Ihmettelen, kun osa ihmisistä jaksaa jatkuvasti valittaa lapsilisien pienuudesta
Ennen vuotta 1948 ei ollut Suomessa mitään lapsilisiä, ja silti sen ajan ihmiset onnistuivat hyvin lapset kasvattamaan ja lapsiluku oli paljon nykyistä suurempi.
Kommentit (4)
sillo ku minä olin nuori nii emme saanneet ees ruokaa ja isi meitä ruoskalla ruoskas, silti ollan kasvettu mallikelpoisiksi kansalaisiksi ja plaa plaa plaa
plää
Vierailija kirjoitti:
Niin ne ajat muuttuvat. Nykyisen lainsäädännön aikana kaikki senaikaiset lapset olisivat huostaanotettuja mm. lapsi- ja orjatyön käytöstä sekä heitteillepanosta.
Lapsityötä ja orjatyötä ei toki pitäisi ikinä olla missään, mutta lapsia voi kyllä rakkaudella, huolenpidolla ja muutenkin hyvin kasvattaa ilman että yhteiskunnan tarvitsee kaikkea tuoda valmiina nenän eteen, kuten vaikka lapsilisiä.
Niin ne ajat muuttuvat. Nykyisen lainsäädännön aikana kaikki senaikaiset lapset olisivat huostaanotettuja mm. lapsi- ja orjatyön käytöstä sekä heitteillepanosta.