Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pakko tehdä päätös -erotaanko?

Jelppivääää
12.07.2016 |

Yhdessä n. 15v. Lapsia kaksi . Aloimme nuorena seurustelemaan. Minulla oli huono itsetunto ja olin niin haltioissani että joku ok "poika" piti minusta, että tarrauduin suhteeseen. Suhteemme oli ihan mukava.

6 vuoden jälkeen sain avopuolisoni kiinni siitä, että hän kirjoitteli naisille netissä ja sopi seksitreffejä. Mies kiisti, että olisi ikinä tavannut ketään näistä naisista, mutta näin viestin jossa tapaamisesta ainakin sovittiin. Annoin anteeksi ja jatkoimme.

Menimme naimisiin. Parin kuukauden jälkeen mies muuttui etäiseksi, alkoi kiukuttelemaan, eikä halunnut viettää kanssani aikaa. Mies tunnusti olevansa ihastunut työkaveriin. Mies harkitsi eroa parin viikon ajan, Mutta päätti sitten että haluaa olla kanssani. Olin syvästi järkyttynyt mutta jatkoimme. Olimme jo hetken yrittäneet lasta ja pian tulin raskaaksi. Oli kuitenkin hieman sellainen tunne, että onko lapsi syy siihen, että ollaan yhdessä? Lapsi syntyi ja se oli onnellista aikaa, vaikka elämä muuttuikin.

Lapsen ollessa n. 1,5v. ihastuin harrastuksessa toiseen. En ollut ikinä ennen ollut ihastunut suhteemme aikana toiseen. Pääsin ihastuksesta yli. Mieheni halusi toisen lapsen. Itse olin sitä mieltä, että voimavaramme ei riitä. Suostuin kuitenkin. Toista lasta odottaessa mieheni ei huomioinut minua ollenkaan vaan pelaili tietokonepelejä illat/yöt. Olisin kaivannut hellyyttä ja huomiota. Pian lapsen synnyttyä ihastuin toiseen harrastuskaverimieheen. Tämä ihastus kasvoi ja n. Puolentoista vuoden jälkeen tunnustin asian miehelleni. Kerroin myös ihastuksen kohteelle. Varattu mies sanoi kohteliaasti ei kiitos. Pääsin jollain tasolla irti. Yöelämässä humalassa tanssin ja suutelin kerran tuntematonta miestä. Mieheni sai tämän selville. Kerroin, että minun on vaikea vastustaa miesten huomiota (huono itsetunto) ja jollain tasolla toiset miehet kiinnostaa koska mulla ei ole kokemusta kuin miehestäni. Mieheni myönsi että oli pettänyt minua seurusteltuamme n. 1,5 v. Mies oli sopinut netissä seksitreffit tuntemattoman kanssa ja harrastanut seksiä hotellissa. Tämän mieheni oli salannut minulta yli 10 vuotta, kun tein päätöksiä opiskelusta, naimisiinmenosta, lasten hankkimisesta. Jos olisin tiennyt mieheni pettäneen, olisin eronnut. Nyt minulta oli salailulla varastettu mahdollisuus päättää asioista todellisuuden perusteella.

Suhde oli mennyt huonompaan. Lapsia oli vaikea saada hoitoon, joten kävimme erikseen viikonloppuina bilettämässä. Emme viihtyneet yhdessä. Mies pelasi ja minä notkuin facebookissa. Puhuin erosta. Mies olisi halunnut jatkaa. Minulle kävi toinen yöelämässä suutelu keissi. Päätin, että tarvitsen breikin ja päätimme muuttaa erilleen. Mies halusi, että julkisesti eroamme ja laitamme eron vireille. Breikin aikana minulla oli muutama lyhyt seksisuhde ja miehelläni ilmeisesti myös jotain vastaavaa (ei ole suostunut kertomaan yksityiskohtia). Mies murtautui facebook tililleni ja tietää kaiken miesjutuistani.

Nyt on 4,5 kk breikin alusta. Muutimme takaisin yhteen koska vuokrasopimus toisessa asunnossa päättyi. Emme vieläkään osaa päättää eroammeko.

Eroa puoltaa se, että ei vain tunnu olevan motivaatiota jatkaa, liekki on sammunut, muut kiinnostaa enemmän, yhdessäolo tuntuu pakkopullalta, emme keksi mitään yhteistä kiinnostavaa tekemistä, kaipaan vapautta ja kokemusta muista miehistä, vaikea saada parisuhdeaikaa kaksin.

Yhdessäoloa puoltaa lapset, mies on rakas ja tärkeä, ok seksielämä, hyvät muistot ja tullaan hyvin toimeen, samantyyppiset arvot, erossa olisi vaikeaa järjestää käytännön asiat ja raha-asiat.

Päätöksen teko tuntuu mahdottomalta. Auttakaa!!!

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voitte jatkaa joko kaveriavioliittona tai toki erotakin. Voisit varmasti olla onnellisempi jonkun muun kanssa ja suhde voisi olla oikea rakkaussuhde nykyisen sijaan. Kuinka todennäköisenä pidät sitä, että voisit tavata elämänkumppanin, joka olisi elämäsi rakkaus? Mitä mieltä mies on?

Vierailija
2/5 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmmm... Pohdin, että kuinka todennäköistä on, että saisimme vielä liekin syttymään? Mieheni toivoisi näin ja sanoo olevansa valmis panostamaan, mutta en jaksa uskoa...

Kun vertaa tunteita mieheeni tunteisiin ihastuksiani kohtaan niin vaihtaisin mieheni hetkessä ihastukseeni jos hän minut huolisi. En tietysti voi sanoa olisiko se pitkällä tähtäimellä oikea päätös. Rakastun kyllä helposti, eli jos joku oikeanlainen mies rakastuisi minuun, voisin löytää vielä onnen muualta, mutta pohdin kuinka iso este lapset on tälle?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä sinuna pitäisin ns. silmät auki ja odottaisin tilannetta, jos tapaisin jonkun, jota kohtaan tunteet heräisivät. Samassa yhteydessä voisi ero olla luonteva valinta viimeistäänkin. Voithan toki vielä katsoa, muuttuuko liittonne. Voit myös asettaa jonkun aikarajan, jonka sisällä liittonne pitäisi muuttua parempaan tai muuten eroatte.

Vierailija
4/5 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tuosta voi perheliekki enää syttyä, kun kumpikin on osallistunut täysin rinnoin luottamuksen rikkoutumiseen.

Vierailija
5/5 |
12.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selvät huonot merkit oli nähtävissä alusta asti. Minun mielestäni sinun pitäisi elää nyt täysin yksin, löytää tasapaino ja rakkaus ja arvostus itseäsi kohtaan ilman mitään sekoiluja tai suhteissa roikkumisia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme viisi