Neuvokaa ensisynnyttäjää...

Ei sinun tarvitse synntyksessä olla aktiivinen. Luonto hoitaa asiansa... Tsemppiä.

Kun synnytyksesi alkaa, soitat synnärille. Sanot heille ettet kestä kipua lainkaan, ja että siinä missä muut käyvät vielä kuumass suihkussa kotona sinä olet ihan paniikissa etkä pysty olemaan kipujen kanssa joten tulet sinne nyt heti ja voivat valmiiksi miettiä miten lievittävät kipujasi heti alkuun.

Sinulla on oikeus mahdollisimman kivuttomaan synnytykseen.

Itse tunnet itseäsi parhaiten, ja tiedät mihin pystyt ja mihin et.

Kyllä se lapsi sieltä ulos tulee tavalla tai toisella. Ainoastaan yhden kerran historiassa on tiedetty ettei äiti suostunut synnyttämään ja vuosikymmenien päästä muumioitunut vauva leikattiin pois tämän mahasta.

Yritä parhaasi mukaan antautua kivulle ja muulle, mitä synnytys tuo mukanaan. Kätilö on vastuussa synnytyksestä ja sen kulusta, sinun ei tarvitse muuta kuin olla. Tajun menetys ei todellakaan ole mitenkään harvinaista. Älä häpeä olla arka ja pelokas, pyydä apua ja kätilön läsnäoloa. Olet oikeutettu siihen. Olethan jo etukäteen ilmoittanut haluavasi kaikki mahdolliset kivunlievitykset niin pian kuin mahdollista? Kaikki menee varmasti hyvin! Isot tsempit, selviät sieltä voittajana kotiin vauvan kanssa ja kokemus voi olla paljon positiivisempi kuin mitä nyt pelkäät :)

Otat uudestaan yhteyttä sinne neuvolaan tms ja vaatimalla vaadit sitä sektiota.

Reagoit todella voimakkaasti, jos itket ja hyperventiloit kontrollin menettämisen tunteesta ja pelkäät jopa tajunnanmenetystä! Oletko raskauden aikana keskustellut peloistasi jonkun ammattilaisen kanssa? Enkä tarkoita jotain lääkäriä tai kätilöä, joka on evännyt sektion. Pystyisitkö itse purkamaan pelkojasi ja kammojasi? Mistä tuntemuksesi johtuvat? Joka tapauksessa, kyllä se vauva jollain konstilla ulos tulee. Jos et vaan pysty kokoamaan itseäsi, heittäydy ihan tolkuttomaksi. Eiköhän sektio sitten järjesty.

Sektion kyllä SAA jos sen haluaa. Toki se vaatii käynnin pelkopolilla, mutta se on vain muodollisuus. Mua vähän jäi häiritsemään tuo "sektio evättiin, ei siitä enempää". Eli sulla on siis joku terveysriski(?), jonka takia et saa sektiota, koska sen oikeasti saa, jos vain haluaa ja sanoo, ettei muulla tavalla aio synnyttää.

Sektiota ei tarvitse toivoa, sen voi vaatia! Juttelepa vielä neuvolassa asiasta!

Vierailija kirjoitti:

Reagoit todella voimakkaasti, jos itket ja hyperventiloit kontrollin menettämisen tunteesta ja pelkäät jopa tajunnanmenetystä! Oletko raskauden aikana keskustellut peloistasi jonkun ammattilaisen kanssa? Enkä tarkoita jotain lääkäriä tai kätilöä, joka on evännyt sektion. Pystyisitkö itse purkamaan pelkojasi ja kammojasi? Mistä tuntemuksesi johtuvat? Joka tapauksessa, kyllä se vauva jollain konstilla ulos tulee. Jos et vaan pysty kokoamaan itseäsi, heittäydy ihan tolkuttomaksi. Eiköhän sektio sitten järjesty.

En tiedä mistä tämä johtuu, tiedän vain että olen ollut kontrollifriikki aina. Ja pahinta on kipu, sitä en kestä millään tahdonvoimalla. En ole puhunut muille kuin lääkärille, joka ei sektioon suostunut... Muuta apua ei ole tarjottu, enkä ole kehdannut olla hankala :( kiitos kaikille tsempeistä!

Ap

Oletko käynyt pelkopolilla vai missä sektio sinulta evättiin? Voit vaatia päästä pelkopolille juuri nyt, koska olet jo viimeisilläsi ja aikaa ei ole hukattavaksi. Ainakin voit keskustella jonkun kätilön kanssa (samoja kätilöitä, hoitavat sekä pelkopolia että synnytyksiä). Soita synnytyssairaalaasi.

Tosin, jos sinulla on normaali lantio ja jos vauva on normalin kokoinenkin normaalissa tarjonnassa, niin voi epiduraali - ja spinaalipuudutteilla olla melko huoleti kivun määrästä. Sen kun saa, niin kivut lähtevät. Puudute voidaan antaa myös, vaikka et olisi yleensä vaadittavaa 3-4 cm määrää auki. Pelkäävät, että aikaisin annettu puudute voisi pysäyttää synnytyksen, mutta kyllä sekin pysäyttää, jos ei kykene rentoutumaan.  Siis vaadi. Puudute on myös esivalmistelua sektioon, joten eipä menisi siinäkään hukkaan. 

Kävin pelkopolilla, jossa en tahtonut saada sektiota, vaan tarvittaessa vain hyvin aikaisessa vaiheessa synnytystä puudutetta. Ekassa pitkässä synnytyksessäni puudutteet evättiin ekan vuorokauden ajalta, koska en auennut vaadittavia senttejä! Muut kipulääkkeet eivät auttaneet yhtään, vaan koin, että niillä yritettiin suorastaan huijata minua selviämään ilman epiduraalia! Toisessa synnytyksessä sain puudutteen heti kun tahdoin, koska pelkopolikäynnillä oli niin luvattu.  Eri säännöt siis eri synnyttäjille, mitä tulee puudutteiden antoon!!! Minulla puuduttaminen on auttanut avautumisessa, koska se rentoutta eli kivuista kärsiminen olikin ollut turhaa.

Puuduttamiseen ryhdyttäessä muista pitää selkäsi mahdollisimman pyöreänä/pyöristettynä eli sikiöasennossa kyljelläsi maaten. Ole liikkumatta kun puuduttavat. Se kirpaisee vain hetken ja onnistuu parhaiten, kun nikamien välit ovat asennossa hyvin auki. Neulahan laitetaan selkänikamien välistä. Onnea alatiesynnytykseen tai sektioon! Saatat lopulta olla henkisesti vahvempi kuin etukäteen tiesitkään. Synnytyksen aikana hormonitoiminta voi tehdä tämän muutoksen sinussa. Synnytys on hyppy tuntemattomaan usein hyvälläkin tavalla.

Jos tulee viimehetkenkin epäilyksiä, että et pysty kipujesi vuoksi, niin spinaalinpuudutteen voi saada vaikka ennen ponnistusvaihettakin (minä sain yhdessä synnytyksessäni, kun sitä vaadin). Spinaali ja epiduraali vaikuttavat samalla tavalla poistaen kivun. Tiedän, että joillekin sanotaan, että puuduttamien on jo myöhäistä, että voi jo ponnistaa. Ovat sitten katuneet, kun eivät vain vaatineet! Ei se ole myöhäistä, kun osaa vaatia kivunlievitystä myös ponnistusvaiheeseen! Välilihanpuuduttaminenko auttaa? Minulla auttoi spinaali.

Etkö ole ollut pelkopolilla? Heti huomenna luuri käteen ja VAADI ja pidä puolesi.

Olet varmasti jokaisen kätilön ja synnytyslääkärin pieni painajainen joten en ymmärrä mitä sillä saavutetaan jos sinut pakotetaan synnyttämään alakautta. Tosin sektio ei ole mikään pikkuleikkaus. 

Olemalla liian kiltti tässä maailmassa ei saa mitään. Kasvata munat ennen synnytystä tai huonolla säkällä se kätilökin jyrää sinut. Asiallinen mutta tiukka asenne ei tarkoita että on hankala potilas vaan ihminen joka ymmärtää mitä haluaa ja tarvitsee. 

Toivottavasti kontrollifriikkeytesi laimenee. Voi lapsi raukkaa, jos jatkat sitä.

Mä en taida ihan ymmärtää, että miten sektio on ratkaisu, jos pelkää kipua. Sattuuhan sekin ihan hemmetisti, kun on leikattu vatsa auki. Toki leikkaushetkellä ei tunnu mitään, mutta sen jälkeen, vaikka olisikin kipulääkitys. Saahan niitä lääkkeitä alatiesynnytyksessäkin ja toipuminen on yleensä siitä nopeampaa kuin leikkauksesta.

Pyydä kivunlievitys Jo siinä vaiheessa kun vielä jotenkin selviät. Puudutuksen saamisessa voi kestää joskus kauankin. Itse synnytin viimeksi ilman puudutusta kun sitä "ei ehditty" laittaa ennen ponnistusvaihetta ja ponnistaminen meni siksi panikoidessa, onneksi oli myös nopeasti ohi.

Mä sain paniikkikohtauksen kesken synnytyksen juuri ennen ponnistusvaihetta. Olihan se kauheaa. Kauheinta varmaan ikinä. Enkä halua pelotella. Vaadi aikaa pelkopolille ja sanot että tiedät jo valmiiksi että menet varmasti paniikkiin jollon lapsen hapen saantikin voi heiketä (mulle annettiin happea maskin kautta. Ja lapsella oli hyvät "happiarvot" mutta voin kuvitella että pitempi paniikki olisi haitallinen). Itke ja vaadi. Sano että et usko pärjääväsi edes ponnistusvaiheeseen ja jos pääset niin pelkäät miten kykenet siihen jos olet ihan poissa tästä maailmasta paniikin takia.

Vierailija kirjoitti:

Mä en taida ihan ymmärtää, että miten sektio on ratkaisu, jos pelkää kipua. Sattuuhan sekin ihan hemmetisti, kun on leikattu vatsa auki. Toki leikkaushetkellä ei tunnu mitään, mutta sen jälkeen, vaikka olisikin kipulääkitys. Saahan niitä lääkkeitä alatiesynnytyksessäkin ja toipuminen on yleensä siitä nopeampaa kuin leikkauksesta.

Itse ajattelen, että synnytyksessä on kyse lapsen hengestä. Sektion jälkeinen kipu on vain ap:n ongelma eikä vauva siitä voi enään kärsiä.

Tuntemukseni olivat esikoista odottaessani hyvin samanlaiset kuin sinulla. Pelkäsin ihan hulluna. Synnytyksessä ensimmäisenä kerroin, että haluan kaiken mahdollisen kivunlievityksen, kaiken maailman vesialtaat ja jumppapallot saavat puolestani olla rauhassa, haluan lääkettä. Sainkin epiduraalin, joka vei supistuskivut täysin. Silti ponnistusvaiheessa iski paniikki, sillä se teki kipeää. Itkin ja kieltäydyin ponnistamasta, vaadin leikkausta. Kokenut kätilö kuitenkin osasi hommansa, rauhoitti ja kymmenessä minuutissa vauva oli ulkona. Ja sillä hetkellä häipyi myös kipu. Jälkeen päin olin todella tyytyväinen, että onnistuin alatiesynnytyksessä, sillä sain vauvan heti rinnalleni ja toivuin synnytyksestä todella nopeasti. Silti toista lastakin odottaessa vanha pelko palasi. Sillä kertaa sain spinaalin, joka vei kivun myös ponnustusvaiheesta. Ponnistin ns. väkisin, vaikka ei "ponnistuttanut" ja homma oli todella nopeasti ja kivuttomasti ohi ja toipuminen jälleen tosi nopeaa. Tsemppiä sinulle, toivon, että kaikki sujuu hyvin!

Mä voisin myös kertoa tuosta näkökulmasta, että mitä tapahtuu jos "ei kestä" synnytyksessä. Mä nimittäin koen, että esikoisen synnytyksessä mulle kävi näin, tosin en pelkää kipua mitenkään erityisesti, mutta toisaalta en ole mikään suuri sankarikaan tällä saralla. Synnytys siis käynnistettiin ja supistukset olivat aivan infernaalisia, enkä saanut epiduraalia kuin aivan avautumisen loppuvaiheessa. Kipu oli niin hirveätä, että en pystynyt minkäänlaiseen järkevään ajatteluun, en ajatellut vauvaa, en itseäni, menin aivan eläimelliseen tilaan ja halusin vain paeta ja ajattelin, että jos voisin tappaa itseni niin tekisin sen heti. Sitten ponnistaminen sattui vielä enemmän, en saanut kohdunkaulan puudutusta vaikka pyysin ja vauvan pää juuttui puoliväliin. Mä siis jotenkin koen, että en "kestänyt" tai selvinnyt, vaan menin vaan tapahtumien mukana (vaikka en saanut paniikkikohtausta tai mitään). Mutta siis tietenkin selvisin eikä kumma kyllä tullut mitään traumoja edes. Mutta tuo kokemus siitä, että olin valmis kuolemaan, että kipu loppuisi, oli epämiellyttävä, tosin tavallaan myös opettavainen.

Toka synnytys oli todella hyvä, melkein kivuton kokemus. Siinä kävi niin hyvä tuuri, että synnytys käynnistyi kun olin kontrollikäynnillä sairaalassa. Sain epiduraalin heti kun halusin (olin joku 5-6cm avautunut) ja siihen saakka kivut olivat ihan helposti kestettävissä tällä kertaa (kyllä säkin varmaan kestät jonkin verran kipua normaalielämässä, alkuvaiheen luonnolliset supistukset ovat ihan verrattavissa siihen). Ponnistaminenkaan ei sattunut tällä kertaa lainkaan.

Mä neuvoisin, että yritä saada synnytyssairaalaan selkeästi kerrottua AJOISSA tilanteestasi. Jos saat heidät ymmärtämään, että a) sinun täytyy päästä sairaalaan normaalia aikaisemmin, että kivunlievitys voidaan varmistaa b) sinun täytyy saada ponnistusvaiheeseen kohdunkaulan puudutus ja c) sinun täytyy mahdollisuuksien mukaan saada epiduraali tai spinaali heti kun koet sen tarvitsevasi niin luulen, että sinulla ei ole mitään hätää. Tietysti nämä eivät tositilanteessa välttämättä onnistu, mutta todennäköisesti kuitenkin ja tällöin synnytys voi olla helpohko ja melko hallittu tapahtuma. Ja vaikka ei olisi, niin kyllä siitä selviää, kuten minäkin esikoisen synnytyksestä. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti kontrollifriikkeytesi laimenee. Voi lapsi raukkaa, jos jatkat sitä.

Kertokaa tämän alapeukuttajat, mitä ajattelette!

Ettekö ymmärrä, kuinka vaikeaa on sellaisella lapsella, jonka äiti on kontrollifriiki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti kontrollifriikkeytesi laimenee. Voi lapsi raukkaa, jos jatkat sitä.

Kertokaa tämän alapeukuttajat, mitä ajattelette!

Ettekö ymmärrä, kuinka vaikeaa on sellaisella lapsella, jonka äiti on kontrollifriiki?

En alapeukuttanut, mutta kyse on varmaan siitä, että olet ilkeä ihmiselle, joka on vaikeassa tilanteessa.