti niitä syitä miksi hän on sun EX, haluatko tosiaan satuttaa itseäsi uudestaan ihmisen kanssa joka ei välittänyt susta aikaisemminkaan? Mieti TEKOJA.

Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa 2,5 vuotta sitten ja irti päästäminen oli vaikeeta, todellinen prosessi, kun "luonnevikainen" itsekäs, pettäjä-valehtelija-mies yritti kiemurrella takas luokseni kaikin keinoin! Mutta ai että tuntui hyvältä kun viimein pääsi irti..puoli vuotta tuon jälkeen tapasin nykyisen rakkaani joka on tuleva aviomieheni ja nyt elokuussa syntyneen poikamme ihana isi <3 Kyyneleet tulee silmiin kun mietin tätä kaikkea mitä en olis koskaan saanut kokea jos olisin jäänyt sen paskaläjä exäni pyöriteltäväksi...!! Sydämeni pohjasta toivon; päästä irti! Tsemppiä!

Vierailija
8/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun äijäs kuulostaa kusipäältä joka jossain vaiheessa tekee sun elämästä helvettiä. HANKKIUDU SIITÄ EROON LOPULLISESTI KUN VIELÄ VOIT!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kommenteista ja vastauksista. Avasitte mun silmät ja annoitte näkemyksen mitä kannattaa oikeasti tehdä. Joskus ei vaan itse halua myöntää totuutta vaan kaipaa sitä muiden mielipidettä. -Jonna

Vierailija
10/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivon että ansaitsen parempaa ja uskon että minulle on tiedossa joskus tulevaisuudessa paljon parempi elämä. -Jonna

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ansaitset todellakin parempaa! Sun miehesi on kusipää!

Mieti mitä sille koiralleenkin on tehnyt, kun koira käyttäytyi niin! Todennäköisesti pahoinpidellyt ja kunnolla.

Nyt unohdat koko miehen! Et soittelee tai viestittele etkä vastaa hänen puheluihinsa. Jos tulee kysymään miksi et vastaa, sanot ettei ole tapana pitää yhteyttä entisiin poikaystäviin ja lähdet menemään.

Aivan varmasti löydät vielä jonkun ihanan miehen, joka rakastaa ja kunnioittaa sua.

Keskity nyt ihan itseesi ja koiraasi. Mä toivon, että koiran uskollisen rakkauden myötä opit rakastamaan myös itseäsi, sitä kun et nyt tee, koska edes harkitset paluuta yhteen sen miehen kanssa.

Vierailija
12/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies kuulostaa epävakaalta persoonallisuudelta. Koiran kanssa tai ilman, kelpaatko hänelle todella?

En unohtaisi omia haaveitani tuollaisen miehen takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se koira rakastaa ja kunnioittaa sua, toi mies ei. Sekin kertoo jo, miten paska tyyppi kyseessä, että vaatii sua luopumaan rakkaasta perheenjäsenestä ja dissaa koiraasi. En tajua, miten olet sietänyt tuollaista ihmistä noinkin pitkään. Ja jos edes harkitset koirasta luopumista niin mieti, ansaitsetko sen rakkautta ja kiintymystä sinua kohtaan.

Ai että pistää vihaksi ihmiset, jotka ottaa eläimiä ja luopuu hetken mielijohteesta jostain näinkin typerästä syystä. Joku varmaan heivaisi lapsensakin mäkeen uuden parisuhteen tieltä. (Ja juu, ihan sama asia siinä mielessä, että se koira on tasan yhtä riippuvainen susta ja tasan yhtä tunteva elävä olento kuin lapsi olisi.)

Ja vaikkei koira olisikaan kuvioissa niin sinua noin törkeästi kohteleva ihminen ei kuulu elämääsi. Hölmö olet, jos olet semmoisen kynnysmattona vapaaehtoisesti.

Vierailija
14/15 |
23.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies lähtee koira pysyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
24.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies lähti mutta koira pysyi. Ja samalla oloni helpottui. Paljon kevyempi jatkaa matkaa koiran kanssa kuin että kuuntelisin jatkuvasti kuinka huono ihminen olen. Minulle riittää karvatassu joka antaa mulle paljon enemmän iloa ja rakastaa pyyteettömästi. Tervehtii kun tulen kotiin, kaipaa rapsutuksia ja oli tilanne mikä tahansa koira saa aina hymyn mun kasvoille. Kun mulla on paha mieli, koirani on se joka mun kainaloon käpertyy ikään kuin lohduttaakseen.

Kiitos kaikille vielä. Tästä päivästä alkaa mun elämäni ensimmäinen uusi päivä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän seitsemän