Kuinka kauan masentunutta kaveria pitää jaksaa kuunnella?

Ei kai sun välejä tarvitse katkaista. Vähennät yhteydenpitoa ja tapaat enemmän muita kavereita.

Et mainitse yhtään omaa panostasi keskusteluun. Eikö sinulla ole todellakaan mitään sanottavaa ystävällesi?

Ota etäisyyttä jonkin verran. Harvenna yhteydenpitoa ja älä kuuntele enää niin täydestä sydämestäsi.

Niin, mitäpä yhdestä ystävästä.

Ystävälle voi mielestäni sanoa tilanteesta rehellisesti.

Tuo on paskinta mitä voit masentuneelle tehdä. Jättää nyt kaveri yksin silloin kun tämä oikeasti tarvitsee tukea? On siinäkin sitten hyvä ja uskollinen kaveri.

Mutta ehkä kaverisi oikeasti uskaltaisi ja pystyisi tekemään jotain, mutta ei yksinkertaisesti osaa pyytää sinua minnekään kun pelkää tulevansa torjutuksi.

Vierailija kirjoitti:

Et mainitse yhtään omaa panostasi keskusteluun. Eikö sinulla ole todellakaan mitään sanottavaa ystävällesi?

Kuinka monta kertaa pitäisi jaksaa vatvoa jonkun ongelmia kun on omiakin? Jos minulla on murheita saanzvain olankohautuksia. Olen yrittänyt auttaa, ehdottanut vaikka mitä ja pyytänyt ulkoilemaan ja ulkomaan reissuille. Tämä ihminen haluaa vain olla masentunut eikä edes halua yrittää tehdä mitään mikä voisi auttaa. En jaksa vatvoa enää hänen ongelmiaan.

Ap

Lääkkeitä syönyt pari vuotta- ei auta. Terapiassa vuoden - ei auta. Ystävät kuuntelevat ja yrittävät kutsua mukaan - ei auta. Aina saikulla - ei auta. Mikään ei auta. Jopa työpaikalla kaiken pitäisi pyöriä tämän ihmisen sairauden ympärillä. Mulle riittää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et mainitse yhtään omaa panostasi keskusteluun. Eikö sinulla ole todellakaan mitään sanottavaa ystävällesi?

Kuinka monta kertaa pitäisi jaksaa vatvoa jonkun ongelmia kun on omiakin? Jos minulla on murheita saanzvain olankohautuksia. Olen yrittänyt auttaa, ehdottanut vaikka mitä ja pyytänyt ulkoilemaan ja ulkomaan reissuille. Tämä ihminen haluaa vain olla masentunut eikä edes halua yrittää tehdä mitään mikä voisi auttaa. En jaksa vatvoa enää hänen ongelmiaan.

Ap[/

No älä sitten vatvo, mitä sää täällä kyselet, kun oot kerran jo päättäny.

Sinähän se tiedät, jaksatko vai et. Jos et, toivo että jos itse joskus masennut, lähelläsi ei ole kaltaisiasi "ystäviä".

Sano suoraan että jos ei ryhdistäydy niin et jaksa olla enää kaveri, voi toimia kimmokkeena parantumiseen vaikka välit meniskin.

Vierailija kirjoitti:

Sinähän se tiedät, jaksatko vai et. Jos et, toivo että jos itse joskus masennut, lähelläsi ei ole kaltaisiasi "ystäviä".

Olen ollut masentunut ja itselläni ei ollut siihen aikaan ystäviä yhtäkään. Ihanko oikeasti ihmisen täytyy jaksaa vuodesta toiseen kuunnella yhtä ja samaa levyä, etenkin kun henkilö itse ei edes yritä mitään? Mitä pitäisi muka osata tehdä hänen puolestaan vielä? Oma elämänlaatuni on alkanut heiketä tämän ihmisen takia. En JAKSA olla aikuisen äiti. Ymmärrän, miltä masennus tuntuu, mutta kukaan ei voi auttaa. Minulla on myös omat ongelmat.

Ap

Ap

itseäni ahdisti vain lisää masentuneena, kun ystävät yrittivät auttaa "yritä ryhdistäytyä" "sun pitää vaa lähtee ulos ni piristyt" jne. ja yritti kutsua mukaan sinne ja tänne. itse olisin vain halunnut olla. ja se riitti että kuunteli, ei tarvinnut yrittää auttaa. ja se riitti että ihan vain oli olemassa ja osoitti sen. että sai tiettää, ettei ole yksin ja toinen kuuntelee jos uskallan kertoa asioista jotka siivet veti maahan.

vaikean masennuksen sairastaneena sanon: kysy. kysy mitä ystäväsi haluaisi että teet tai sanot. kerro, että susta tuntuu pahalta kun et pysty auttaa häntä ja että haluaisit tietää mikä auttaisi. kysy riittääkö jos vain olen tässä vaikken osaa auttaa enkä sanoa tai tehdä mitään mikä saisi auringon taas paistamaan, että pystyt vain antaa oman lämpösi avuksi pimeässä ja kylmässä taivaltaessa.

Vierailija kirjoitti:

Kuukaudesta, pian vuodesta toiseen samat jutut kiertää kehää. Lääkkeet ja terapia ja jatkuvat sairaslomat eivät auta mitään. Tyyppi ei vaan parane. Vatvoo ahdistustaan ja vuoden kestänyttä seksisuhdettaan, ei pysty eikä uskalla tehdä mitään. Makaa vain kotona ja tekee aina numeroa omista ongelmistaan niin sosiaalisessa mediassa kuin työpaikallakin. En jaksa enää. Pitääkö tällaista ihmistä jaksaa kun hän vaan ei parane vähääkään ja joka viikko ja kuukausi sama levy pyörii. Kaipaan uusia ystäviä joiden kanssa voin kokea jotain muuta. Kyseinen ystävä pitää minua parhaana kaverinaan mutta mittani on täysi. Olenko kusipää?

Minä seurustelin tällaisen naisen kanssa ja tuo sama levy pyöri ainakin viimeiset kaksi vuotta jos ei pidempäänkin. Kyllähän se oli aika raskasta kuunnella aina niitä samoja juttuja. Erityisen raskasta se oli, koska ei koskaan saanut mitään kiitosta kuuntelusta ja siitä, että yritin auttaa sen mitä pystyin. Haukut kuitenkin aina sain jos en jaksanut joskus alkaa näitä juttuja kuuntelemaan. Naisen kanssa ei voinut myöskään loppua kohden tehdä oikeastaan mitään hauskaa. Jotain hänen harrastuksiaan teimme, mutta mihinkään minun harrastuksiini tai uusiin juttuihin hän ei ollut kiinnostunut lähtemään. Sitten suuttui jos minä lähdin niitä tekemään yksin, kun hän ei kerran halunnut lähteä matkaan.

Kyllähän elämä helpottui eron jälkeen. Toivottavasti hänenkin elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, mitäpä yhdestä ystävästä.

No tällä asenteella se masentunutkin vaikuttaa olevan, jos entinen ystävä on hänelle enää ainoastaan terapeutti ja "tunteiden likasanko". Ystävyyteen voi kuulua niitäkin vaiheita, että ollaan vain toisen tukena, pitemmän päälle ystävyys kuihtuu täydelliseen vastavuoroisuuden puutteeseen. Vaikkei masentuneena kummoisia jaksaisi, niin ei kai ole liikaa vaadittu, että edes kuuntelisi joskus, mitä ystävälle kuuluu?

Olen itsekin valitettavasti joutunut käymään masennuksen läpi, mutta en pidä aloittajaa kusipäänä, jos hän haluaa ottaa etäisyyttä. 

Ystäväni on kroonisesti masentunut, mutta en ajatellut hylätä häntä, vaikka hän ei jaksakaan olla yhtä myönteinen ja innostunut asioista kuin mitä itse olen. Minä ajattelen, ettei tukeni määrä tai kesto ole rajallinen, vaan minä olen hänelle ihminen. En minä hänelle välttämättä ole muuta kuin kuuntelevat korvat, mutta uskon että sekin on monesti riittävästi. Hyvä, jos saan hänen elämänsä edes vähän siedettävämmäksi.

Aika monella meistä pyörii sama levy, kun itseämme itsekriittisesti tutkiskelemme. Monilla meillä on ajatuskulkuja, jotka voivat toistuessaan ärsyttää läheisiämme. Silti he jaksavat meitä. Yritä nähdä ystävässäsi myös hyviä puolia, ja ajattele että hän on arvokas ihan vain koska hän on ihminen.

Ystäväsi on sairas eikä sen vuoksi näe muita kuin oman itsensä. Olette ajautuneet tilanteeseen, jossa ystäväsi ottaa sinulta enemmän kuin antaa takaisin. Lähellä on hetki, jolloin sinulla ei ole hänelle enää mitään annettavaa. Olet yrittänyt paljon, kuunnellut ja ollut tukena, mutta keinosi hänen auttamiseensa ovat lopussa. 

Ei sun tarvitse hylätä ystävääsi, mutta tarvitset hänen lisäkseen sellaisia ihmissuhteita, jotka tuottavat sulle iloa ja joista saat itsekin jotain etkä vain anna. Tarvitset ystäviä, joiden kanssa voi puhua välillä muustakin, nauraa ja tehdä kivoja asioita. Näiden ihmissuhteiden avulla jaksat taas paremmin myös tätä masentunutta ystävääsi.