Millä antaisit lapsesi pois?
Tuli mieleen ketjusta "ajattelin heittää tyttären pihalle", itse olen joutunut antamaan lapsen pois ja itseäni satuttaa kommentit joissa puhutaan siitä että pitää jaksaa kun lapsi on mahdoton ja elämä murenee. Kuinka paljon siis mielestänne pitää jaksaa? Paljon pitää sisaruksien jaksaa? Monet tuossa ketjussa olivat sitä mieltä että vaan pitää ilman kunnon perusteluita. Nuoret ja vanhemmat äidit, katsokaa lastanne ja miettikää mikä olisi ehtona, itse olen tuon tilanteen läpikäynyt ja tuntuu hirveältä kuinka monet kirjoittaa ei ikinä, niin kuvittelin minäkin joskus, ajatelkaa tarkemmin.
Kommentit (22)
Jos lapsi olisi nisti vailla toivoa, voisi olla minulle vuosien taistelun jälkeen helpompaa antaa olla. En kyllä tiedä, pystyisinkö.
Kiitos kun vastasit, musta tuntuu että olen nyt niin pahojen asioiden äärellä että moni ei halua edes miettiä oikeasti asiaa. Ap
Mut moni haluaa sanoa just noi voimia ja pitää jaksaa kommentit ilman että riitä edes henkisiä voimia miettiä sitä monen äidin pahinta hetkeä, ne on vaan niin helppoja heittää. Ap
Jos lapsen ja sisarusten terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia olisi välttämätöntä antaa lapsen asua muualla, suostuisin siihen mutta en hylkäisi lastani silti.
Varmaan ainoa, milloin antaisin lapseni pois olisi sellainen tilanne että olisin liian köyhä (suomessa harvoin kyllä lapsiperhe jää ilman ruokaa) niin etten voisi huolehtia hänestä tai jos ola mielenterveyteni olisi niin hajalla että kokisin lapseni olevan turvassa ja paremmassa hoivassa jonkun muun luona.
Mun vaikeasti autistinen lapsi asuu laitoksessa. Tiedän tarkalleen mitä tarkoitat ap. Osa minusta on kuin kuollut loppuiäkseni.
Olen tuon mainitsemasi ketjun aloittaja. Haluaisitko avata yhtään tilannettasi? Mitkä olivat syyt, miksi luovuit lapsestasi ja millä tavalla asiat etenivät? Itse en siis vielä ole ääneen sanonut tälle pian 18 vuotta täyttävälle tyttärelleni, että ajattelin olevan parempi, jos hän nyt ainakin tilapäisesti pysyisi isällään jonkin aikaa. Tunteeni vaihtelevat, välillä alan katumaan ajatuksiani, välillä taas mietin, että miksipä emme kokeilisi sellaista ratkaisua. Kysymyksessähän ei olisi lopullinen päätös, vaan katsottaisiin ajan kanssa, muuttuvatko meidän välimme parempaan suuntaan, jos ottaisimme toisiimme etäisyyttä. Pelottaa, että välimme kylmenisivät lopullisesti ja tyttö kokee, että hylkään hänet. -Toisen ketjun AP.
Jouduin antamaan lapseni asumaan muualle, kun tilanne kotona kävi todella vaikeaksi. Siinä tilanteessa minun oli pakko ajatella toisten lasteni kasvua ja turvallisuutta. En silti hyljännyt, koskaan ..
Jos vuosia olisin taistellut ja jaksaminen olisi loppu, oma mielenterveys ei enää kestäisi. Jos sisarukset eivät enää jaksaisi, jos vaikuttaisi heihin liikaa pahalla tavalla. Tai jos tämän pois annettavan lapsen tai muun perheen turvallisuus ja terveys olisi vaarassa.
Ikimaailmassa en silti hylkäisi lastani. Pois kotoa muualle, mutta ei koskaan pois sydämestä, ajatuksista ja elämästä. Olisin silti elämässä mukana.
Onneksi en ole koskaan tuollaisessa tilanteessa ollut, että pitäisi miettiä tätä tosissaan tai elää sellaista elämää. Voin vaan kuvitella vanhempien tuskan. Siis kuvitella vain..
Vierailija kirjoitti:
Mun vaikeasti autistinen lapsi asuu laitoksessa. Tiedän tarkalleen mitä tarkoitat ap. Osa minusta on kuin kuollut loppuiäkseni.
Voimia
Esikoiseni on vasta vuoden vanha, on äärettömän vaikeaa ajatella että joskus haluaisin hänet pois elämästäni. Päinvastoin välillä kauhistelen jo päivää, jolloin hän on isoksi kasvanut ja päättää muuttaa pois kotoa. Eiköhän ajatukset vähän ehdi muuttua lapsen kasvun myötä mutten millään pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa hylkäisin lapseni.
Ehkä kuten nro 2 sanoi, viimeistä lausetta myöden.
Kun katson pieniäni tietysti toivon että kaikki menee ikuisesti hyvin..
Jo se että jouduin isäni laitostamaan eikä hän ikinä enää pääse kotiinsa,tuntuu älyttömältä muttei likipitäenkään varmasti siltä kuin oman lapsen pois lähettäminen.
Jos jotain tulisi,olisi se kamalaa mutta näitä tilanteita elämässä saattaa tulla.
Jos nyt oikein ymmärsin ketjusta, niin ap antoi lapsena pois uupumuksensa vuoksi. Kysyn: eikö ollut muita vaihtoehtoja?
Toisen ketjun ap; kiitokset viestistä, laitoin pari viestiä myös sinun ketjuun ja mielestäni vastaukset mitä sait eivät olleet reiluja vaan niiden ihmisten viestejä jotka eivät oikeasti tiedä mille tuntuu kun voimat loppuvat, eivätkä uskalla kuvitella tilannetta kun se oma rakas pieni (ja isompi) onkin mahdoton perheenjäsen. En halua vielä kertoa mitä minulle tapahtui sen takia että halua ensin keskustelua yleisellä tasolla, se on jokaisen äidin pahin hetki ja aika moni ei voi ilmeisesti kuvitella että niin voisi ikinä tapahtua. Kiitos myös kaikille jotka olette jaksaneet vastata.
Ja siis numero 15 on tämän ketjun ap☺
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt oikein ymmärsin ketjusta, niin ap antoi lapsena pois uupumuksensa vuoksi. Kysyn: eikö ollut muita vaihtoehtoja?
Ymmärsit väärin.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt oikein ymmärsin ketjusta, niin ap antoi lapsena pois uupumuksensa vuoksi. Kysyn: eikö ollut muita vaihtoehtoja?
Ilmeisesti ei. Syyllistäminen ei taida tässä vaiheessa olla kovin hedelmällistä, vai mitä luulet?
Siis en todellakaan antanut lastani pois uupumuksen takia, tai siis itseasiassa annoin kun tilanne oli mahdoton. Millä itse antaisit lapsesi pois oli kysymys? Joo siis älä tartu helppoon ja sano en ikinä. Mieti. Ja älä kirjoita minulle voimia tekstiä ja jaxuhaleja, niitä riittää, kiitos vaan.
Ja siis toisin oikeasti että jokainen miettii asiaa omalle kohdalleen. Ap
Niin syy tähän ketjuun siis oli se jatka mitä tuossa toisessa ketjussa tuli esiin eli lapsi on jotenkin helppo antaa pois (pois silmistä, pois mielestä) tai siis jotkut ainakin kuvittelee että se olisi helppoa (eivät tiedä pahasta maailmasta vielä riittävästi) , toinen aatos oli se että monet laittoivat voimia tekstiä ilman ratkaisuja ihmiselle joka oli täysin uupunut. Ap