Tiedättäkö tällaisen miehen..

... hän sanoo välittävänsä, rakastavansa ja haluavansa auttaa. Puheita ja vannomisia vaikka ja kuinka, mutta teot eivät puhu puolestaan. Tarkennan, mieheni siis jatkuvasti sanoo minulle että minä ja lapset olemme hänelle kaikki kaikessa ja ei voisi kuvitella elävänsä ilman meitä. Kuitenkin joka ikinen aamu, hän jurottaa ja ei sano meille sanaakaan, ei elettäkään että auttaisi kun lapset täytyisi saada kouluun. Hän juoksee ympäri kaupunkia auttelemassa kavereitaan ja lässyttää puhelimeen kavereillensa oikein iloiseen sävyyn. Hän ei pyydä meitä mukaan mihinkään, vaan aina on päästävä yksin. Kotona ei laita tikkua ristiin vaikka kuinka pyytäisin jotain pientä tekemään. Elämä hänen kanssaan tuntuu pakko pullalta ja jokainen päivä suorittamiselta. Kerrotakoon ettei meillä ole enään seksielämää ja ei meillä enään kauheasti mitään puhuttavaakaan ole. Olen surullinen ja yksinäinen.