Jospa ajattelisin alkavani elää joskus noin viiden vuoden kuluttua kun nuorempikin lapsi on kouluikäinen?

Turha kantaa edes kalusteita terassille kun en kuitenkaan hetkeäkään ehdi istua siinä.

Hyi sentään.

Mulla enää vuosi! Sitten alkaa rennot töihinmenot ja rennot kotiintulot. Odotan todella, ihan sitä perusarkea miten paljon helpompaa tulee olemaan kun kaikki kolme ovat koululaisia.

Eikö se lasten kanssa eläminen ole sitä oikeaa elämistä??  Miksi teitte lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Eikö se lasten kanssa eläminen ole sitä oikeaa elämistä??  Miksi teitte lapsia?

En tajunnut hoitovastuun kasautuvan näin paljon itselleni ja miten rankkaa se on ilman tukiverkostoa. Enkä koe toteuttavani itseäni lainkaan lapsia hoitamalla. Ap

Heh, joskus tuntuu tuoltakin.

Tai välillä päivittäin.

Eihän niitä lapsia silti poiskaan vaihtais.

Vähän sama juttu se on kaikessa muussakin elämässä, ensin pitää nähdä vaivaa, jotta voi sitten lopulta vaan nauttia työn tuloksista :)

Lasten hoitaminen ja kasvatus omilleen on iso panostus, joka tuo mukanaan kuitenkin myös kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se lasten kanssa eläminen ole sitä oikeaa elämistä??  Miksi teitte lapsia?

En tajunnut hoitovastuun kasautuvan näin paljon itselleni ja miten rankkaa se on ilman tukiverkostoa. Enkä koe toteuttavani itseäni lainkaan lapsia hoitamalla. Ap

Miksi sitten hankit lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se lasten kanssa eläminen ole sitä oikeaa elämistä??  Miksi teitte lapsia?

En tajunnut hoitovastuun kasautuvan näin paljon itselleni ja miten rankkaa se on ilman tukiverkostoa. Enkä koe toteuttavani itseäni lainkaan lapsia hoitamalla. Ap

Miksi sitten hankit lapsia?

Mies halusi niitä lähes suhteen alusta asti ja suostuin sitten ne tekemään. Itselläni ei koskaan mitään vauvakuumetta ollut. Enkä näistä kommenteista huolimatta kadu lapsia. Mutta en koe eläväni omaa elämääni nyt. Ehkä kestän tämän vaiheen kuitenkin ja siirrän omat haaveeni tulevaisuuteen. Sen olen kyllä päättänyt, että lapsenlapsia en hoida. Ap

Vahaa vuosi, niin alan elää. Silloin lapsi täysikäinen. Teini vienyt mehut totaalisesti, ei oo jaksanut miettiä edes itseään. Pikkulapsivuodet oli selviytymistä. Osaakohan sitä enää ?

Hyvä jos kuitenkin koet että lasten kanssa elämä voi olla kivaa kun lapset ovat kouluikäisiä. On paljon niitäkin, joita ei edes silloin oikein jaksa napata ne omat lapset, ja se on surullista.

Toisaalta, se pikkulapsi-aika on oikeasti todella lyhyt(tämä sulle lohdutukseksi), mulla nuorinkin on nyt menossa kouluun ja vaikka on ihanaa kun lapset ovat reippaita ja hauskoja tyyppejä, kaipaan pikkulapsiaikaa valtavasti, se meni hetkessä ohi kuitenkin, tosin mä en sitä aikaa kokenut raskaaksi, vaan ihanaksi et ehkä se siksikin tuntui menevän niin nopeasti..

Vierailija kirjoitti:

Hyvä jos kuitenkin koet että lasten kanssa elämä voi olla kivaa kun lapset ovat kouluikäisiä. On paljon niitäkin, joita ei edes silloin oikein jaksa napata ne omat lapset, ja se on surullista.

Toisaalta, se pikkulapsi-aika on oikeasti todella lyhyt(tämä sulle lohdutukseksi), mulla nuorinkin on nyt menossa kouluun ja vaikka on ihanaa kun lapset ovat reippaita ja hauskoja tyyppejä, kaipaan pikkulapsiaikaa valtavasti, se meni hetkessä ohi kuitenkin, tosin mä en sitä aikaa kokenut raskaaksi, vaan ihanaksi et ehkä se siksikin tuntui menevän niin nopeasti..

Itse asiassa toivon että sitten on hetkiä, jolloin kumpikin lapsi ovat edes joskus kavereillaan tai harrastuksissa ja saan olla rauhassa. Ja ettei ainakaan tarvitse juosta perässä vahtimassa ja vaatimassa, ettei lapsi loukkaa itseään ja saa edes käytyä vessassa ja tehtyä kotityöt rauhassa. Pikkulapsi on ihana, mutta jatkuva vahtiminen todella uuvuttavaa. Parisuhde kärsii myös aivan hirveästi, nyt en ole lainkaan varma saako tätä enää elvytettyä vaan päädynkö eroon, jos jään jatkossakin ilman kokemusta siitä, että mies näkee minut myös rakastajana ja naisena eikä vain ryytyneenä äitinä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä jos kuitenkin koet että lasten kanssa elämä voi olla kivaa kun lapset ovat kouluikäisiä. On paljon niitäkin, joita ei edes silloin oikein jaksa napata ne omat lapset, ja se on surullista.

Toisaalta, se pikkulapsi-aika on oikeasti todella lyhyt(tämä sulle lohdutukseksi), mulla nuorinkin on nyt menossa kouluun ja vaikka on ihanaa kun lapset ovat reippaita ja hauskoja tyyppejä, kaipaan pikkulapsiaikaa valtavasti, se meni hetkessä ohi kuitenkin, tosin mä en sitä aikaa kokenut raskaaksi, vaan ihanaksi et ehkä se siksikin tuntui menevän niin nopeasti..

Itse asiassa toivon että sitten on hetkiä, jolloin kumpikin lapsi ovat edes joskus kavereillaan tai harrastuksissa ja saan olla rauhassa. Ja ettei ainakaan tarvitse juosta perässä vahtimassa ja vaatimassa, ettei lapsi loukkaa itseään ja saa edes käytyä vessassa ja tehtyä kotityöt rauhassa. Pikkulapsi on ihana, mutta jatkuva vahtiminen todella uuvuttavaa. Parisuhde kärsii myös aivan hirveästi, nyt en ole lainkaan varma saako tätä enää elvytettyä vaan päädynkö eroon, jos jään jatkossakin ilman kokemusta siitä, että mies näkee minut myös rakastajana ja naisena eikä vain ryytyneenä äitinä. Ap

Etkö näe miestäsi lainkaan lastesi isänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä jos kuitenkin koet että lasten kanssa elämä voi olla kivaa kun lapset ovat kouluikäisiä. On paljon niitäkin, joita ei edes silloin oikein jaksa napata ne omat lapset, ja se on surullista.

Toisaalta, se pikkulapsi-aika on oikeasti todella lyhyt(tämä sulle lohdutukseksi), mulla nuorinkin on nyt menossa kouluun ja vaikka on ihanaa kun lapset ovat reippaita ja hauskoja tyyppejä, kaipaan pikkulapsiaikaa valtavasti, se meni hetkessä ohi kuitenkin, tosin mä en sitä aikaa kokenut raskaaksi, vaan ihanaksi et ehkä se siksikin tuntui menevän niin nopeasti..

Itse asiassa toivon että sitten on hetkiä, jolloin kumpikin lapsi ovat edes joskus kavereillaan tai harrastuksissa ja saan olla rauhassa. Ja ettei ainakaan tarvitse juosta perässä vahtimassa ja vaatimassa, ettei lapsi loukkaa itseään ja saa edes käytyä vessassa ja tehtyä kotityöt rauhassa. Pikkulapsi on ihana, mutta jatkuva vahtiminen todella uuvuttavaa. Parisuhde kärsii myös aivan hirveästi, nyt en ole lainkaan varma saako tätä enää elvytettyä vaan päädynkö eroon, jos jään jatkossakin ilman kokemusta siitä, että mies näkee minut myös rakastajana ja naisena eikä vain ryytyneenä äitinä. Ap

Etkö näe miestäsi lainkaan lastesi isänä?

Näen tietysti, mutta näen myös seksikkäänä miehenä. Ongelma on siinä, että mies ei näe minua enää seksikkäänä naisena. Ap

Voi tuo huolehtiminen ei lopu koskaan, ja sitten parikymmenen vuoden päästä tulee vielä ne lapsenlapsetkin siihen päälle huolehdittavaksi.

Vaaditkohan sä itseltäsi liikaa? Mä ihan tyynesti estin lasten pääsyn koko asuntoon, eli makuuhuoneiden/isomman sisaruksen huoneen ovet kiinni, lelut olohuoneen lattialle tai keittiöön. Ulkoiltiin aidatuissa puistoissa/alueella jossa ei ollut tietä ihan vieressä ja ihan pienestä asti systeemi oli, että suoraan kotiin sisälle jos lähti ei-aidatun puiston alueelta karkuun. Kyllä, sen sai toistaa monesti, mutta laiskalle äidille se oli helppoa, koska kaikki seuraavat vuodet kun muut juoksi niitä pikku-tiippojaan sieltä teiden läheltä kiinni, mä istuin ja katselin omieni leikkiä sovitulla alueella(toki piti vahtia). Tuohon vessassa käyntiin mullakaan ei ole vinkkiä, jotenkin sitä vaan tottui siiihen vessaseuralaiseen:)

Mutta tsemiä, ihanaa kun sanot että lapsi on kuitenkin ihana vaikka viekin voimat, kyllä äitikin saa olla väsynyt!

-10 vastaaja

Päätin mieltää tämän ajan nyt vankilatuomiona, josta hyvän käytöksen ansioista saattaa päästä aikaisemmin vapaaksi ja palkita itsensä uudella, tyydyttävällä (seksi)suhteella miehen kanssa jolta ei tarvitse kärttää huomiota ja käsittelyjä. Ap