Eläminen on ahdistanut minua aina

Autisti.

Vierailija kirjoitti:

Olemassaolo ahdistaa. Muistan jo lapsena saaneeni outoja ahdistuskohtauksia kun ajattelin miten päätöntä täällä oleminen on ja miten paljon tuskaa maapallolla on. Jotkut ihan jokapäiväiset asiat ällöttivät minua, esim. ruokailuvälineet ja halaaminen. En ole ikinä viitsinyt puhua tästä kenellekään.

Mua kans on ahdistanut ja pelottanut pienestä pitäen.

Ei tässä oikein muitakaan vaihtoehtoja ole kuin elää pois. Kuolleena ehtii muutenkin olla niin kauan, että turha sitä on kiirehtiä.

Voiko liittyä muka autismiin?

Ai niin, yritin minä kerran automatkalla puhua äidin siskolle kun oltiin tulossa jostain ja alkoi ahdistamaan. Olin suunnilleen jotain 8v. Tämä ei ymmärtänyt mitä tarkoitin ja luuli pari vuotta vanhemman lapsensa kiusanneen minua tai jotain.

AP

Onkohan kuoleman jälkeen elämää? tai että syntyykö uudestaan? Saako palkinnon jos on elänyt synnitöntä elämää? Ihan mielenkiinnosta vain pohdiskelen.

Muistan kuinka lapsena mua ällötti syöminen. En usko että kyse oli mistään anoreksiasta vaan ihan siitä etten tykännyt laittaa ruoakaa suuhuni.

Minua ällöttää seksi ja siihen liittyvä seksuaalisuus. Se on jotenkin likaista ja kömpelöä.

Mua inhottaa suuteleminen ja ajatus suuseksistä saa melkein oksentamaan.

t. aistiyliherkkä

Mikään ei kestä ikuisesti. Kyllä me täältä vielä pois päästään. Elämä kestää lopulta vain vähän aikaa. Sitten palaamme todelliseen kotiimme. Jos fyysiset asiat tuntuvat vaikeilta/kovilta voitte olla ns. tähteläisiä yms.