Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka aina muuttaa ja muuttaa? Missään ei hyvä
02.07.2016 |
Ja toisaalta joka paikassa hyvä, mutta ei vaan kuulu minnekkään. Olen 36 v. ja aloitin muuttamisen 15-vuotiaana. Aina jotenkin alkaa ahdistamaan. Naapurit, ystävät, työpaikkojen odotukset... Tutustun helposti, kotiudun helposti ja loppujen lopuksi kyllästyn helposti. Vanhin lapsi menee nyt kouluun ja tuntuu että nyt pitäisi oikeasti asettua. Ei lasta voi riepottaa aina irti kavereista ja tutuista paikoista. Mutta millä sen saa päätettyä missä haluaa asua monta vuotta? Miten sen jaksaa?
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Itseään ei pääse karkuun. Aloita siitä.
Mitä jos se joka olen on sellainen joka ei voi asua yhdessä paikassa?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaksat sen koska lapselle muuttaminen on todella rankkaa!!! Muuttamisen aiheuttamaa stressiä on verrattu läheisen kuolemaan! Ajattele lastasi ja muuttele sitten vaikka henkesi edestä kun lapsi on aikuinen. OIKEASTI!
Itse seuraan erään ihmisen jatkuvia muuttoja, eikä hän lainkaan näe miten negatiivisesti se vaikuttaa lapsiinsa. Tuntuu tosi kurjalta seurata sivusta.
Jostainhan jatkuva muuttohalu kertoo ja hae siihen jotain apua!
Kyllä se yleensä on merkki jostain omasta ongelmasta, jota pakenee. Minulla on kerta/vuoteen muuttava ystävä, ja hänellä on traumaattinen kokemus lapsuudessa jota ei ole käsitellyt. Hänelle on kyllä sanottu ihan lääkärinkin toimesta, että muuttaminen on haitaksi lapsilleen ym. mutta ei kuuntele, muuttaa aina kun alkaa ahdistamaan.
Haluaisin kyllä löytää paikan jossa oikeasti viihdyn. Kyllähän sitä voi jäädä paikoilleen mihin vaan, mutta eikö olisi joku paikka mikä oikeasti tuntuisi omalta? Kai nyt kaikille on?
Ap
Opettele viihtymään omassa seurassasi. Ilmeisesti sisältäsi alkaa nousta jotain vanhoja traumoja tms. aina kun alat ikään kuin asettumaan aloilleen ja niille alkaa olemaan tilaa. Seuraavalla kerralla älä lähde karkuun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin muutan jatkuvasti, mutta aina ajatellut niin, etten enää kun lapsia tulee. Minulla vaihtui hoitotädit, paikkakunnat, kaverit ja koulut lapsena jatkuvasti, myös vanhempani erosivat ollessani alle kouluikäinen. Vanhemmat jäivät etäisiksi, eikä muitakaan pysyviä aikuisia lapsena siis ollut. Tämä nyt vain on ainoa elämänmuoto jonka tiedän/osaan, muuten kyllästyn niin, että itkeskelen ja masennun. Lapsilleni antaisin kyllä pysyvän ja kestävän elämän mallin. Sitten vain matkusteltaisiin, ja PALJON :)
Pakko kysyä, mikä sä olet ammatiltasi, kun pystyt noin vain aina muuttamaan uuteen paikkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää nyt lopettaa itsekkäästi eläminen ja ajatella lastasi. Lapsi tarvitsee juuret ja se edellyttää tasapainoista ja turvallista elämää eikä mitään muuttokuormassa heilumista. Se että sinä ystävystyt helposti, ei tarkoita että lapsesi on samanlainen. Nyt aikuinen ihminen järki käteen. Tee kodistasi oma, ongelma on sinussa.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kyllä löytää paikan jossa oikeasti viihdyn. Kyllähän sitä voi jäädä paikoilleen mihin vaan, mutta eikö olisi joku paikka mikä oikeasti tuntuisi omalta? Kai nyt kaikille on?
Ap
Useimmat tekevät itse siitä paikasta omansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30v ja toistaseksi vasta muuttanut vanhempien kellariin.
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä, mikä sä olet ammatiltasi, kun pystyt noin vain aina muuttamaan uuteen paikkaan?
Mulla on kolme ammattia. Aina jotain löytyy.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tapahtuisi, jos et muuttaisikaan? Minä jouduin yhdessä vaiheessa elämääni muuttamaan vastoin tahtoani jatkuvasti, ja siitä uhkasi tulla tapa myöhemmin, kun ei ollutkaan enää tarvetta muuttaa. Jäin kuitenkin lapseni vuoksi aloilleni, ja kappas- asutaan nyt viidettä vuotta samassa paikassa enkä ole vielä kuolla kupsahtanut. :p
Ja mieskö ihan mukisematta suostuu tähän jatkuvaan muuttamiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuisi, jos et muuttaisikaan? Minä jouduin yhdessä vaiheessa elämääni muuttamaan vastoin tahtoani jatkuvasti, ja siitä uhkasi tulla tapa myöhemmin, kun ei ollutkaan enää tarvetta muuttaa. Jäin kuitenkin lapseni vuoksi aloilleni, ja kappas- asutaan nyt viidettä vuotta samassa paikassa enkä ole vielä kuolla kupsahtanut. :p
Olen kyllä siis jäämässä tänne nyt lasten takia. Mietin vaan tätä tunnetta. Todennäköisesti lasten kouluaika menee niin että muutamme kaupungin sisällä ja kokeilemme eri asumistyyppejä ja vaihdan työpaikkoja. Jos kaikki pysyy samana tulen yleensä ahdistuneeksi ja vihaiseksi. Matkustan niin paljon kuin pystyn ja suunnittelen aikaa kun lapset ei enää asu kotona.
Mutta olisihan se mahtava yllätys kotiutua jonnekkin ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Ja mieskö ihan mukisematta suostuu tähän jatkuvaan muuttamiseen?
Tää on vähän niinkuin meidän yhteinen juttu.
Ap
Itseään ei pääse karkuun. Aloita siitä.