Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Ystäväni" on lapseni kummi ja ei tule kylään
21.08.2016 |
3v lapseni ei kärsi siitä, että ei tunne kummejaan. On nähnyt kumminsa 1,5 vuotta sitten viimeksi. Minua ärsyttää suunnattomasti kuitenkin tämä ystäväni, joka on ollut yli 20v ystäväni. Piti tulla viime syksynä, viime talvena ja tänä kesänä kylään. Ei kuulemma kerkeäkään (kun käy kaikki mahdolliset festarit ja tapahtumat läpi). Nyt taas laittoi viestin että tulisivat ehkä loppusyksyllä kylään. Minun tekisi mieli sanoa , että ei tarvitse ! Jos kummius ja minun tapaaminen on viimeisellä sijalla , niin ei tarvitse tulla pakkopullavierailulle. Jos on aikaa tavata koko ajan uusia ystäviä ja käydä kaikki mahdolliset tapahtumat, olisi joskus aikaa käydä myös kylässä. Miten tässä tilanteessa pitäisi toimia ? Kannattaako minun vain lopettaa yhteydenpito ? Puhua suoraan? Ongelma on siinä, että ystäväni saattaa mennä voimakkaasti varpailleen jos alan puhua tästä asiasta . Luultavasti ei halua puhua asiasta lainkaan. Ymmärrän kyllä että vaikka he olivat todella innoissaan alkuun kummiudesta, niin todellisuudessa lapsettoman menevän parin voi olla vaikea kuitenkaan innostua loppujen lopuksi lapsesta joka ei ole sukua . Ja ehkä emme ole niin hyviä ystäviä kuin luulin.
Kommentit (21)
Aikoinaan ulkoistin kaikki "ystäväni" joita en ollut "ehtinyt" näkemään yli vuoteen. Oli fiksu päätös. Tämän jälkeen saanut muutaman uuden hyvän ystävän kun vapautunut aikaa turhanpäiväisestä yhteydenpidosta ihmisiin joiden kanssa ei enää yhteisiä kiinnostuksen aiheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi ei kärsi siitä jos ei tunne kummejaan.
Vierailija kirjoitti:
Sä taidat olla niitä äitejä jotka jatkuvasti puhuu omasta kersastaan eikä ikinä kysy toisen kuulumisia. Tämä on aika varmasti syy miksi vierailut ei kiinnosta. Itsekin lopetan tälläisten mammojen tapaamisen.
Kyllä kysyn kuulumisia ja olen aina valmis kuuntelemaan toisten huolia. Mutta omat kuulumiseni liittyy yleensä lapsiin, koska olen lasten kanssa vielä kotona. Onhan se varmaan tylsää. Ap
Kummius ei liity mitenkään aloitukseen. Oikeasti.
Koska te olette kyläilleet hänen luonaan?
T. Sinkku kummi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan ulkoistin kaikki "ystäväni" joita en ollut "ehtinyt" näkemään yli vuoteen. Oli fiksu päätös. Tämän jälkeen saanut muutaman uuden hyvän ystävän kun vapautunut aikaa turhanpäiväisestä yhteydenpidosta ihmisiin joiden kanssa ei enää yhteisiä kiinnostuksen aiheita.
Kuulostaa kyllä järkevältä ! Minullakin on ihmisiä ympärillä joiden kanssa yhteydenpitoon voisin panostaa enemmän. Sen sijaan että "roikun" ihmisessä joka ei kerkeä tapaamaan. Ap
Elämäntilanteenne ovat nyt erit. Palatkaa asiaan 10v päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ystävääsi, itse olen tuollainen kummi. En pidä lapsista, enkä kuulu kirkkoon, en näe kummiudella mitään arvoa instituutiona itsessään. Silti jotenkin en osannut kieltäytyäkään kun kysyttiin, vaikka silloinkin vähän kiemurtelin. Miksi pitää yhteydenpito tuon takia lopettaa? Oletko pettynyt, kun kummi ei olekaan lahjageneraattori, ja hänellä on muitakin intressejä kuin sinä ja lapsesi? Itsellä suurin syy vierailemattomuuteen ja muistamattomuuteen ainakin on se, että elämässä tapahtuu niin paljon muutakin mielenkiintoista ja totta, kummilapsi ei ole etusijalla. Toisaalta luulin kaverini tuntevan minun jo niin hyvin siinä vaiheessa kun kummiksi pyysi, että ihmettelen jos ajattelee niin kuin sinä. Kaverin kanssa on paljon muutakin yhdistävää kuin se kummilapsi, kuulostaa tökeröltä sen takia katkaista välejä. Kai lapsella voi olla muitakin tärkeitä aikuisia elämässään kuin se kummi?
Miksi kummin pitäisi käydä kylässä? Eiköhän tuon kristillisen kasvatusvastuun voi hoitaa muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki eivät osaa olla taaperon kanssa. Minusta nyt on helpompaa, kun kummilapsi on koululainen.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ystävääsi, itse olen tuollainen kummi. En pidä lapsista, enkä kuulu kirkkoon, en näe kummiudella mitään arvoa instituutiona itsessään. Silti jotenkin en osannut kieltäytyäkään kun kysyttiin, vaikka silloinkin vähän kiemurtelin. Miksi pitää yhteydenpito tuon takia lopettaa? Oletko pettynyt, kun kummi ei olekaan lahjageneraattori, ja hänellä on muitakin intressejä kuin sinä ja lapsesi? Itsellä suurin syy vierailemattomuuteen ja muistamattomuuteen ainakin on se, että elämässä tapahtuu niin paljon muutakin mielenkiintoista ja totta, kummilapsi ei ole etusijalla. Toisaalta luulin kaverini tuntevan minun jo niin hyvin siinä vaiheessa kun kummiksi pyysi, että ihmettelen jos ajattelee niin kuin sinä. Kaverin kanssa on paljon muutakin yhdistävää kuin se kummilapsi, kuulostaa tökeröltä sen takia katkaista välejä. Kai lapsella voi olla muitakin tärkeitä aikuisia elämässään kuin se kummi?
Miksi ikina suostuit kummiksi? Sinun ongelmasihan se on, jos ei ole rohkeutta tai selkarankaa kieltaytya. Itse olin ihan onnesta soikeana, kun rakas ystavani pyysi minua lapsensa kummiksi. En nae kummilastani usein, silla asumme eri maissa ja toki molemmilla meilla (lapsen aidilla ja minulla) on omat kiireemme. Kummius on silti itselleni ylpeydenaihe ja minusta on hyva, etta lapsella on turvallisia aikuisia, joihin tutustua elamansa aikana. Itsellani oli/on etaiset kummit ja olen monesti ajatellut, etta olisivatpa he olleet elamassani enemman... Vaikeina aikoina olisi ehka ollut helpompi puhua jollekin toiselle aikuiselle kuin omalle vanhemmalleen.
En koe itseani "lahjageneraattoriksi", vaikka itse HALUAN kummilastani lahjoilla(kin) muistaa. Ikavaa, etta sina naet asian toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua sinkkuna kummina vituttaa se, että kaverini ei ole kummilapseni kanssa KOSKAAN käynyt mun luona. Ei kertaakaan. Mä käyn aina siellä, ja tästä syystä nykyään harvemmin kuin lapsen ollessa ihan vauva, jolloin olin toki itsekin tosi innoissani.
Itse tykkään kestitä ja laittaa tarjottavaa ja ottaa ihmisiä vastaan kylään. Ymmärrän myös sen että lapsen kanssa lähteminen on vaikeampaa kuin yksin. Mutta ei luulisi olevan niin loputtoman raskasta kuitenkaan, käyväthän he muuallakin kodin ulkopuolella. Sen sijaan mun pitää aina mennä heidän sotkuiseen ja likaiseen asuntoon missä saan korkeintaan lasin vettä. Luulisi että tälle kaverillekin olisi kiva tulla luokseni valmiiseen pöytään, mutta ei jostain syystä onnistu niin päin ikinä.
Mammat, lähtekää pois siitä omasta kuplastanne ja menkää niiden kummien luo itsekin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ystävääsi, itse olen tuollainen kummi. En pidä lapsista, enkä kuulu kirkkoon, en näe kummiudella mitään arvoa instituutiona itsessään. Silti jotenkin en osannut kieltäytyäkään kun kysyttiin, vaikka silloinkin vähän kiemurtelin. Miksi pitää yhteydenpito tuon takia lopettaa? Oletko pettynyt, kun kummi ei olekaan lahjageneraattori, ja hänellä on muitakin intressejä kuin sinä ja lapsesi? Itsellä suurin syy vierailemattomuuteen ja muistamattomuuteen ainakin on se, että elämässä tapahtuu niin paljon muutakin mielenkiintoista ja totta, kummilapsi ei ole etusijalla. Toisaalta luulin kaverini tuntevan minun jo niin hyvin siinä vaiheessa kun kummiksi pyysi, että ihmettelen jos ajattelee niin kuin sinä. Kaverin kanssa on paljon muutakin yhdistävää kuin se kummilapsi, kuulostaa tökeröltä sen takia katkaista välejä. Kai lapsella voi olla muitakin tärkeitä aikuisia elämässään kuin se kummi?
Miksi ikina suostuit kummiksi? Sinun ongelmasihan se on, jos ei ole rohkeutta tai selkarankaa kieltaytya. Itse olin ihan onnesta soikeana, kun rakas ystavani pyysi minua lapsensa kummiksi. En nae kummilastani usein, silla asumme eri maissa ja toki molemmilla meilla (lapsen aidilla ja minulla) on omat kiireemme. Kummius on silti itselleni ylpeydenaihe ja minusta on hyva, etta lapsella on turvallisia aikuisia, joihin tutustua elamansa aikana. Itsellani oli/on etaiset kummit ja olen monesti ajatellut, etta olisivatpa he olleet elamassani enemman... Vaikeina aikoina olisi ehka ollut helpompi puhua jollekin toiselle aikuiselle kuin omalle vanhemmalleen.
En koe itseani "lahjageneraattoriksi", vaikka itse HALUAN kummilastani lahjoilla(kin) muistaa. Ikavaa, etta sina naet asian toisin.
Ei liene kyse selkärangasta tai rohkeudesta, ajattelin ehkä tuossa kohtaa ettei kaverilleni ole kyse niin isosta jutusta. Kuten ei ole ollutkaan, ihmiset on erilaisia. Edelleen, kuten aiemmassa viestissäni totesin, miksi tärkeän aikuisen pitää olla juuri kummi? Ainakin omassa lapsuudessa tärkeät aikuiset oli ihan muita (eihän vanhempi voi tietää kenen kanssa lapsella synkkaa), eikä se mitään haitannut. Ihan ymmärrettävää, että ihmisillä on odotuksia kummiudesta, mutta kannattanee tehdä ne sitten selväksi niille kummikandidaateile, että vaatimuslista on tämä. Muuten jokainen olkoon mielestäni juuri sellainen kummi kuin haluaa, eli oma itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä taidat olla niitä äitejä jotka jatkuvasti puhuu omasta kersastaan eikä ikinä kysy toisen kuulumisia. Tämä on aika varmasti syy miksi vierailut ei kiinnosta. Itsekin lopetan tälläisten mammojen tapaamisen.
Kyllä kysyn kuulumisia ja olen aina valmis kuuntelemaan toisten huolia. Mutta omat kuulumiseni liittyy yleensä lapsiin, koska olen lasten kanssa vielä kotona. Onhan se varmaan tylsää. Ap
Miten paljon Sinä olet yhteydessä kummiin tai miten useasti käytte kylässä lapsesi kummin luona.
Vai odotatko, että kummi yksipuolisesti pitää teihin yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ystävääsi, itse olen tuollainen kummi. En pidä lapsista, enkä kuulu kirkkoon, en näe kummiudella mitään arvoa instituutiona itsessään. Silti jotenkin en osannut kieltäytyäkään kun kysyttiin, vaikka silloinkin vähän kiemurtelin. Miksi pitää yhteydenpito tuon takia lopettaa? Oletko pettynyt, kun kummi ei olekaan lahjageneraattori, ja hänellä on muitakin intressejä kuin sinä ja lapsesi? Itsellä suurin syy vierailemattomuuteen ja muistamattomuuteen ainakin on se, että elämässä tapahtuu niin paljon muutakin mielenkiintoista ja totta, kummilapsi ei ole etusijalla. Toisaalta luulin kaverini tuntevan minun jo niin hyvin siinä vaiheessa kun kummiksi pyysi, että ihmettelen jos ajattelee niin kuin sinä. Kaverin kanssa on paljon muutakin yhdistävää kuin se kummilapsi, kuulostaa tökeröltä sen takia katkaista välejä. Kai lapsella voi olla muitakin tärkeitä aikuisia elämässään kuin se kummi?
Miksi ikina suostuit kummiksi? Sinun ongelmasihan se on, jos ei ole rohkeutta tai selkarankaa kieltaytya. Itse olin ihan onnesta soikeana, kun rakas ystavani pyysi minua lapsensa kummiksi. En nae kummilastani usein, silla asumme eri maissa ja toki molemmilla meilla (lapsen aidilla ja minulla) on omat kiireemme. Kummius on silti itselleni ylpeydenaihe ja minusta on hyva, etta lapsella on turvallisia aikuisia, joihin tutustua elamansa aikana. Itsellani oli/on etaiset kummit ja olen monesti ajatellut, etta olisivatpa he olleet elamassani enemman... Vaikeina aikoina olisi ehka ollut helpompi puhua jollekin toiselle aikuiselle kuin omalle vanhemmalleen.
En koe itseani "lahjageneraattoriksi", vaikka itse HALUAN kummilastani lahjoilla(kin) muistaa. Ikavaa, etta sina naet asian toisin.
En ole tuo jolle vastasit, mutta yllättävän moni loukkaantuu siitä, jos kieltäytyy kummiudesta. Olen itse saanut karvaasti huomata tämän, kun olen kieltäytynyt. Kolmeen kaveriin on välit katkenneet valitettavasti kokonaan tämän takia.
Monesti kysyn ystävän kuulumisia, tämä lukee viestin ja ehkä 1/3 kerroista vastaa, mutta samaan aikaan on somessa aktiivinen. Kyse ei todellakaan ole siitä että odotan lapseni olevan ystävän elämän keskipiste vaan muustakin ystävyydestä. Ap
Mulla on kummilapsi, jonka näen 1-2 kertaa vuodessa, eli aina kun mut kutsutaan kummilapsen luo syntymäpäivä- tai joululahjaa viemään. Muuten ei sit ole koskaan kutsuttukaan, kummilapsi on jo kohta teini.
Mä olen kutsunut kummilapseni äitinsä kanssa (eronnut) monta kertaa meille "muuten vaan". Joka kerta sama vastaus: ei tulla, kun ei ehdi, on muuta, on niin hankalaa tulla (10 km matka, bussilla pääsee). Enää pariin vuoteen en ole viitsinyt kutsua.
Vierailija kirjoitti:
Monesti kysyn ystävän kuulumisia, tämä lukee viestin ja ehkä 1/3 kerroista vastaa, mutta samaan aikaan on somessa aktiivinen. Kyse ei todellakaan ole siitä että odotan lapseni olevan ystävän elämän keskipiste vaan muustakin ystävyydestä. Ap
Et ap. vastannut, kuinka monta kertaa olette käynyt vierailulla lapsesi kummitädin luona?
Arvaanko oikein? Ette kertaakaan, vaan vetoat kuinka hankalaa se on lapsen kanssa.
Minä olen kummi kaverini lapselle. Heitä on perheessä viisi, joista kolme pientä lasta. Minä olen käynyt heidän luonaan junalla ja autolla (välimatkaa n. 150 km) kylässä monia, monia kertoja näiden viiden vuoden aikana kun ollaan asuttu eri kaupungeissa, he eivät kertaakaan minun luonani. Usein he puhuvat kuinka heidän pitäisi tulla käymään vuorostaan meidän luona, mutta puheeksi se jääkin. Muutama kuukausi sitten heillä oli reissu jolloin ajoivat tämän kaupungin ohi ja suunniteltiin, että kävisivät samalla meillä. Ei kuulunut, ei näkynyt.
Ja kyllä tänne meille viisihenkinen perhe yöksi mahtuisi. Minä ja mieheni voisimme nukkua olkkarissa, tuo perhe voisi nukkua meidän makkarissa niin että hakisimme vanhemmilta pari patjaa lisävuoteiksi.
Ymmärrän, että lasten kanssa on hankalampaa lähteä reissuun kuin sinkun tai lapsettoman parin lähteminen ihan jo sen tavaramääränkin takia, mutta ei jumaliste lapsiperheet voi olettaa että aina ne lapsettomat on valmiita säntäämään sinne sun tänne! Vaikka näköjään muidenkin kokemusten perusteella näin olettavat.
Alue: Aihe vapaa
Sä taidat olla niitä äitejä jotka jatkuvasti puhuu omasta kersastaan eikä ikinä kysy toisen kuulumisia. Tämä on aika varmasti syy miksi vierailut ei kiinnosta. Itsekin lopetan tälläisten mammojen tapaamisen.