Jatkuva ahdistus ja siitä avautuminen

Pakko avautua jonnekin. Yleistynyt ahdistushäiriö pilaa elämäni, ja siinä kaverina on vaikea-asteinen masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko.

Tämä vuosi on ollut taas rankka. Hakeuduin hoitoon (mielenterveyspolille) vuoden alussa, koska olin siinä pisteessä että kolarin ajaminen houkutteli. Kävin tuolloin koulua väärälle alalle johon en halunnut, ja lopetinkin sen lopulta kesken.

Sen jälkeen olen ollut polilla hoidossa, tosin vaihtelevalla menestyksellä, koska minulle ei ole missään vaiheessa haluttu kirjoittaa B-lausuntoja. Ei vaikka minulla todettiin pahentunut masennus, sos.tilanteiden pelko ja tämä ahdistuneisuushäiriö. Minulla ei ollut voimia vaatia sairauslomaa, vaan jouduin ottamaan avopuolisoni tueksi vaatimaan lausuntoa. En ollut siinä kunnossa, että pystyisin olemaan aktiivinen työtön työnhakija. Sairausloman aikana kävin sairaalan omaa pientä ryhmää pitämään toimintakykyä yllä, jotta en passivoituisi. Pidin ryhmästä kovasti ja oloni jopa kohentui aika-ajoin!

Nyt sairauslomani ovat kuitenkin loppu kertakaikkiaan, ja lisää ei tule. Minut ohjattiin sairaanhoitajan ja lääkärin toimesta osallistumaan työkkärin pajatoimintaan. Hoitosuhteeni on yhä voimassa, mutta se on sitä kerta viikkoon juttelua psyk.hoitajan kanssa.

Pajatoiminta kuulosti ihan kivalta, 3 kertaa viikossa 4 tuntia kerrallaan, joka on minulle ehdoton maksimi. Käsitin haastattelussa, että on lähinnä käsitöitä ja pientä ryhmätoimintaa, ihan ok. Pajatoimintaa ei kuitenkaan ole suunniteltu kestämään 4 h päivässä. Joudun osallistumaan 6 h kestäville retkipäiville, kun en pääse poiskaan 4 tunnin kuluessa. Kukaan ei tietenkään kuskaa ja minulla ei ole enää omaa autoa käytössä. 6 h retki vieraaseen paikkaan vieraassa seurassa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, ja olenkin lintsannut kyseiset retkipäivät kun en ole pystynyt menemään. Tämä sitten hävettääkin ja pahentaa oloani entisestään, sillä en haluaisi luistaa...

Hoitosuhteeni on tosiaan yhä voimassa. Olen saanut oireisiini erinäisiä lääkkeitä, mutta missään vaiheessa ei ole puhuttukaan psykoterapiasta. Kun kysyin asiasta, sanottiin etten kyllä sellaista tarvitse... No, en tiedä tuleeko koskaan pääsemään psyk.terapiaan. Ehkä puhun tästä syksyllä tulevan uuden lääkäriin kanssa, mutta aika heikot ovat odotukseni...

Haluaisin vaihtaa työkokeilu-nimikkeellä olevan työkkäritoiminnan kuntouttavaksi työtoiminnaksi, sillä en todellakaan halua olla passiivinen. Koen että olisi vain helpompaa osallistua vaikka 1 kerta viikossa 4-6 tuntia, vaikka tehden niitä käsitöitä pajalla jossa ei ahdista... Muta en tiedä miten vaihto onnistuu. Uskooko kukaan että nykyinen systeemi ei sovi minulle?

Tässä ei ollut varsinaisesti pointtia, mutta kuitenkin kirjoitin... Kiitos jos luit avautumiseni! Helpotti vähän purkaa tänne.