Vihdoin irti epätyydyttävästä kaveruudesta

Jonkun kanssa saattaa olla epämääräisen paha olo. Ei itsekään tiedä miksi. On vaan fiilis että sieltä toisen suunnasta virtaa jotain huonoa energiaa tai vastaavaa. Sen ihmisen tapaaminen ei tuo iloa. Olen joskus miettinyt mistä tällaiset negatiiviset tuntemukset joidenkin ihmisten kohdalla johtuu. Ihan kuin kiinnittyisi johonkin johon ei pidä kiinnittyä ja kaikki vaistot sanoo ei ei ei...

Vierailija kirjoitti:

Jonkun kanssa saattaa olla epämääräisen paha olo. Ei itsekään tiedä miksi. On vaan fiilis että sieltä toisen suunnasta virtaa jotain huonoa energiaa tai vastaavaa. Sen ihmisen tapaaminen ei tuo iloa. Olen joskus miettinyt mistä tällaiset negatiiviset tuntemukset joidenkin ihmisten kohdalla johtuu. Ihan kuin kiinnittyisi johonkin johon ei pidä kiinnittyä ja kaikki vaistot sanoo ei ei ei...

Mulla oli juuri tällainen yhden ihmisen kanssa. Sain otettua etäisyyttä tuohon ihmiseen mutta nyt jälkeenpäin mietin että näiden on pakko olla jotain kemiaan liittyviä juttuja, sillä tällä ihmisellä tuntuu nyt olevan muutama tosi läheinen ystävä joiden kanssa fb:ssa julistavat tätä rakasta ystävyyttään (yksi näistä uusista ystävistä on muuten sellainen jota tämä mun ex-ystävä mulle haukkui ja levitteli tästä kamalia juttuja). 

Mun kanssa vaan ei tuntunut synkkaavan ja mulle itselle tuli jokaisen tapaamiskerran jälkeen kauhean ikävä olo.

Jos aistii kateuden ja kokee piikittelyä niin tuohan se jo huonot vibat kaveruuteen. Se toinen ei ole puolellasi vaan sinua vastaan.

Kyllä tuollainen helpottaa!

Itsekin näin kunnolla vasta jälkeenpäin miten piikikäs ja alentuva entinen kaverini oli. Hän väheksyi kaikkia tekemisiäni ja kehui omiaan. Odotti myös, että olen kehukerhossa aina hänen faninaan. Niin kauan oli asiat hyvin, kun hän sai loistaa seurueessa ja minä olla se rumempi, minä jäin ilman miesystävää ja mielummin myös lihoin hänen laihtuessaan.

Kun sitten kypsällä iällä (kolmevitosena) löysinki avomiehen, tulevan aviomiehen ja yhteisen lapsen isän, muuttui kaveri happamaksi kuin myrkyn niellyt. Arvosteli uuden kotikaupunkini juntiksi ja ostettu omakotitalokin oli "jaa.... TÄMMÖinen",  siis tosi huono ja ruma. Voi sitä pilkallisuuden määrää äänessä.

Hän hylkäsi minut ja kauan sitä itkeskelin ja kyselin itseltäni mitä olin tehnyt väärin, kunnes tajusin, etten oikeasti menettänytkään ihan hirveästi. Nythän voin hengittää vapaasti ilman, että joku katselee pitkin nenänvarttaan. Mihin minä häntä tarvitsin edes? Muistuttamaan, että olen ruma, tyhmä, epäonnistunut?

Minullakin oli kaveri, jonka seurassa kärsin. Jäi todella huono maku vierailujen jälkeen. Nyt yhteydenpito on loppunut. Silti, kokonaisuudessaan on surullista, että aluksi ihminen, josta on ihan oikeasti tykännyt, muuttuukin jotenkin - negatiiviseksi. Mutta ilmeisesti tämäkin kuuluu elämään - että ystävyydet hiipuvat, muuttuvat vastenmielisiksi.

Mutta, mutta: itse olen se ihminen, johon yleensä tykästytään - ja sitten suhtautuminen aina muuttuu. Kun minut oppii tuntemaan paremmin, "paljastun" kateelliseksi, negatiiviseksi ihmiseksi. Sitten ihmettelen, kun kukaan ei ota yhteyttä, tai minun yrittäessäni sopia tapaamisia eivät ne luonnistu. Päättelen johtuvan minusta. Minä en osaa olla ystävä kenellekään. Olen aluksi kiva, mutta lopulta hankala, vaikea, kriittinen, raskas. Levitän sitä kuuluisaa "epämääräistä negatiivista ilmapiiriä" - aniharvoin olen rento ja levollinen. Olen kireä ja pahantuulinen oikeasti koko ajan. Kaveruudet, sosiaalisuus on vaikeaa minulle.

Hieno homma. Eikö olekin vapauttava fiilis? :) Mulla ja entisellä parhaalla kaverillani kävi niin, että lopulta oli ihan sama mitä sanoin niin tää ystävä pohti liikaa ja vaati selitystä joka ikiselle sanalle mitä sanoin. Yritti vääntää kaikesta riitaa, vaikka ei mitään syytä ollut. Hän oli päätynyt pettämään miestään kaverini kanssa ja syytti siitä minua. Minulla ei ollut osaa ja arpaa heidän hommaan. Toivoi minulle koko ajan kaikkea pahaa jne. Lopulta pistin pelin poikki..yritin monesti saada hänet puhumaan, että mikä tässä mättää, kun noin käyttäytyy, mutta ei suostunut puhumaan. Harmittaa..en tajua miten tuo ystävyys noin meni, mutta monesti puhui olevansa kateellinen jne. Sinne meni lähes 20 vuoden ystävyys, mutta kyllä helpotti, kun ei enää tarvinnut kuulla syyttelyitä ym.

Toiset haluavat kavereita vain yleisökseen. He eivät ole kiinnostuneita kavereiden asioista, vaan haluavat vain itse puhua ja olla keskipisteenä. Ihmettely on suuri, jos yleisö katoaakin.

Minäkin katkaisin muutaman kaveruussuhteen pari vuotta sitten. Koen voivani paljon paremmin, en tosin ole oikeastaan saanut uusia ystäviä tilalle niin olen hieman yksinäinen mutta ainakaan ei tarvi koko ajan kuulla vähättelyä. Ehkä tämä tästä :)

Minun pitäisi tehdä samoin.

Minä olen meistä se, joka ehdottaa tapaamista, ,yhteistä tekemistä ym.

Ja yhtä monta kertaa petyn, kun toiselle ei ikinä sovi.

En ehdota enää niin en myöskään pahoita mieltäni.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Jos aistii kateuden ja kokee piikittelyä niin tuohan se jo huonot vibat kaveruuteen. Se toinen ei ole puolellasi vaan sinua vastaan.

Tiedän miltä tuntuu..

Minulla oli Turussa eräs naispuolinen ystävä, tapasimme töiden kaitta. Hiljalleen hänestä alkoi tulla piirteitä esille jotka sai olon surkeaksi. Jopa itkin kotiin tullessa kuinka hän oli arvostellut, valittanut ja piikitellyt ihan kaikesta mitä olin tehnyt tai sanonut.

Tapaamiset oli voimia vievää. Hän oli kaikessa aina muka oikeassa, luuli olevsnsa nokkela käytöksessä mutta eih..

Hän sitten muuttui todella jäätäväksi ja homma jäi siihen.

Monä en murkkyä ympärilleni halua. Kusi nousi sen likan päähän kun pääsi opiskelemaan hyvin arvostettuun kouluun. Kaikkea hyvää hänrlle mutta niin pinnallista ja epävakaata ystävyyttä kukaan ei kaipaa.

Onneksi olkoon, ap! Eikö olekin huojentunut fiilis!

Sitä onnen päivää, kun vihdoin itse pääsin omasta tapauksestani eroon. Heti perään hän "nosti" erään toisen kaverinsa uudeksi parhaaksi ystäväkseen, ja somekanavat olivat täynnä uutta bestikseyden kukoistusta. Siinä vaiheessa olin jo tajunnut että kyseessä on vakavasti läheisriippuvainen ihminen, jonka ihmissuhteet ovat kuin teatteriesitystä. Ei voi vain olla oma itsensä ja elää ihan normaalisti, vaan jokaisesta tapaamisesta pitää tehdä teatterishow jonka pointti on näyttää muille kuinka hyvin kaikki on itsellä. Minusta oli todella noloa ottaa kahviloissa jotain kaverikuvia ja pistää ne samantien nettiin muille nähtäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olkoon, ap! Eikö olekin huojentunut fiilis!

Sitä onnen päivää, kun vihdoin itse pääsin omasta tapauksestani eroon. Heti perään hän "nosti" erään toisen kaverinsa uudeksi parhaaksi ystäväkseen, ja somekanavat olivat täynnä uutta bestikseyden kukoistusta. Siinä vaiheessa olin jo tajunnut että kyseessä on vakavasti läheisriippuvainen ihminen, jonka ihmissuhteet ovat kuin teatteriesitystä. Ei voi vain olla oma itsensä ja elää ihan normaalisti, vaan jokaisesta tapaamisesta pitää tehdä teatterishow jonka pointti on näyttää muille kuinka hyvin kaikki on itsellä. Minusta oli todella noloa ottaa kahviloissa jotain kaverikuvia ja pistää ne samantien nettiin muille nähtäväksi.

Itse tein lähes saman diagnoosin omasta ex-ystävästä...todella ripustautuva persoona. Toivotaan että hänen uudet parhaat ja rakkaat ystävänsä eivät tukehdu tuohon ihmiseen.

Minä katkaisin ystävyyden joka tosiaan oli tuota yleisönä oloa. Joskus hän suurieleisesti auttoi tai teki jotain kivaa ihan vain pisteitä kerätäkseen.

Tämä ihminen oli jotenkin niin epäluotettava. Esitti somessakin niin ihanaa ja välittävää, ihan vain sen takia että sai ihmiset avautumaan ja puhui nämä asiat sitten ilkeästi muille.

Mulle tuli mitta täyteen kun yhteydenpito oli vain hänen peesailuaan, ingoorasi täysin mun asiat, draamaili joka asiasta ja haukkui kaikki selän takana.

Onpa kevyt olla kun ei enää pilaa mun päiviä. Toki hänessä hyviäkin piirteitä ja ikävöin mutta näin on parempi.

Joillekin on parempi sanoa että ei ole terapiatyöntekijä eikä makseta siitä että ratkot toisen pulmia. Se herättää. Tehkää selkeät rajat.

Minä pääsin tunnetasolla eroon kaverista unen avulla. Hereillä olin aina pitänyt häntä hauskana ja yllätyksellisenä, mitä hän onkin. Hänen seuransa oli innostavaa ja olisin halunnut nähdä häntä useamminkin. Näin kuitenkin unen, jossa hän oli ilkeä ja koppava minulle (oikeastikin osaa olla älykkään pisteliäs ja ilkeä, mutta ei ollut osoittanut sellaista minulle koskaan suoraan). Ymmärsin, että hän ei ole oikeasti mukava ihminen ja on parempi pysytellä erossa. Olkoonkin vain kuinka sädehtivä ja hauska, mutta sisältä vallanhimoinen ja jyräävä.

Kumma että joitain ilmiselviä asioita tajuaa vasta, kun näkee niistä unen. Taidan olla vähän tyhmä ihmissuhdeasioissa.

Mitä mieltä olette, voiko tuollaiset ilkeät, kontrolloivat, mustasukkaiset ja muita ihmisiä haukkuvat ihmiset olla sitten kuitenkin toisten ihmisten seurassa mukavia ja ihastuttavia? 

Minä olin 10 V U O T T A tällaisen kateellisen piikittelijän kaveri, olin hullu. Kuvittelin, ettei niin pitkää kaveruutta voi katkaista, eh, miksi ihmeessä ei voi? Kateutta en edes itse päätellyt, vaan kaveri myönsikin joskus. No en sitä myöntämistä olisi edes tarvinnut, kun teot kertoivat kaiken.

Hänellä oli todellakin huono vaikutus minuun, joka ikinen päivä hän halusi nähdä, ja jos yhtenä päivänä sainkin olla rauhassa, olin suorastaan helpottunut. Syyksi paljastuikin aina joku kaverin perheen vierailu jossain, minkä takia kaveri ei voinut ahdistella minua. Aina epäröidessäni tuli kauhea jankutus ja vänkytys, että miksi en tiedä, milloin sitten, no nyt, entä nyt, puolen tunnin päästä? Tunnin? Tunti ja 10 minuuttia? Alkuun oli todella vaikeaa elää ilman sitä kaikkea, mutta kun totuin, niin suuri taakka putosi hartioilta. Ei ikinä enää.