Turkki lakkauttaa lasten seksisuhteiden suojaikärajan
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/113333-tur…
Turkin perustuslakituomioistuin on päättänyt poistaa alle 15-vuotiaiden kanssa harjoitetun sukupuoliyhdynnän kriminalisoinnin maan lainsäädännöstä.
Suojaikäraja lakkaa ensi tammikuun 13. päivä, Hürriyet Daily News kertoo.
Tuomioistuin perustelee päätöstään sillä, ettei 15-vuoden ikäraja erottele riittävän tarkasti ikäryhmien kykyä itsenäiseen päätöksentekoon. Laki ei tunnista 12-14-vuotiaiden kykyä ymmärtää seksuaalisten tekojen merkitys ja antaa suostumuksensa seksuaaliseen kanssakäymiseen, tuomioistuin kirjoittaa.
Päätös on saanut tuoreeltaan ankaraa kritiikkiä sekä kotimaassaan että ulkomailla. Naisten ja lasten oikeuksia ajavat järjestöt Turkissa ovat pitäneet tuomioistuimen päätöstä vaarallisena ja lasten laajamittaisen hyväksikäytön sallivana.
Esimerkiksi turkkilaisen lasten hyväksikäyttöä vastustavan järjestön puheenjohtaja, professori Bahar Gökler huomauttaa valtiollisen Anadolu-uutistoimiston haastattelussa, että kansainvälisten sopimusten nojalla kaikki alle 18-vuotiaat katsotaan lapsiksi, eikä lapsen suostumusta voi ottaa huomioon hyväksikäyttötapauksissa.
Göklerin johtaman järjestön pääsihteeri huomauttaa myös, ettei samanikäisten keskinäistä suostumusta voi verrata aikuisen ja alaikäisen suhteeseen.
Päätöksen pelätään johtavan myös entistä useampiin lapsiavioliittoihin, joiden määrän kasvua pidetään jo nyt ongelmana Turkissa.
Perustuslakituomioistuin teki päätöksensä äänin 7-6.
Useat turkkilaiset järjestöt ja aktivistit ovat ilmoittaneet yrittävänsä kaataa tuomioistuimen päätöksen. Päätös voidaan yrittää viedä esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tarkasteltavaksi, Hürriyet Daily News kertoo.
Lähteet:
Hürriyet Daily News
Expressen
Dagens Nyheter
http://www.hurriyetdailynews.com/turkeys-constitutional-court-stirs-out…
http://www.expressen.se/nyheter/turkiet-avskaffar-aldersgrans-for-sex/
http://www.dn.se/nyheter/varlden/kritik-mot-ny-syn-pa-overgrepp-mot-bar…
Kommentit (4)
Ja tämä muuten koskee myös turistien lapsia. Eli jos teidän lapsenne raiskataan lomamatkalla, alkaa todistelu siitä, oliko lapsi myöntynyt tekoon vai ei.
Tämä on aivan sharia-lain mukainen käytäntö. Turkki on islamilainen maa, ja se sanoutui juuri irti YK:n ihmisoikeussopimuksesta.
Mitä ihmeellistä tässä nyt on? Heillä on erilainen käsitys ihmisoikeuksista kuin meillä, mutta se on heidän kulttuuriaan. Kulttuurin keskellä ovat arvot, ja ne ovat lasten raiskaamisen suhteen erilaiset.
Minua on solvattu rasistiksi, kun olen esittänyt, että kaikki kulttuurit eivät olisi samanarvoisia.
islamissa seksi yhdensänvuotiaan vaimon kanssa on hyväksyttävää. Turkki tekee oikein kun raivaa maallisia lakeja pois ainoan oikean lain, sharian tieltä.
t. imaani
Käytännössähän tuo lakimuutos tarkoittaa sitä, että pedofilia on laillista. Pieni lapsi on aika helppo saada uhkailtua/painostettua sanomaan halunneensa ko. menoa itse. Ja seuraavaksi on luvassa tuhansittain lapsimorsiamia. Kuvitelkaa vaikka 5-vuotias vaimo 5-kymppiselle miehelle.