Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävä muuttui oudoksi kun laihduin

Vierailija
20.07.2016 |

Liikakiloja lähti parin vuoden aikana osapuilleen 30. Olen toki edelleen ehkä hiukan liian pyöreä, mutta koen tämän nykypainon omakseni, joten se siitä. Ystävä on aina ollut innokas urheilija ja aina meistä kahdesta se kauniimpi, josta miehet kiinnostuvat. Jäin siis aina vähän sivustakatsojaksi esim. kun oltiin baarissa. Silti ystävä on aina ollut ihana ja lämmin ihminen, en ole koskaan epäillyt etteikö hän pitäisi minusta vilpittömästi, ei ole koskaan ollut tilannetta etten olisi voinut luottaa häneen, on koettu yhdessä vaikeitakin asioita.

Joku aika sitten oltiin kahdestaan liikkeellä, minä itse asiassa ensimmäisen kerran tässä nykyisessä painossani, hiukset ja meikki nätisti ja kivat istuvat vaatteet päällä. Ystävä muuttui jotenkin myrtyneeksi, kun se olinkin minä joka tällä kertaa sain huomiota. Ei mitään sellaista, että kaikki olisivat tuijotelleet ihaillen perään, vaan yksi mies tuli juttelemaan minulle. Ystävä jatkoi juttua miehen ohi ja antoi ymmärtää että miehen olisi syytä häipyä seurastamme, minkä mies sitten melko nopeasti tekikin.

Ollaan myös juteltu liikunnasta. Harrastan suht aktiivisesti yhtä lajia, harrastin jo ennen lihomistani ja satunnaisesti myös ihottuani. Ystävä harrastaa satunnaisesti samaa lajia, ja silloin kun olin lihavimmillani eikä oikein ollut motivaatiota, ystävä oli reilusti minua parempi. Nyt pärjään kyseisessä lajissa ystävälleni, oikeastaan jo paremminkin. En ajattele, että harrasteliikunnassa pitäisi kilpailla, mutta näkeehän eron kun yhdessä liikutaan. Tämän myötä ystävä on alkanut väheksyä lajia, ei pidä sitä enää kunnollisena liikuntana jne.

Ystävä tykkää shoppailla vaatteita. Aikaisemmin olin joskus mukana seurana, kun ei kiinnostanut tippaakaan ostaa itselle. Nyt olisi kiva joskus käydä yhdessä, kaipaisin toista makutuomariksi samaan tapaan kuin olen itsekin vuosia ollut, mutta enää ei kiinnostakaan. Ei ehdi, ei tarvitse mitään (niin kuin muka ennen olisi tarvinnut), vaatteiden ostelu on turhaa. Paitsi että jossain välissä kyllä ehtii silti hankkia uutta vaatetta ja sitten esitellä niitä minulle.

Muuten kun ollaan tekemisissä, hän on vanha ihana itsensä. Mutta kun olen vihdoin tasavertainen niissä asioissa, joissa hän on tavallaan ollut niskan päällä, hän vaikuttaa tosi kireältä ja jopa vittumaiselta. Ihan kuin olisin ollut hänelle parempi ystävä ylipainoisena, toisin kuin nyt kun vien häneltä huomion.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
20.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kateellinen. Senhän halusit kuulla?

Vierailija
2/7 |
20.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko varma ettet itse ole muuttunut. Yksi tuttuni muuttui vähän ärsyttäväksi kun laihtui. Olen hoikka,mutta jotenkin se sai minut tuntemaan kuin en panostaisi itseeni tarpeeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
20.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinäpä se: nyt kun vien häneltä huomion. Sinulle nousi pissi päähän. Ystävääsi ärsyttää kodka muutuit inhottavaksi ja hän on inhottava takaisin.

Vierailija
4/7 |
20.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ystäväni laihdutti reippaasti ja kaikki hänen vittumaiset, kilpailunhaluiset piirteensä korostuivat käytöksessä. Vertailu ja kateus vaan lisääntyi, joten katkaisin välit. Läskit häneltä lähti, mutta kateus ja huono itsetunto jäi.

Vierailija
5/7 |
20.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa lähinnä siltä, että hän ei kelpaa enää ystäväksesi, kun kuvittelet olevasi tasokkaampi kuin ennen.

Vierailija
6/7 |
20.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullakin yks kaveri, joka ei kännissä ollessaan kestä, jos edes yksi sadasta miehestä tulee juttelemaan mulle hänen sijaan baarissa. Muuten on mukava, mutta tuo ärsyttää. Ihan kuin minä en olisi miljoona kertaa huokaillut tylsistyneenä vieressä, kun hän on rupatellut miesten kanssa minun ollessa kuin ilmaa niinä hetkinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
20.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietysti olen muuttunut laihtumisen myötä. En esimerkiksi enää inhoa itseäni samalla tavalla kuin ennen, en häpeä kun liikun ulkona, en ahdistu peiliin katsoessani. Minulle ei ole tärkeää saada miesten huomiota, en erityisesti yritä saada sitä, mutta myönnetään, tuntuuhan se hyvältä kun joku näkee minut naisena eikä ongelmajätteenä.

Olisi kiva jos ystävän käytökselle löytyisi joku muu syy kuin kateus, koska hän on silti meistä kahdesta hoikempi ja ainakin minun mielestäni paremman näköinen, jos sillä nyt on jotain merkitystä. Ja tuntuisi aika inohttavalta, että ystävä olisi kateellinen siitä kun vihdoin olen normaalikokoinen ja voin elää tervettä elämää.

ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän neljä