Lue keskustelun säännöt.
Miten saada ikävä loppumaan..?
27.06.2016 |
On niin ikävä ihmistä jota en enää näe niin että voisin jutella hänen kanssaan.. Hänestä tuli tietyistä syistä minulle tosi tärkeä. Hänelle minä merkitsen tuskin mitään, hän puhui kanssani velvollisuudesta. Niin harvoin kohtaan tuollaisia ihmisiä. Tiedän että ajan kuluessa varman menee ohi tämä, mutta tuntuu silti niin raastavalta. En voi ottaa häneen yhteyttäkään.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voisi ottaa yhteyttä häneen? Ei kai se sitten auta kuin toivoa, että kohtaat hänet joskus sattumalta. Tai että tulee unohdus. Sinällään eikös kaipaus ole ihan kauniskin tunne.
En vaan voi.. Pitäisi olla ihan varma että hän tuntee samoin.
Pakko vaan unohtaa. EI tämä kaipaus ole kiva tunne.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinkkejä otetaan vastaan miten unohtaa..
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voisi ottaa yhteyttä häneen? Ei kai se sitten auta kuin toivoa, että kohtaat hänet joskus sattumalta. Tai että tulee unohdus. Sinällään eikös kaipaus ole ihan kauniskin tunne.
En vaan voi.. Pitäisi olla ihan varma että hän tuntee samoin.
Pakko vaan unohtaa. EI tämä kaipaus ole kiva tunne.
ap
Miksi pitäisi olla varma että tuntee samoin? Kai ihmiseen saa yhteyttä ottaa muutoinkin, tuskin kovin moni pahastuisi yhteydenotosta. Yhteydenotollehan voi olla monta syytä, ja esimerkiksi netissä voit ottaa ensikontaktin, jos et uskalla soittaa. Eikö nämä facebookit sun muut ole vähän niin kuin sitä varten olemassa, että sitä kautta tavoittaa toisia ihmisiä. En tiedä käytätkö sitä, mutta noin esimerkkinä. Älä ajattele ettet voi, ajattele että voit.
No kerro vähän lisää, ap. Minkälaisessa tilanteessa tapasitte, kerran vain useamman? Miksi ajattelet että hän puhui vain velvollisuudesta kanssasi?
Minulla sama tilanne, mutta olen vaan ottanut yhteyttä. Kyllä se velvollisuudentunnosta vastaa aina jotain. :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voisi ottaa yhteyttä häneen? Ei kai se sitten auta kuin toivoa, että kohtaat hänet joskus sattumalta. Tai että tulee unohdus. Sinällään eikös kaipaus ole ihan kauniskin tunne.
En vaan voi.. Pitäisi olla ihan varma että hän tuntee samoin.
Pakko vaan unohtaa. EI tämä kaipaus ole kiva tunne.
ap
Miksi pitäisi olla varma että tuntee samoin? Kai ihmiseen saa yhteyttä ottaa muutoinkin, tuskin kovin moni pahastuisi yhteydenotosta. Yhteydenotollehan voi olla monta syytä, ja esimerkiksi netissä voit ottaa ensikontaktin, jos et uskalla soittaa. Eikö nämä facebookit sun muut ole vähän niin kuin sitä varten olemassa, että sitä kautta tavoittaa toisia ihmisiä. En tiedä käytätkö sitä, mutta noin esimerkkinä. Älä ajattele ettet voi, ajattele että voit.
KOska hän merkitsee minulle niin paljon, niin pettymys siitä että hän ei halua olla missään tekemisissä olisi tosi suuri. Lisäksi se olisi tosi noloa. Ja toisaalta, en halua että hän alkaisi pitää säälistä minuun yhteyttä.
Oikeastaan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vaan yrittää unohtaa. Häneen en ole koskaan sattumalta missään törmännyt niin tuskin törmään jatkossakaan. Pieni todennäköisyys.
ap
Vierailija kirjoitti:
No kerro vähän lisää, ap. Minkälaisessa tilanteessa tapasitte, kerran vain useamman? Miksi ajattelet että hän puhui vain velvollisuudesta kanssasi?
'
Useammin olemme tavanneet. Tilanne oli se, että puhuimme henk.koht.asioista todella vähän, tilanteesta johtuen. Mutta sen perusteella mitä puhuttiin, hän vaikutti erittäin kiinnostavalta henkilöltä. Olen tosi hitaasti lämpeävä ihminen ja harvoin kohtaan "sukulaissieluja", mutta nyt tuntui todella siltä että tällainen henkilö oli eteeni sattunut.. Mutta siis, en voi tietää mitä hän miettii. Tuskin mitään ihmeellistä asiasta. Luulisin että jos hän samoin tuntisi. olisi tuonut sen jotenkin esille.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama tilanne, mutta olen vaan ottanut yhteyttä. Kyllä se velvollisuudentunnosta vastaa aina jotain. :-)
Ihan varmasti vastaa jotain jos otan yhteyttä, sen tiedän. Mutta luultavasti vastaisi jotenkin ystävällisesti että ei halua pitää yhteyttä tms.
ap
Minulla ikävään auttaa, kun leikin olevani kuin ikäväni kohde. En nyt ihan sairaalloisuuteen asti sitä vie. Omissa oloissani vaan teen asiat kuten hän, tai kuten kuvittelen, että hän tekisi. Sillä tavalla saan pitää sen ihmisen sisälläni aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No annoitko itse selvää merkkiä että pidit hänestä? Ehkä hän miettii sinusta samoin kuin sinä hänestä? Joskus voi itsestä tuntua siltä että toinen näkee suunnilleen kaikki omat ajatuksetkin ja sitä voi luulla antaneensa jotain selvää signaalia vaikka todellisuudessa se toinen ei ole huomannut yhtään mitään. Voit miettiä ja ikävöidä elämäsi loppuun tai sitten edes yrittää selvittää asiaa. Ei se että yrittää tehdä jotain asian eteen ole noloa, vaan se jos ei edes yritä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No annoitko itse selvää merkkiä että pidit hänestä? Ehkä hän miettii sinusta samoin kuin sinä hänestä? Joskus voi itsestä tuntua siltä että toinen näkee suunnilleen kaikki omat ajatuksetkin ja sitä voi luulla antaneensa jotain selvää signaalia vaikka todellisuudessa se toinen ei ole huomannut yhtään mitään. Voit miettiä ja ikävöidä elämäsi loppuun tai sitten edes yrittää selvittää asiaa. Ei se että yrittää tehdä jotain asian eteen ole noloa, vaan se jos ei edes yritä.
E tarkituksella antanut selvää merkkiä, mutta uskon hänen tietävän minun pitävän hänestä kyllä.
ap
Miten tuo velvollisuudentuntoinen -vaikutus tulee? Siis mistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo velvollisuudentuntoinen -vaikutus tulee? Siis mistä?
Hänen luonne on sellainen. ap
Sama tilanne minulla. Ihan kuin olisi joku läheinen kuollut, kun menettää tärkeän ihmisen elämässään :( Nyt on ihan kuin joku sokkitilanne vielä, kun ei oikeastaan pysty edes itkemään. Ja samalla toivoo, että kyllä joskus vielä tiet osuvat yksiin.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne minulla. Ihan kuin olisi joku läheinen kuollut, kun menettää tärkeän ihmisen elämässään :( Nyt on ihan kuin joku sokkitilanne vielä, kun ei oikeastaan pysty edes itkemään. Ja samalla toivoo, että kyllä joskus vielä tiet osuvat yksiin.
Haluatko kertoa tarkemmin omasta tilanteesta? On se niin surullista kun kiintyy johonkin ja sitten yhtäkkiä ei edes enää koskaan näe häntä :( ap
Aloitus voisi olla minun kirjoittamani! Samanlaisessa tilanteessa itsekin. Ajan kuluminen ja uudet asiat ja ihmiset elämässä tietysti vievät ikävää hiukan taka-alalle, mutta ei se täysin lähde koskaan...
Voi ap,
tämä keskustelu liikautti jotain sisälläni.
Tutustuin vuoden alusta opintojen ansiosta miespuoliseen henkilöön, josta kiinnostuin ystävämielessä. Hän oli mielenkiintoinen persoona, oikein odotin seuraavaa mahdollisuutta keskustella hänen kanssaan. Tilanne on nyt kuitenkin se, ettemme enää tapaa missään. Emme tutustuneet aivan niin hyvin, että viitsisi kahville tms pyytää, pelkäisin sen olevan molemmille vaivaannuttavaa. Miettisin myös, mitä oma mieheni mahtaisi moisesta ajatella. Minäkään en tiedä mitä hän mahtaa minusta ajatella, tuskin enää mitään.
Itse en uskalla ottaa yhteyttä, salaa toivon hänen joskus ottavan...
Niin, ehkä tietää että pidät hänestä, mutta tietääkö kuinka paljon tai miten syvästi?
Ota sitä yhteyttä vaan, et menetä mitään, ja jos ette edes näe enää, niin mitä väliä? Eikä sun tartte heti lyödä kaikkia tunteitasi tiskiin. Yhteyttä voi otta kevyemmin.
Miksi et voisi ottaa yhteyttä häneen? Ei kai se sitten auta kuin toivoa, että kohtaat hänet joskus sattumalta. Tai että tulee unohdus. Sinällään eikös kaipaus ole ihan kauniskin tunne.